Suomalaisittain suurin mielenkiinto Suomen MM-rallin yleiskilpailussa sunnuntaina kohdistuu kolmannesta sijasta taistelevaan Teemu Suniseen.
Teemu Suninen piiskasi Hyundainsa erinomaiseen vauhtiin lauantaina Suomen MM-rallissa. Jokelalainen starttasi toiseen pidempään ajopäivään neljänneltä sijalta, eron ollessa kolmantena olleeseen Toyotan Takamoto Katsutaan 12,4 sekuntia. Kun lauantain erikoiskokeista oli viimeistä vailla kaikki ajettu, oli Suninen noussut kolmanneksi, minimaalisen pienellä erolla, 0,1 sekunnin turvin. Lauantain viimeisellä erikoiskokeella Katsuta kuitenkin oli 6,5 sekuntia nopeampi.
– Päivä oli hyvä, viimeistä pätkää lukuunottamatta. Liukkaalla ja mudassa tulee takkiin, en pystynyt vastaamaan “Takalle”. Sitten kun on kuivempaa ja parempi pito, niin on parempi. Täytyy saada kokemusta tällä autolla mudassa ajamisesta, että pystyy tekemään säädöt olosuhteiden mukaan. Nyt ajettiin ensimmäistä kertaa kunnon mutaolosuhteissa ja en ollut valmis siihen, Suninen myönsi UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa.
Lauantain viimeisen erikoiskokeen isosta tappiostaan huolimatta Suninen kuitenkin onnistui puolittamaan eron Katsutaan lauantain aikana.
– Siinä mielessä hyvä. Hienoa, että on ollut hyvä taistelu koko ajan, mutta tottakai se harmittaa, kun tulee noin takkiin. Eihän täällä muu taktiikka toimi, ei ole muuta vaihtoehtoa, Suninen myönsi suunnitelmana olleen lauantaille heti aamusta lähtien, että Katsuta ajetaan kiinni.
Sunnuntaina edessä on vielä neljä erikoiskoetta, joista Himos-Jämsä on Suniselle uusi tuttavuus. Selvää on, että Suninen ei sunnuntaille enää sadetta toivo, mutta vieläkö 6,4 sekunnin ero on ajettavissa kiinni ja ennen kaikkea miten tiimi tähän asiaan suhtautuu, onko lupaa vielä hyökätä?
– Täytyy käydä keskustelua tiimin kanssa, että mitä tehdään. Tietysti nelosssija ei huono ole pisteiden osalta, toista kilpailua Hyundain Rally1-autolla ajava Suninen muistutti.
Suninen on urallaan kerran aiemmin ollut mukana taistelemassa Suomen MM-rallin yleiskilpailun palkintosijoituksesta. Tämä tapahtui vuonna 2017, kun Sunisen sijoitus lauantain jälkeen oli toinen. Pyörähdys sunnuntaina kuitenkin maksoi aikaa sen verran paljon, että sijoitus putosi neljänneksi. Suninen myöntää, että tämänvuotisessa taistelussa palkintosijoituksesta on samoja elementtejä ja samaa fiilistä kuin oli kuusi vuotta sitten.
– No joo, onhan tämä ollut samantyyppistä. Hienoa, että on saanut taistella sijoituksista ja sehän on tämän lajin suolakin, Suninen hymyili.
Suomen MM-rallin päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 51 kilometriä. Sunnuntai polkaistaan käyntiin kello 7.53.
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Evans täysin omaa luokkaansa lauantaina – Sunisella edessään huikea taistelu
Facebook kommentit