Saako Marcus Grönholm vastaansa Petter Solbergin? – “Huomenna teen päätöksen”

2.7.2020 / 13:05
Petter Solberg toisi legendojen kilpailuun huikean lisäbuustin (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Höljesissä, Ruotsissa vietetään tänä viikonloppuna todellista rallicrossin juhlaa, jossa RallyX Nordic -sarjan kahden osakilpailun lisäksi ajetaan myös legendojen välinen kilpailu.

Legendat kilpailevat Höljesissä Supercar-luokan autoilla ja kilpailun ehdoton ykköstähti, Marcus Grönholm, nähdään nyt ensimmäistä kertaa kilpailemassa johtamansa GRX Taneco -tiimin Hyundain ratissa. Grönholmilla on hyviä muistoja Höljesin radasta, debytoihan inkoolainen juuri tällä radalla rallicrossissa. Grönholm osallistui vuoden 2008 EM-sarjan Ruotsin osakilpailuun ja ajoi debyytissään heti komeaan voittoon.

Perjantaina ja sunnuntaina ajettavassa legendojen kilpailussa Grönholm saa vastaansa ainakin Per Eklundin, Andreas Erikssonin, Stig-Olov Walfridsonin, sekä Henning Solbergin. Mukaan kilpailuun saattaa tulla vielä todellinen “jokerikortti”, rallin vuoden 2003 maailmanmestari ja rallicrossin kaksinkertainen maailmanmestari (2014, 2015) Petter Solberg.

Solberg kertoi torstaina Höljesin kilpailun live-striimin haastattelussa, että on kärsinyt tänä vuonna selkäkivuista. Selkä ehti jo näyttää paranemisen merkkejä ja Solberg olikin jättämässä ilmoittautumistaan mukaan legendojen kilpailuun, mutta viime viikonloppuna ajetussa Race of Champions -simulaattorikilpailussa selkä ärtyi uudelleen.

– Huomenna perjantaina teen päätöksen siitä osallistunko, Solberg kommentoi.

Mikäli Solberg osallistuu legendojen kilpailuun, hyppää hän samaisen Citroen DS3 -auton rattiin, millä hänen poikansa Oliver Solberg kilpailee tänä viikonloppuna Höljesissä RallyX Nordic -sarjan osakilpailuissa. Marcus Grönholm ja Petter Solberg kohtasivat edellisen kerran samassa kilpailussa marraskuussa 2016. Kyseessä oli Race of Champions Factor Tukholmassa, Ruotsissa, ja tuossa kilpailussa pidemmän korren vei Grönholm.

– Siellä oli joku rallicrossin maailmanmestarikin vastassa, joka yritti pyristellä. Petter sai nokkaan! Sä voit kirjoittaa, että voitin ylivoimaisesti. Eihän se Solberg päässyt mihinkään, Grönholm naurahti UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa nelisen vuotta sitten.

Grönholm vs Solberg rallin MM-sarjassa

Osakilpailut: 153-190
Maailmanmestaruudet: 2-1
Osakilpailuvoitot: 30-13
Palkintosijoitukset: 61-52
MM-pisteet: 615-853
Ek-voitot: 541-459

Lue myös! Komea sinivalkoinen avaus Höljesissä, suomalaiset nopeimpia kolmessa luokassa (2.7.2020)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit