Saksan MM-rallissa mukana kuusi suomalaiskuljettajaa – Jatkuuko Toyotan hyvä vauhti myös asfaltilla?

2.8.2017 / 16:54
Esapekka Lappi lähtee Saksan asfaltille Suomen MM-rallin voittajana (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarja jatkuu jo parin viikon päästä, kun suomalaiset soratiet vaihtuvat Saksan asfalttiin, missä ajetaan kauden 10. osakilpailu. Suomalaiskuljettaja ei koskaan ole juhlinut Saksan MM-rallissa yleiskilpailun voittoa.

Saksan MM-ralliin ilmoittautuneet kuljettajat julkistettiin tiistaina. Mukana on yhteensä 68 kilpailijaparia, joista 13 ajaa vuoden 2017 sääntöjen mukaisella WRC-kalustolla. M-Sport (Ford), Hyundai ja Toyota jatkavat tutuilla trioilla. Citroenin miehistö Saksassa tulee olemaan kuljettajien osalta Kris Meeke, Craig Breen, sekä Puolassa edellisen kerran kilpaillut Andreas Mikkelsen. Neljättä Fordia ajaa saksalainen konkarikuljettaja Armin Kremer.

Suomalaiskuljettajia Saksassa nähdään kuusi. Yleiskilpailun kärkisijoista taistelevat Toyota-kuljettajat, Suomessa voittoon ajanut Esapekka Lappi, uransa ensimmäisen palkintosijoituksen (kolmas) saavuttanut Juho Hänninen, sekä Saksan asfaltilla urallaan aiemmin 13 kertaa kilpaillut ja kahdesti toiseksi ajanut Jari-Matti Latvala. Teemu Suninen vaihtaa Fordin WRC-autosta R5-kalustoon ja kilpailee WRC2-luokan MM-pisteistä mm. pistekärki Pontus Tidemandia, Eric Camillia, sekä Jan Kopeckya vastaan. WRC2-luokassa mukana nähdään myös Mads Östberg.

R2-luokan kalustolla “pikkuluokassa” kilpailevat Jari Huttunen Opel Adamilla, sekä Taisko Lario Peugeot 208:lla.

Vuonna 2012 Saksan MM-rallissa nähtiin kaksi suomalaista palkintopallilla, kun Latvala oli toinen ja Mikko Hirvonen kolmas. Vuonna 2013 Hirvonen oli jälleen kolmas ja edellisen kerran suomalainen nähtiin tässä rallissa palkintopalilla vuonna 2015, kun Latvala oli toinen. Yleiskilpailussa ei Saksan MM-rallissa olla koskaan nähty suomalaisvoittoa, mutta viime vuonna Lappi oli ykkönen WRC2-luokassa. Suomen MM-rallin voitonhuumassa Lappi ei osannut oikein luoda minkäänlaista ajatusta tulevan haasteen suhteen.

– Saksa? Ei mitään ideaa. Kahden päivän testit ajettiin aiemmin asfaltilla. En todellakaan tiedä. Vaikea ralli, varsinkin jos sataa, Lappi pyöritteli.

Hänninen on kilpaillut Saksan MM-rallissa edellisen kerran vuonna 2011 ja silloin alla oli Skoda Fabia S2000. Ja itse asiassa tuo kokemus on ainoa mitä Hänniseltä löytyy kyseisestä rallista, eli WRC-kalustolla ei punkaharjulainen ole koskaan aiemmin Saksassa kilpaillut.

– Ajettiin Suomen MM-rallia edeltävänä viikonloppuna testiä Saksassa ja silloin auto tuntui menevän varsin hyvin. Toisaalta sitähän se on tehnyt koko kauden ajan. Ei missään nimessä helpoin ralli edessä, Hänninen puntaroi.

Tällä kaudella rallin MM-sarjassa on ajettu yksi täysin puhdas asfalttikisa, Korsikassa huhtikuussa, ja silloin paras Toyota-kuljettaja oli neljänneksi ajanut Latvala, joka hävisi palkintosijoituksen ainoastaan 13,6 sekunnilla. Hänninen joutui keskeyttämään ja Lappi ei vielä tuossa rallissa ollut mukana Toyotan “kilpailuosastolla”.

Saksan MM-rallin ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy perjantai-aamuna 18. elokuuta.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit