RX Academyn talvisarja jatkuu Höljesin klassikkoradalla – Ranskalaiskuljettaja mukaan sarjaan

9.2.2018 / 17:21
Östersundin kärkikolmikko Joni Wiman, Simon Syversen ja Jesse Kallio (Kuva: RX Academy).

[ A- ] / [ A+ ]

Viime viikonloppuna käynnistynyt RX Academyn uusi talvisarja RX Academy On Ice jatkuu tänä viikonloppuna rallicrossin arvosarjoista tutulla Höljesin klassikkoradalla Ruotsissa. Pistejohtajana toiseen osakilpailuun lähtee Östersundissa viikko sitten toiseksi ajanut Joni Wiman.

Global Rallycross -sarjan mestaruuden kaudella 2014 Yhdysvalloissa voittanut Joni Wiman teki Östersundissa paluun varsin pitkältä kilpailutauolta rallicrossin osalta, ajoihin Wiman viime vuonna lähinnä muutaman jokkiskisan, kun taas rallicrossista edelliset kilpailukokemukset olivat vuodelta 2016. RX Academy On Ice -sarjan avausosakilpailussa Wiman kuitenkin näytti, että tauosta huolimatta taidot olivat edelleen tallessa ja tuloksena oli toinen sija ja onnistuneiden alkuerien ja semifinaalilähdön myötä avausosakilpailun isoin pistepotti.

– Todella hauska kilpailu, haasteita oli, mutta kaikki sujui hyvin. Finaalin startti ei ihan onnistunut. Lähdin viimeisestä rivistä ja yritin mennä ohi ulkokautta, mutta ohitus jäi puolen auton mitan lyhyeksi. Harmi, mutta Simon (Syversen, kilpailun voittaja) ajoi hyvin ja hän oli todella nopea, Wiman kertaa finaalin tapahtumia RX Academyn tiedotteessa.

Wimanille lähtötilanne Östersundin kilpailuun oli siinäkin mielessä varsin erikoinen, että viime kaudella hän koutsasi RX Academyssa nyt mukana olevista kuljettajista mm. Jesse Kalliota, sekä Marat Knyazevia.

– Täytyy sanoa, että olin hieman jännittynyt tänne tullessani, koska nämä kaverit ovat todella nopeita. Jännitti nähdä, että riittäisikö minun nopeus, mutta näköjään samnalla tasolla ollaan ja tästä on hyvä jatkaa Höljesin osakilpailuun, Wiman käänsi avauksen jälkeen katseet jo seuraavaan osakilpailuun.

Finaalin voittoon ajoi Simon Syversen ja kolmas oli Jesse Kallio, RX Academyn viime kauden mestari.

“Höljes on jokaisen crossarin unelmarata”

Syversen on voitostaan huolimatta pisteissä vasta neljäntenä, kun väliin kiilaavat Oliver Solberg, sekä Kallio. Tosin piste-erot ovat tässä vaiheessa varsin pienet, sillä kärkinelikko mahtuu kuuden pisteen sisään. Solberg ei Höljesissa kilpaile, sillä norjalainen ajaa samaan rallia Latviassa. Solbergin tilalla nähdään Firmin Cadeddu, Ranskan rallicross-mestari, joka viime kaudella sijoittui rallicrossin EM-sarjassa sijalle 15 ajettuaan sarjan osakilpailuista vain kolme. Kotikisassaan Ranskassa hän oli hienosti kolmas.

Kallion kilpailupäivä Östersundissa oli nousujohteinen ja varsinkin semifinaalissa ja finaalissa hallitseva RX Academyn mestari näytti parasta osaamistaan. Finaalissa voittokaan ei ollut kaukana, puhumattakaan kakkossijasta, mutta mestarille kelpasi mainiosti myös hieno kolmas sija.

– Olen todella tyytyväinen tähän. Päivä käynnistyi huonosti, kun jouduin keskeyttämään yhden alkuerän auton juututtua lumipenkkaan. Mutta sen jälkeen asiat menivät paremmin ja paremmin, sain onnistuneita startteja ja erävoittoja, sekä nousin palkintopallille. Finaalin lähtö paalupaikalta ei ollut vaikeiden olosuhteiden johdosta helppo, mutta näin se menee välillä, Kallio kommentoi avausosakilpailun jälkeen.

Viime kaudella RX Academyssa kaksi osakilpailua ajanut ja niissä molemmissa palkintosijoituksen saavuttanut Sami-Matti Trogen koki Östersundissa pettymyksen menetettyään finaalipaikan semifinaalilähdön viimeisellä kierroksella ja viimeisessä mutkassa. Nuo asiat ovat nyt kuitenkin jo taaksejäänyttä elämää ja lohjalainen on kääntänyt katseet tiukasti jo Höljesin osakilpailuun.

– Kyllä siitä viimeisen mutkan ohituksesta jäi hampaan koloon, eli nyt lähdetään parantamaan sijoitusta. Mahtavaa, että pääsen ajamaan yhdelle tunnetuimmista rallicross-radoista, Höljes on varmasti jokaisen crossarin unelmarata. Jännä nähdä millanen se on talvella. Sain arvokasta oppia jääradalla ajamisesta, lähdön merkitys on todella suuri ja sinne paksuun lumipölyyn pitää vain työntää rohkeasti. Vauhti oli Östersundissa jo kohdallaan, se antoi luottamusta. Uskon, että kunhan klaaraan semilähdön hyvin ja saan muutenkin startit onnistumaan, niin tuloksesta tulee hyvä, Trogen ennakoi tiedotteessaan.

“Nuo asiat ovat rallicrossin niitä avainasioita”

RX Academyn johtaja Jussi Pinomäki oli tyytyväinen uuden sarjan avaukseen, vaikka lähtökohdat eivät olleetkaan helpoimmat mahdolliset.

– Ajaessamme kilpailuun valmistavaa testiä torstaina lumimyrsky teki asioista varsin haasteelliset, mutta kuten aina RX Academyssa aina, niin myös tällä kertaa kaverit vetivät yhtä köyttä ja saatiin se mitä haluttiin. Kilpailu täällä (Östersundissa) oli kaiken kaikkiaan hyvä. Tärkein asia minkä kuljettajat tästä jatkoa ajatellen oppivat, on oppia ymmärtämään radan vaihtuvat olosuhteet. Radan pinta muuttuu päivän aikana ja se ajotyyli mikä toimi aamulla, ei välttämättä toimi enää iltapäivällä, Pinomäki kuvailee.

Pinomäen mukaan ne ketkä tämän asian parhaiten Östersundissa omaksuivat, seisoivat kilpailupäivän päätteeksi palkintopallilla.

– Nuo asiat ovat niitä rallicrossin avainasioita, enkä näe mitään parempaa tapaa oppia näitä asioita ja ymmärtää niitä, kuin olosuhteet mitä kohtasimme täällä. Tämä on juuri sitä mitä nämä kuljettajat tarvitsevat edistääkseen heidän tavoitteitaan tulevissa sarjoissa tänä kesänä, Pinomäki korostaa.

Höljesin osakilpailu ajetaan lauantaina. RX Academy On Ice -sarjan voittajalle on luvassa 5000 euron palkintoshekki.

Pistetilanne 1/4 osakilpailua

1) Joni Wiman 33
2) Oliver Solberg, Norja 30
3) Jesse Kallio 29
4) Simon Syversen, Norja 27
5) Oliver Bennett, Iso-Britannia 19
6) Sami-Matti Trogen 19
7) Marat Knyazev, Venäjä 18
8) Marko Muru, Viro 14
9) Isak Reiersen, Ruotsi 11
10) Jimi Kalliomäki 10

RX Academy On Ice -sarjan kilpailijat

8 Simon Syversen, Norja
11 Oliver Solberg, Norja *
22 Sami-Matti Trogen
27 Marko Muru, Viro
31 Joni Wiman
42 Oliver Bennett, Iso-Britannia
47 Jesse Kallio
62 Firmin Cadeddu, Ranska **
70 Isak Reiersen, Ruotsi
95 Jimi Kalliomäki
96 Marat Knyazev, Venäjä

* = ei aja Höljesissa
** = ei ajanut Östersundissa

Kilpailukalenteri 2018

10.02. Höljes, Ruotsi
24.02. Ål, Norja
03.03. Gol, Norja

Aiemmin julkaistut tänä vuonna

RX Academyn talvisarja käynnistyy (2.2.2018)
Trogen tähtää uudessa talvisarjassa kolmen joukkoon (2.2.2018)
Kallio ja Wiman finaaliin Östersundissa (3.2.2018)
Syversenin nerokas taktiikka toi voiton (3.2.2018)
Syversen yllätysvoittoon RX Academyn jääsarjan avauksessa (4.2.2018)
Trogenin taival Östersundissa päättyi semifinaaliin (8.2.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit