Rovanperä ei halunnut varmistella kauden päätöskilpailussa – “En usko, että olisin pystynyt ajamaan kovempaa”

24.10.2016 / 08:21
Kalle Rovanperä ja Risto Pietiläinen, Latvian rallimestarit 2016 (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Kalle Rovanperän huikea kausi Latvian rallimestaruussarjassa, viisi luokkavoittoa kahdeksasta ajetusta osakilpailusta ja mestaruus ylivoimaisella piste-erolla on suoritus, jota ei voi hehkuttaa liikaa. Kilpailun jälkeen Rovanperältä saatiin myös vahvistus ensi vuoden suunnitelmista.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä 16 vuotta täyttänyt Kalle Rovanperä ajoi sarjan kolme ensimmäistä osakilpailua alkuvuodesta Skoda Fabia S2000 -autolla, mutta kesäkuussa Rally Zemaitijassa alle tuli uudempi ja nykyaikaisempi Skoda Fabia R5. Se mikä näitä kahta autoa ainakin yhdistää, niin molemmat ovat nelivetoja ja Rovanperälle kausi oli uran ensimmäinen nelivetoisen ratissa.

– Ei siinä nelivedossa oikeastaan mitään vaikeaa sitten ollut. Suorat ajolinjat sillä täytyy pitää, niin hyvin menee, Rovanperä kommentoi.

Rovanperä kartanlukijanaan kokenut Risto Pietiläinen ajoi kahdeksassa osakilpailussa kolme yleiskilpailun voittoa, viisi LRC1-luokan ykkössijaa ja yhteensä 44 erikoiskokeen pohja-aikaa. Mestaruus tuli lopulta ylivoimaiseen tyyliin, 21,5 pisteen erolla ennen toiseksi sijoittunutta Janis Vorobjovsia.

– Mahtavaltahan tämä tuntuu. Tammikuussa kun aloitimme sarjan, niin ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä muiden vauhdista. Kesällä sitten laskin, että voimme yltää mestareiksi, Rovanperä muisteli mennyttä vuotta.

 

Kuva: Jari Nurminen

Viimeisellä ek:lla Kalle Rovanperän Skodassa nähtiin myös runsaasti sinivalkoista väriä (Kuva: Jari Nurminen).

 

Myös ensi kaudella mukana Latvian sarjassa

Kauden päättäneestä Rally Latvija -kilpailusta Rovanperälle olisi riittänyt huonompikin sijoitus varmistamaan mestaruus, mutta varmisteluun ei nuori suomalainen rallin superlupaus lopulta halunnut lähteä. Rovanperä nakutti 10:lle erikoiskokeelle pohja-ajan ja oli yleiskilpailun lopputuloksissa täysin omilla minuuttiluvuilla. Toiseksi ajanut Nikolay Gryazin sai kilpailun jälkeen neljän minuutin aikasakon sääntöjen vastaisten renkaiden takia ja näin toiselle sijalle nousi Vorobjovs. Rovanperän voittomarginaaliksi kirjattiin lähes puolitoista minuuttia.

– Tästä rallista ehdottomasti mielenkiintoisin osuus oli Tukumsin lähellä ajetut sorapätkät. Ajaminen siellä oli erittäin mielenkiintoista ja juuri siellä onnistuin välttämään virheet ja kasvattamaan johtomarginaaliamme. En usko, että olisin pystynyt ajamaan kovempaa. Olen erittäin tyytyväinen suoritukseeni ja mestaruuteen, Rovanperä iloitsi.

Rovanperästä tuli nyt saavutetun mestaruuden myötä kaikkien aikojen nuorin kuljettaja, joka on pystynyt voittamaan rallissa maan pääluokan mestaruuden. Rovanperän tiedotteen mukaan tulevaisuuden osalta suunnitelmat ovat selvät, sillä myös ensi kaudella kilpailukalenterin sivut täyttää Latvian rallimestaruussarjan osakilpailut.

Rally Latvijan yleiskilpailun lopputulokset

1) Kalle Rovanperä (Skoda) 1.03.23,6
2) Nikolay Gryazin (Skoda) + 1.22,3
3) Janis Vorobjovs (Mitsubishi) + 1.27,7

LRC1-luokan loppupisteet 8/8 osakilpailua

1) Kalle Rovanperä 121
2) Janis Vorobjovs 99,5
3) Raimonds Kisiels 51
4) Edijs Bergmanis 46
5) Ralfs Sirmacis 32
6) Guntis Lielkajis 25

 

Kuva: Jari Nurminen

Rally Latvijan suomalainen voittajapari ja LRC1-luokan vuoden 2016 mestarit keskellä (Kuva: Jari Nurminen).

 

Rovanperän ja Pietiläisen kausi 2016

Sarma 23-24.1.

Skoda Fabia S2000
9/10 pohja-aikaa
Yleiskilpailun ja LRC1-luokan voitto
Voittomarginaali 20,4 sekuntia

Kurzeme 6-7.5.

Skoda Fabia S2000
7/14 pohja-aikaa
Yleiskilpailun ja LRC1-luokan kakkonen

Talsi 21-22.5.

Skoda Fabia S2000
Yleiskilpailun 2. ja LRC1-luokan voitto
Voittomarginaali 47,9 sekuntia

Zemaitija 17-18.6.

Skoda Fabia R5
3/9 pohja-aikaa
Yleiskilpailun 2. ja LRC1-luokan voitto
Voittomarginaali 2 minuuttia ja 4,2 sekuntia

Tallinna 26-27.8.

Skoda Fabia R5
11/13 pohja-aikaa
Yleiskilpailun ja LRC1-luokan voitto
Voittomarginaali minuutti ja 18,5 sekuntia

Rally Liepaja 16-17.9.

Skoda Fabia R5
2/7 pohja-aikaa
Yleiskilpailun 13. ja LRC1-luokan 8.

Rally Liepaja 18.9.

Skoda Fabia R5
2/6 pohja-aikaa
Yleiskilpailun ja LRC1-luokan 2.

Rally Latvija 22-23.10.

Skoda Fabia R5
10/14 pohja-aikaa
Yleiskilpailun ja LRC1-luokan voitto
Voittomarginaali minuutti ja 27,7 sekuntia

 

 

Lue myös! Se on siinä! Kalle Rovanperälle historiallinen mestaruus ylivoimaisen esityksen jälkeen (23.10.2016)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit