RX2 International kohti historiansa kolmatta kautta – Seitsemän osakilpailua 2019

16.12.2018 / 12:32
Jami Kalliomäki ja Conner Martell Höljesissä kesäkuussa 2018 (Kuva: Jan Kåre Rafoss iRafoss).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettava RX2 International -sarja nousi tänä vuonna vahvasti myös suomalaisten tietoisuuteen, ajoihan sarjassa kaksi suomalaisnuorukaista, Jami Kalliomäki, sekä Sami-Matti Trogen.

Aiemmin nimellä Supercar RX Lites Cup ja vuodesta 2017 lähtien RX2 International -sarjana tunnettu rallicrossin yksityyppiluokka ajetaan lajin MM-sarjan yhteydessä. Kyseessä on siis yksityyppiluokka, eli autot ovat ulkonäöltään ja tekniikaltaan täysin identtisiä ja kuljettajien menoa selän takana vauhdittaa 310-hevosvoimainen turbomoottori. Tänä vuonna sarjassa tehtiin myös uusi ennätys, kun Höljesin osakilpailussa Ruotsissa mukana oli peräti 29 kilpailijaa.

Tänä vuonna RX2 International -sarjan mestariksi ajoi Olsbergs MSE -tiimin Oliver Eriksson. Suomalaiskuljettajista Jami Kalliomäki sijoittui loppupisteissä kahdeksanneksi ja kauden avausosakilpailun liian nuoren ikänsä takia väliin jättämään joutunut Sami-Matti Trogen kymmenenneksi. Kaksikosta Trogen ylsi parempaan yksittäiseen osakilpailusijoitukseen, kun Ranskasta tuli toinen sija. Kalliomäen kauden paras noteeraus oli puolestaan Belgian kuudes sija.

Ensi vuonna sarjassa ajetaan seitsemän osakilpailua ja kausi käynnistyy Barcelonasta, Espanjasta huhtikuun viimeisenä viikonloppuna päättyen Etelä-Afrikan Kapakaupungissa marraskuussa ajettavaan viimeiseen osakilpailuun. Trogen nappasi tämänvuotisella RX Academy -mestaruudellaan paikan RX2 International -sarjaan ensi kaudeksi, joten Trogen nähdään ainakin suomalaiskuljettajista mukana myös ensi kaudella.

RX2 International kilpailukalenteri 2019

27.04.-28.04. Barcelona, Espanja
11.05.-12.05. Spa, Belgia
25.05.-26.05. Silverstone, Englanti
15.06.-16.06. Hell, Norja
06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi
31.08.-01.09. Loheac, Ranska
09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit