RX Academy: Kolme osakilpailua, kolme eri voittajaa – Kaanaassa Jesse Kallion juhlat

9.7.2017 / 15:29
RX Academyn kärkikolmikko Kaanaan osakilpailun palkintoseremoniassa (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarja jatkui lauantaina Kaanaassa ajetulla kauden kolmannella osakilpailulla. Värikkäiden vaiheiden jälkeen RX Academy -luokan suomalaiskuljettajat jyräsivät kolmoisvoittoon Jesse Kallion johdolla, josta tuli jo kauden kolmas eri voittaja yhtä monessa osakilpailussa.

Jesse Kallio, RX Academyn pistejohtaja Hyvinkään ja Honkajoen osakilpailujen jälkeen, vahvisti johtoasemaansa sarjan kärjessä, kun hän ajoi hienon esityksen päätteeksi voittajana ruutulipulle Kaanaan osakilpailussa lauantaina. Voitto oli Kalliolle kauden ensimmäinen ja samalla Kalliosta tuli jo kauden kolmas eri voittaja kolmessa ajetussa osakilpailussa. Hyvinkäällä voittoa juhli Samuli Vuorisalo ja Honkajoella Kalle Markkanen.

– Olen todella onnellinen tästä voitosta. Ensimmäisessä alkuerässä oli hieman vaikeaa, mutta paransin päivän mittaan suoritustani. Semifinaalissa ja finaalissa sain todella hyvät startit ja pääsin johtoasemassa ensimmäiseen mutkaan. Se on todella tärkeää tälläisella radalla missä ohittaminen on vaikeaa. On mukavaa mennä seuraavaan osakilpailuun, kun pistejohto sarjassa kasvoi voiton myötä, Kallio kommentoi kilpailun jälkeen.

Kallio voitti oman semifinaalilähtönsä ja toisen semifinaalin vei nimiinsä puolestaan Sami-Matti Trogen, joka finaalissa sijoittui lopulta toiseksi. Kallion ja Trogenin välinen kaksintaistelu finaalissa oli hienoa katsottavaa ja maalissa kaksikon välinen aikaero oli lopulta alle kolme sekunnin kymmenystä.

– Mielestäni ajoin hyvän kisan tänään. Finaalissa oli vaikeaa tietää milloin käydä lisälenkillä, joten otin sen jo toisella kierroksella ja yritin sen ratkaisun myötä päästä ohi Jessestä, myös Trogen viittasi siihen kuinka vaikeaa Kaanaan radalla on ohittaa.

Kalle Markkanen vahvisti asemiaan sarjan pistekakkosena ajamalla nyt kolmanneksi.

– Tottakai olen erittäin onnellinen palkintosijoituksesta. Loppukaudesta ei tule kenellekään helppo ja kaikkien pitää todella painaa täysillä. Tulen treenaamaan paljon ennen seuraavaa osakilpailua, Markkanen suunnitteli.

RX Academyn päällikkö Jussi Pinomäki jakoi kauden kolmannen osakilpailun jälkeen kehuja kuljettajilleen.

– Olen edelleen vaikuttunut siitä tasosta, millä kaverit toimivat ja finaali oli todella hyvä kilpailu. Loimme tämän konseptin antaaksemme kuljettajille tilaisuuden saada oppia jokaiselta eri osa-alueelta siitä miten tulla ammattilaiskuljettajaksi, jotta he ovat sitten valmiita ottamaan sen seuraavan askeleen, mikä se sitten ikinä onkaan. Ja he kaikki ovat suoriutuneet hyvin, Pinomäki kehuu.

Rallicrossin SM-sarjan ja samalla RX Academyn seuraava osakilpailu ajetaan 19. elokuuta Jalasjärvellä.

Kaanaan lopputulokset

1) Jesse Kallio 3.38,761
2) Sami-Matti Trogen 3.39,037
3) Kalle Markkanen 3.39,289
4) Marat Knyazev (RUS) 3.41,895
5) Jami Kalliomäki 3.42,437
6) Jussi-Petteri Leppihalme 3.44,117

Semifinaalit (kolme parasta finaaliin)

Lähtö 1

1) Jesse Kallio 3.40,114
2) Kalle Markkanen 3.41,240
3) Marat Knyazev (RUS) 3.43,835
4) Troy Dowell (AUS) 3.47,023

Lähtö 2

1) Sami-Matti Trogen 3.39,365
2) Jami Kalliomäki 3.40,948
3) Jussi-Petteri Leppihalme 3.41,577
4) Martins Lapins (LAT) 3.43,334

Pistetilanne 3/5 osakilpailun jälkeen

1) Jesse Kallio 72
2) Kalle Markkanen 67
3) Marat Knyazev (RUS) 54
4) Jami Kalliomäki 53
5) Sami-Matti Trogen 52
6) Martins Lapins (LAT) 46
7) Troy Dowel (AUS) 31
8) Samuli Vuorisalo 29
9) Jari Huttunen 28
10) Kristian Kiviniemi 21
11) Jussi-Petteri Leppihalme 18
12) Nathan Heathcote (GBR) 12
13) Ada-Marie Hvaal (NOR) 12

Tulevat osakilpailut: 19.8. Jalasjärvi, 23.9. Kouvola

 

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit