Rovanperä nousi MM-pisteissä kärkeen – “Ei hauskaa ajaa minuutin johtoasemassa”

6.6.2019 / 09:21
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen juhlivat Portugalin MM-rallissa (Kuva: Skoda Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Kalle Rovanperän kaksi peräkkäistä osakilpailuvoittoa rallin MM-sarjan WRC2 Pro -luokassa nostivat puuppolalaisen luokan MM-pisteissä kärkipaikalle, kolmella pisteellä ohi Mads Östbergistä.

Kalle Rovanperä yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa tekivät vakuuttavaa työtä rallin MM-sarjan kauden seitsemännessä osakilpailussa Portugalissa viime viikonloppuna. Edes perjantaina sattunut rengasrikko ei vienyt Rovanperältä luokkavoittoa ja maalissa voittomarginaali tallikaveriin Jan Kopeckyyn nähden oli lopulta reilu minuutti.

– Tosi hyvin meni, vaikka rengasrikossakin meni paljon aikaa. Debyytti sujui hyvin ja osoitti, että me ja auto olemme nopeita. Meillä oli ehkä pieni etu Kopeckyyn soralla, sillä hän on todella nopea kuljettaja asfaltilla, mutta todella hyvältä hänen voittaminen täälläkin tuntuu, Rovanperä kommentoi.

Kun mukaan otetaan niin WRC2 Pro -luokan, kuin WRC2-luokankin kuljettajat, oli Portugalissa mukana ehdottomasti kuluvan kauden kovin kattaus. Vaikka Rovanperä kilpailikin nyt ensimmäistä kertaa Portugalissa, ei puuppolalainen rallin huippulupaus antanut muille kuljettajille käytännössä mitään mahdollisuutta. Vauhtiero Rovanperän ja muiden välillä oli käsittämättömän suuri.

– Auto tuntui todella hyvältä ja sitä oli ilo ajaa. Tärkein asia viimeisenä ajopäivänä oli se, että ei hukannut keskittymistä ja kontrolloi johtoa. Rehellisesti sanoen, ei ole niin hauskaa ajaa minuutin johtoasemassa, se on paljon vaikeampaa kuin ajaa täysillä. Mutta tänään pystyimme nauttimaan erikoiskokeista, Rovanperä kuvaili sunnuntain ajopäivää, joka sisälsi muun muassa legendaarisen Fafen erikoiskokeen.

Skodalle Portugalin MM-ralli oli jättimenestys, kun WRC2 Pro -luokassa Rovanperä ja Kopecky ajoivat kaksoisvoittoon ja WRC2-luokassa Pierre-Louis Loubet oli Skodan “vanhemmalla painoksella” ykkönen.

– Loistava debyytti Skoda Fabia R5 -auton uudelle kehitysversiolle rallin MM-sarjassa, auto osoitti nopeutensa ja luotettavuutensa. Kaikki se kehitystyö ja testaaminen mitä auton kanssa on tehty, tuottavat nyt tulosta. Olen erittäin ylpeä Kallesta, Janista ja koko Skoda Motorsportin tiimistä, Skoda Motorsportin johtaja Michal Hrabanek kehui.

Kalle Rovanperän kausi jatkuu ensi viikolla ajettavassa Italian MM-rallissa, joka käynnistyy torstaina 13. kesäkuuta. Rovanperä saa vastaansa WRC2 Pro -luokassa tallikaverinsa Kopeckyn, Citroenin Mads Östbergin, sekä Ford-kaksikon Gus Greensmith ja Lukasz Pieniazek, eli mukana on koko WRC2 Pro -luokan pistetaulukon kärkiviisikko.

WRC2 Pro pistetilanteet 7/14 osakilpailua

Kuljettajat

1) Kalle Rovanperä 86
2) Mads Östberg (NOR) 83
3) Lukasz Pieniazek (POL) 74
4) Gus Greensmith (GBR) 73
5) Jan Kopecky (CZE) 18
6) Marquito Bulacia (BOL) 12

Autonvalmistajat

1) M-Sport Ford 147
2) Skoda Motorsport 116
3) Citroen 83

 

 

Lue myös! Rovanperän sijoitus harvinaista herkkua – Vain Ogier ja Kubica pystyneet parempaan (2.6.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: Skoda Motorsport


Facebook kommentit