Rovanperä otti tiukan otteen mestaruudesta – Rallin järjestäjältä yllätyspalkinto

18.9.2016 / 21:25
Kalle Rovanperä ja Risto Pietiläinen Rally Liepajan maalilavalla sunnuntaina (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Latviassa viikonloppuna ajettu Liepaja-ralli oli rallin EM-sarjan lisäksi myös Latvian mestaruussarjan osakilpailu. Tosin sillä erotuksella, että kun EM-rallissa ajettiin yksi kilpailu kahden päivän aikana, niin Latvian rallimestaruussarjassa molempina kilpailupäivänä ajettiin omat osakilpailut. Lauantaina pettymyksen kokenut Kalle Rovanperä palasi takaisin kärkisijoille sunnuntain kilpailussa napaten samalla tiukan otteen sarjan mestaruudesta.

Lauantaina ajetussa kauden kuudennessa osakilpailussa Kalle Rovanperän ja kartanlukija Risto Pietiläisen mahdollisuudet kärkisijoihin menivät Skodan ohjaustehostimen hajottua toisella erikoiskokeella. Huoltotauon jälkeen Rovanperä ajoi neljälle viimeiselle erikoiskokeelle yhden pohja-ajan ja kolme kakkossijaa nousten yleiskilpailussa sijalle 13. ja LRC1-luokassa seitsemänneksi.

Rovanperän mestaruuden ainoa uhkaaja, Janis Vorobjovs, ajoi lauantaina toiseksi ja nappasi suomalaisesta pistevoiton lukemin 12-5. Kokonaispisteissä kaksikon välinen ero ennen sunnuntain kilpailua oli kahdeksan pistettä.

Sunnuntain kilpailussa oli sitten Vorobjovsin vuoro kärsiä tekniikkamurheista, kun latvialaisen Mitsubishista moottori sanoi työsopimuksensa irti neljännellä erikoiskokeella ja kolmas sija vaihtui keskeytykseen. Sunnuntaina voittoon ajoi myös lauantaina voittoa juhlinut Ralfs Sirmacis, joka kilpaili samanlaisella Skoda Fabia R5 -kalustolla, kuin toiseksi ajanut Rovanperäkin. Rovanperä ajoi sunnuntaina kaksi pohja-aikaa ja kolme kertaa hän oli toiseksi nopein. Eroa Sirmacisiin kertyi lopulta 9,4 sekuntia.

– Sunnuntain kilpailu alkoi loistavasti ja olimmekin aamulenkin jälkeen vain 5,3 sekuntia Sirmacia jäljessä. Iltapäivän lenkillä koitettiin lähteä kirimään, mutta tie oli jo ERC-kuskien jälkeen niin rajussa kunnossa, ettei meillä ollut enää mahdollisuutta haastaa, Rovanperä kommentoi kilpailun kulkua Facebook-sivullaan.

 

Kuva: Jari Nurminen

Kalle Rovanperän esitys viikonloppuna vakuutti myös rallin järjestäjät (Kuva: Jari Nurminen).

 

Kauden päätösosakilpailussa korotetut pisteet

Kakkospalkinnon lisäksi Rovanperä nappasi palkintoseremoniasta mukaansa kotiin viemiseksi rallin erikoispalkinnon, joka tuli 15-vuotiaalle rallin huippulahjakkuudelle täytenä yllätyksenä.

– Yllätykseksemme ERC-kilpailun järjestäjät palkitsivat minut ja Martins Seskin Colin McRae Flat Out -palkinnolla, joka annetaan kuljettajalle / kuljettajille, jotka vakuuttavat järjestäjät, Rovanperä iloitsi.

Latvian rallimestaruussarjan kauden viimeinen osakilpailu, Latvia-ralli, ajetaan 22-23. lokakuuta. Rovanperä lähtee päätösosakilpailuun 20 pisteen pistejohdossa Vorobjovsiin nähden. Päätösosakilpailussa on jaossa korotetut pisteet ja voittaja palkitaan 25 pisteellä, kun aiemmissa osakilpailussa ykkössija on tuonut 15 pistettä.

Lue myös! Alex Forsström lähes sensaatiomaisesti junioreiden toinen Latviassa (18.9.2016)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit