Rovanperä kovassa iskussa lauantai-aamun sateessa, myös Lappi voittotaistelussa

6.8.2022 / 12:35
Kalle Rovanperän hyökkäys lauantai-aamun sateessa oli tehokasta (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu, Secto Rally Finland, ajetaan tänä viikonloppuna Suomessa ja Jyväskylän seudulla. Lauantain aamupäivän ykkösnimi oli MM-pistejohtaja Kalle Rovanperä.

Jos vielä perjantai-iltana spekuloitiin yleisesti sillä, että pystyykö Kalle Rovanperä ajamaan kiinni Ott Tänakin 21 sekunnin etumatkan, niin vastaus siihen saatiin heti lauantain sateisen aamupäivän aikana: kyllä pystyy. Rovanperä oli kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella Tänakia nopeampi ja aika-ero ennen aamupäivän viimeistä erikoiskoetta oli kutistunut 11,6 sekuntiin. Samalla Rovanperä nousi ohi Elfyn Evansin ja kolmanneksi.

Viimeinen erikoiskoe ennen huoltotaukoa, 20,65-kilometrinen Vekkula, toi Tänakille onnistuneen vastaiskun, virolaisen oltua 1,3 sekuntia Rovanperää nopeampi. Rovanperä ajoi yhden mutkan pitkäksi, käyden jopa ojan puolella. Kokonaistilanteessa kaksikon välinen aikaero aamupäivän jälkeen on 12,9 sekuntia. Tänakin ja Rovanperän välissä toisena jatkaa Esapekka Lappi, joka ajoi vahvan aamupäivän yhdestä virheestä huolimatta. Lapin ero kärkeen on 9,5 sekuntia.

Nähdyn perusteella molemmat suomalaiset ovat siis edelleen vahvasti mukana voittotaistelussa. Evans neljäntenä on jäänyt Rovanperästä viisi sekuntia. Kärkinelikko on karannut omille teilleen, sillä Thierry Neuville viidennellä sijalla on jo lähes puolentoista minuutin päässä kärjestä. 11 erikoiskokeen jälkeen parhaana Ford-kuljettajana viidentenä ollut Craig Breen kolhi autoaan kiveen 12. erikoiskokeella ja joutui keskeyttämään.

Iltapäivän lenkki käynnistyy huoltotauon jälkeen kello 15.38. Ohjelmassa on samat neljä erikoiskoetta, jotka ajettiin aamupäivällä. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Yleiskilpailun tilanne 14/22 ek:n jälkeen

1) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Hyundai) 1.27.13,8
2) Esapekka LappiJanne Ferm (Toyota) + 9,5
3) Kalle RovanperäJonne Halttunen (Toyota) + 12,9
4) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) + 17,9
5) Thierry Neuville-Martijn Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 1.28,5
6) Takamoto Katsuta-Aaron Johnston JPN/IRL (Toyota) + 1.33,7
7) Pierre-Louis Loubet-Vincent Landais FRA/FRA (Ford) + 2.22,2
8) Gus Greensmith-Jonas Andersson GBR/SWE (Ford) + 2.29,6
9) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 5.34,3 WRC2
10) Emil LindholmReeta Hämäläinen (Skoda) + 5.40,0 WRC2

Tänakin keskinopeus: 125,1 km/h
Pohja-ajat: Lappi 4, Tänak 4, Rovanperä 2, Evans 1, Katsuta 1, Neuville 1

 

pitkävetovihjeet

 

Aikataulu

Lauantai 6.8.

15.38 – EK15 Päijälä 2 (20,19 km)
16.38 – EK16 Rapsula 2 (20,56 km)
17.38 – EK17 Patajoki 2 (13,75 km)
18.38 – EK18 Vekkula 2 (20,65 km)

Sunnuntai 7.8.

08.23 – EK19 Oittila 1 (10,84 km)
09.38 – EK20 Ruuhimäki 1 (11,12 km)
11.01 – EK21 Oittila 2 (10,84 km)
13.18 – EK22 Ruuhimäki 2 (11,12 km) Power Stage

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit