Sairastuminen vei Emma Mäkiseltä parhaan terän Botniaringillä

13.5.2017 / 19:12
Emma on SM-avauksen jälkeen V1600-sarjassa neljäntenä. (kuva: Pertti Kangasniemi)

[ A- ] / [ A+ ]

Mad-Croc Racingin rata-autoilija Emma Mäkinen, 19, aloitti tänään kautensa vakioautojen V1600-luokan SM-sarjassa Jurvan Botniaringillä. Mäkinen ajoi päivän kahdessa V1600-luokan SM-lähdöissä viidentoista auton joukossa sijat viisi ja kuusi.

Aika-ajoissa samoille sijoille ajanut Mäkinen odotti parempaa aika-ajotulosta hyvin sujuneiden harjoitusten jälkeen. Mäkinen starttasi ensimmäiseen lähtöön ruudusta viisi.

– Aika-ajot sujuivat hyvin, mutta odotin harjoituksien perusteella parempia sijoituksia. Ennen ensimmäistä starttia säädimme autoani lisää, mutta ensimmäisen kisa ei vain sujunut odotetun kaltaisesti. Olen ollut hieman kipeänä, ja se vaikutti ajamiseen. Paras terä kisassa oli kateissa ja olo oli voimaton, lähdössä viidenneksi ajanut Mäkinen totesi kauden avausstartista.

Toiseen SM-lähtöön Mäkinen starttasi ruudusta kuusi. Päivän toinen kilpailu sujui edellistä selvästi paremmin vaikka tulos oli yhtä sijaa heikompi sija kuusi.

– Toisessa SM-startissa pystyin ajamaan jo muiden kanssa kilpaa. Sijoitukset vaihtuivat ja ohituksia tapahtui puolin ja toisin. Pysyin paremmin vauhdissa mukana vaikka lopputulos oli yhtä sijaa heikompi. Ihan hyvä avausviikonloppu, Mäkinen summasi.

SM-avausviikonlopun jälkeen Mäkinen ajaa V1600-luokan SM-pisteissä neljäntenä, sillä Botniaringin starteissa oli mukana kilpailijoita, jotka eivät ole ilmoittautuneet kilpailemaan SM-pisteistä.

– Viime kaudesta auto huollettiin talven aikana huolellisesti ja se toimikin hienosti. Tyytyväinen olen myös siitä, että voimme viedä auton ehjänä takaisin kotiin. Osumilta vältyttiin. Avausviikonlopun starteista jäi positiivinen fiilis. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin, SM-sarjassa neljäntenä ajava Mäkinen totesi kilpailun jälkeen.

V1600-luokan SM-sarja jatkuu heinäkuun alussa Auto24Ringillä Virossa. Kauden aikana ajetaan kaikkiaan viisi kilpailuviikonloppua ja kymmenen SM-starttia. Kausi päättyy syyskuun lopulla Alastaron moottoriradalle.

Lähde: Emma Mäkisen tiedote


Facebook kommentit