RX Academy jatkaa toimintaansa myös kaudella 2018 – “Pieniä viilauksia tullaan tekemään”

24.9.2017 / 15:26
Kouvolassa lauantaina RX Academyn voittoon kaasutteli Kalle Markkanen (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Tänä vuonna ensimmäistä kauttaan rallicrossissa toiminut Set Promotion -tallin lanseeraama RX Academy -luokka jatkaa rallicrossin SM-sarjan yhteydessä myös ensi vuonna.

Rallicrossin SM-sarja saatiin päätökseen lauantaina Kouvolassa ja samalla päättyi myös RX Academyn historian ensimmäinen kilpailukausi. Ensimmäiseksi RX Academy -mestariksi kruunattiin Jesse Kallio, joka saa palkinnoksi saavutuksestaan tallipaikan rallicrossin EM-sarjaan ja Super1600-luokkaan kaudelle 2018.

Heti Kouvolan Tykkimäessä ajetun finaalikisan jälkeen Set Promotionin Jussi Pinomäki, RX Academyn “isähahmo”, kertoi UrheiluUutiset.comille, että RX Academy nähdään mukana rallicrossin SM-sarjassa myös ensi kaudella.

– Homma jatkuu saman tyyppisenä kuin se on ollut tänä vuonna. Pieniä viilauksia tullaan tekemään. Jotain asioita mitä ollaan huomattu kesän aikana, että voitaisiin tehdä hiukan eri tavalla, sellaista hienosäätöä. Peruspaketti tulee kuitenkin olemaan hyvin samankaltainen kuin tänä vuonna, Pinomäki taustoittaa tulevaisuuden näkymiä.

RX Academyssa nähtiin tänä vuonna mukana parikymmentä kuljettajaa ja mukana Renault Clio RX -autoilla ajoi kuljettajia Suomen lisäksi mm. Venäjältä, Latviasta, sekä Australiasta. Loppupisteissä kärkikolmikko oli sinivalkoinen, kun mestari Kallion jälkeen toiseksi sijoittui Kalle Markkanen ja kolmannen sijan nappasi Jami Kalliomäki. Parhaana ulkomaalaisena venäläinen Marat Knyazev oli loppupisteissä neljäs.

Pinomäen mukaan tänä vuonna sarjaan osallistuneista kuljettajista joitakin saatetaan nähdä mukana myös ensi kaudella. Kallion lisäksi ulkomaille on suuntaamassa ensi kaudella myös muitakin kuljettajia tämänvuotisesta RX Academysta.

– On varmasti mahdollista, että joku jatkaa. Samaan aikaan 3-4 kaveria lähtee ensi vuonna ulkomaille ja jos näin käy, niin saamme olla entistäkin ylpeämpiä, Pinomäki hehkuttaa.

Rallicrossin SM-sarjan ja RX Academyn kauden 2018 avauskilpailuun on aikaa vielä kahdeksan kuukautta. Se millainen sarja ensi vuonna RX Academyn osalta tullaan näkemään, niin tietoa siitä on luvassa jo varsin pian, mutta kuljettajakiinnitysten osalta ensimmäiset julkistukset menevät ensi vuoden puolelle.

– Kuljettaja julkistuksia ei tulla tekemään vielä tämän vuoden puolella ja tämä on ihan tietoinen valinta. Meidän tavoite on, että pystyttäisiin julkistamaan lokakuun loppuun mennessä ensi vuoden konsepti kaikkine yksityiskohtineen. Ensi vuoden osalta päätökset kuitenkin tehdään hyvissä ajoin ja meidän pitää saada julki se paketti mikä meillä on tarjota, Pinomäki korostaa.

Arkistosta, tästä se kaikki alkoi! RX Academylla halutaan luoda rallicrossin maailmanmestareita (17.11.2016)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit