Rytkösen hyppäys rallista rallicrossiin onnistui täydellisesti – “Joulun alla ostin auton Kuhaselta”

7.6.2018 / 07:19
Juha Rytkönen ja "hyvällä tavalla härskin värinen" Toyota Starlet (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna Kaanaan radalla Tampereella. Kaikki luokat huomioiden ainoana kuljettajana täydelliseen suoritukseen ylsi Autokrossi-luokan voittaja Juha Rytkönen, joka viime vuonna juhli F-Rallisarjan mestaruutta.

Rallicrossissa täydellisenä suorituksena voidaan pitää sitä, että kuljettaja on alkuerien ykkönen, voittaa oman semifinaalilähtönsä ja kruunaa päivänsä ajamalla finaalilähdössä ykkösenä ruutulipulle. SM-pisteitä tälläinen suoritus tuo täydet 30 ja siihen Juha Rytkönen, F-Rallisarjan viime vuoden mestari, Kaanaan avausosakilpailussa myös ylsi.

– Voi sanoa, että täydellinen päivä ja ei minkäänlaisia ongelmia. Harvoin minulla on tälläistä päivää ollut, yleensä sitä aina on jotain mahtunut mukaan, Rytkönen pohti voittonsa jälkeen UrheiluUutiset.comin haastattelussa.

Rytkösen rallicross-kokemukset ennen tätä kautta olivat vuonna 2011 ajetut muutamat osakilpailut SRC-luokassa.

– Menestyksen osalta siitä ei kauheasti jäänyt kerrottavaa, Rytkönen naurahti muistellessaan seitsemän vuoden takaisia tapahtumia.

Rallia ja jokamiehenluokkaa Rytkönen on sitten ajanut sitäkin enemmän, mutta ajatus rallicrossista syttyi jälleen eloon viime vuoden loppupuolella.

– Ajattelin kokeilla lajivaihdosta ja sainkin ralliauton sitten myydyksi. Sitten oli hyvä auto tarjolla rallicrossiin, niin päästiin siitä kauppoihin, Rytkönen taustoittaa.

 

Lainaa Nopeasti

 

“Hyvällä tavalla härski väritys”

Eikä tarjolla ollut auto ollut pelkästään hyvä, vaan kyseessä oli kaiken lisäksi mestariauto, ajoihan Toni Kuhanen sillä viime vuonna Autokrossi-luokassa ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen oltuaan viidestä SM-sarjan osakilpailusta ykkönen neljässä.

– Joulun alla ostin auton Kuhaselta, mutta sen jälkeen se seisoi hallissa pitkään tekemättä mitään. Sitten kun alkoi aurinko lämmittämään, niin päästiin jo hieman testaamaan. Sitä kautta sitten pääsi aika hyvin sinuiksi sen kanssa. Kaksi kertaa ajettiin ennen Kaanaata, eli aika vähiin se jäi. Mutta auto vaan oli heti niin mieleinen ja tottuminen siihen kävi todella äkkiä ja oli helppo temppu. Siinä ei hyvin pitkään mennyt, Rytkönen kuvailee kauteen valmistautumistaan.

Jo perjantain vapaissa harjoituksissa oli nähtävissä se, että Rytkösen ja Toyota Starletin yhteistyö toimii, siitä todisteena Autokrossi-luokan nopein aika. Ja sama tahti sai jatkoa myös lauantaina, kun Rytkönen täräytti nopeimman ajan kaikkiin kolmeen alkuerävaiheeseen.

– Varsinkin toinen alkuerä kulki todella hyvin, “Jonttu” (Joni-Pekka Rajala) jäi jotain kolme ja puoli sekuntia. Se meni erittäin hyvin, Rytkönen hymyili.

Oman semifinaalilähtönsä Rytkönen voitti yli kuuden sekunnin marginaalilla ja finaalista voitto irtosi reilun kolmen sekunnin turvin.

– Finaalin kiihdytys oli tasainen, mutta sitten siitä pikku hiljaa alkoi päästä erkaantumaan muusta porukasta. En kyllä muista mitä siinä tuli mietittyä. En varmaan ajatellut yhtään mitään sillä hetkellä, Rytkönen pohti kilpailupäivän päätteeksi sitä hetkeä, kun saapui viimeistä kertaa ruutulipulle, Kaanaan SM-avauksen ylivoimaisimpana luokkavoittajana.

Paras mahdollinen startti kauteen ei saanut Rytköstä vielä kuitenkaan puhumaan ääneen mestaruustavoitteesta.

– Mitalista lähdetään ajamaan täysillä, tästä on erittäin hyvä jatkaa kautta. Jokkista varmaan pari kilpailua ajetaan tänä kesänä, mutta kyllä muuten täytyy kaikki nyt panostaa rallicrossiin, Rytkönen korosti.

Ja jos keräsi kuljettajan hienot suoritukset ihailua radalla, niin saman teki myös auton varsin erikoinen väritys.

– Joskus olen nähnyt siviililiikenteessä auton, joka on näyttänyt vähän vastaavalta. Toinen asia mikä siihen väritykseen vaikutti oli se, että kun tuo auto on muutenkin aika erikoinen. Ajateltiin, että siihen pitää tehdä hyvällä tavalla härski väritys, Rytkönen naurahti.

Rallicrossin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Honkajoella lauantaina 16. kesäkuuta.

Autokrossi-luokan finaalin tulokset

1) Juha Rytkönen (Toyota Starlet) 3.26,201
2) Joni-Pekka Rajala (Datsun Finn) + 3,304
3) Jori Seppälä (Toyota MR2) + 3,848
4) Oskari Röman (Volkswagen 1500 S) + 8,835
5) Kari Piira (Toyota MR2) + 9,100
6) Tero Tukiainen (Toyota MR2) + 23,096

SM-pistetilanne 1/5 osakilpailua

1) Juha Rytkönen 30
2) Joni-Pekka Rajala 26
3) Jori Seppälä 24
4) Kari Piira 18
5) Tero Tukiainen 18
6) Jani Lehtinen 11
7) Janne Solas 11
8) Antti-Mikko Solas 10
9) Miko Simonen 10
10) Roni Kalliokoski 10
11) Sebastian Haapala 8
12) Jari Koivistoinen 6
13) Olli Yli-Hellä 6
14) Ville Hieta 4
15) Ville Mikkonen 3
16) Mika Liimatainen 3
17) Ville Saari 3

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit