Rovanperälle hattutemppu rallin SM-sarjassa – “Nyt oli enemmän yritystä kuin viime vuonna”

17.2.2018 / 19:37
Kalle Rovanperä oli Mikkelin SM-rallissa omaa luokkaansa (Kuva: Toni Ollikainen / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Perjantaina ja lauantaina ajettu Mikkelin SM-ralli oli Kalle Rovanperän ja kartanlukija Jonne Halttusen näytöstä alusta loppuun. Rovanperä on nyt osallistunut urallaan kolmeen SM-ralliin ja voittanut ne kaikki.

Vuosi sitten Kalle Rovanperä suoritti SM-debyyttinsä juuri Mikkelissä ja silloin voittomarginaali toiseksi ajaneeseen Teemu Asunmaahan nähden oli 10,7 sekuntia. Asunmaa nousi vahvan loppukirinsä ansiosta myös tämän vuoden kilpailussa lopulta toiseksi, mutta uhkaajaa Rovanperälle ei SM1-luokan hallitsevasta Suomen mestarista ollut, sillä kaksikon välinen aikaero maalissa oli 43,2 sekuntia.

– Voitto kyllä merkitsee paljon. Viime vuonna ensimmäinen SM-rallin voitto täällä, joten odotukset oli kovat. Nyt oli enemmän yritystä kuin viime vuonna, hirveästi ei ollut varaa enää kiristää. Vielä ei tosin ole SM-sarjassa tullut rajat vastaan, Rovanperä kommentoi Ralliradion haastattelussa viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Rovanperä on nyt osallistunut urallaan kolmeen SM-ralliin, kahteen Mikkelissä ja yhteen Kouvolassa viime vuoden kesäkuussa, ja voittanut ne kaikki. Komean hattutempun lisäksi Rovanperä kirjautti nyt tulleella ykkössijallaan nimensä myös Vaakunarallin kaikkien aikojen voittajalistalle neljäntenä kuljettajana vähintään kahteen voittoon yltäneiden kuljettajien joukkoon. Aiemmin vähintään kahteen voittoon Vaakunarallissa ovat pystyneet Juha Salo (viisi voittoa), Jari Ketomaa (neljä), sekä Sebastian Lindholm (kaksi).

Kolmanneksi Mikkelissä ajoi Tunturirallin voittaja Eerik Pietarinen ja neljännen sijan nappasi venäläiskuljettaja Nikolay Gryazin. Viides oli puolestaan Marko Mänty ja kuudes Juha Salo. SM2-luokassa kärkikolmikon muodostivat Henrik Pietarinen, Esa Ruotsalainen ja Ville Hautamäki. Pietarinen ja Ruotsalainen lähtivät päätöserikoiskokeelle niin, että Ruotsalainen johti luokkaa 0,4 sekunnilla. Pietarinen kuitenkin oli viimeisellä erikoiskokeella 7,7 sekuntia Ruotsalaista nopeampi napaten luokkavoiton.

SM3-luokassa voittoon ajoi Jaro Kinnunen, Samuli Vuorisalo oli toinen ja Niko Mäkinen kolmas. SM4-luokan nopein oli puolestaan Erno Kinnunen ennen toiseksi sijoittunutta Jussi Teppoa. Tomi Vilenius sijoittui kolmanneksi.

Rallin SM-sarja jatkuu kahden viikon päästä Joensuussa. Rovanperän seuraava haaste on maaliskuussa ajettava Meksikon MM-ralli.

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Kalle Rovanperä (Skoda) 58.03,0
2) Teemu Asunmaa (Skoda) + 43,2
3) Eerik Pietarinen (Skoda) + 55,7
4) Nikolay Gryazin (Skoda) + 1.18,5
5) Marko Mänty (Skoda) + 1.41,9
6) Juha Salo (Peugeot) + 1.44,2

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit