Ruotsalaisen pistejohto säilyi keskeytyksestä huolimatta – “Kytkin petti ja veto loppui”

5.3.2018 / 07:38
Esa Ruotsalaisen matka Itärallissa päättyi lauantaina keskeytykseen (Kuva: Jarno Saari).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan talvikausi ei päättynyt Esa Ruotsalaisen osalta Joensuun alueen hienoilla teillä lainkaan sellaisiin tunnelmiin ja tulokseen, jota Saarijärven UA:n kokenut kilpailija oli kaavaillut.

Hallussa ollut SM2-luokan johtoasema valui ensin käsistä rengasrikon takia, mutta sitten aivan rallin lopulla tekninen vika keskeytti matkan.

– Kisan alkuun olin tyytyväinen. Varma ja virheetön ajosuoritus riitti pohja-aikoihin. Viikolla tehdyt säätömuutokset olivat tehneet autosta täydellisesti käteen sopivan, kertoi huoltotauolla 3,8 sekunnilla johtanut Esa Ruotsalainen.

– Sen jälkeen pisimmällä ek:lla hieman kiristin ja ajattelin tehdä eroa. Seitsemän kilometriä ennen maalia isolla tiellä rengas vain räjähti täydestä vauhdista osumatta mihinkään. Loppupätkä tultiin sitten rikkinäisellä renkaalla tai paremminkin vain vanteella. Siinä menetettiin noin puolisen minuuttia, Ruotsalainen arvioi.

Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen putosivat kolmanneksi, mutta saumat toiselle sijalle olivat vielä olemassa.

– EK5:n pohja-aika oli hyvä osoitus siitä, että vauhtivaroja oli vielä jäljellä aamun pätkiin verrattuna. Viimeinen “pikis” kulki myös hyvin, mutta vain kolme kilometriä ennen maalia kytkin petti ja veto loppui. Kisa päättyi suureen pettymykseen, Ruotsalainen totesi pettyneenä.

Surkeisiin tunnelmiin päättyi siis Ruotsalaisen tiimin talvikausi, mutta alkukaudella saavutetun voiton ja kakkossijan ansiosta tiimin värit ovat edelleen SM-pistetaulukon kärjessä. Toki pistetilanne näyttäisi huomattavasti paremmalta ilman Joensuun osakisan epäonnea.

Teksti: Jarno Saari, Esa Ruotsalaisen tiedotus


Facebook kommentit