Rallin SM-sarjan SM1-luokan pistekärki Teemu Asunmaa, sekä saman luokan pisteissä toisena oleva Juha Salo kilpailevat viikonloppuna Liettuassa, Samsonas Rallissa. Kyseessä on Baltic Rally Trophyn kauden neljäs osakilpailu, sekä Liettuan mestaruussarjan neljäs osakilpailu.
Baltic Rally Trophy nousi tänä vuonna suomalaisten tietoisuuteen jo alkuvuodesta, ajettiinhan sarjan kauden avausosakilpailu Mikkelissä helmikuussa. Samsonas Ralli on uusi kilpailu ja sen keskuspaikkana toimii 20000 asukkaan Rokiskisin kaupunki Liettuan koillisosassa, lähellä Latvian rajaa. Mukana rallissa on 67 kilpailijaparia 11 eri maasta ja suomalaista ralliosaamista edustavat SM-sarjan SM1-luokan pisteissä kahta kärkisijaa miehittävät Teemu Asunmaa ja Juha Salo.
– Tultiin ajamaan tänne, kun järjestäjän puolelta tuli kutsu kolmisen viikkoa sitten. Olen käyttänyt tämän kilpailun pääsponsorin Samsonasin vaihdelaatikkoja Mitsubishi-aikana. Sitä kautta oli kytkös ja he pyysi ajamaan, Salo taustoittaa UrheiluUutiset.comin haastattelussa syitä siihen miksi rallin 10-kertainen Suomen mestari kilpailee Samsonas-rallissa viikonloppuna.
– Meillä on varmaan vähän samaa taustaa tähän. Jonkin verran niitä vaihdelaatikkoja olen kyllä myynyt eteenpäin ja välittänyt Suomeen. Mutta eihän tämä keikka pelkästään niitä kata, vaan ne haluaa myös kuskeja lisää mukaan ralliin, Asunmaa muistuttaa.
Ja ei liene sattumaa, että järjestäjän kutsut lähtivät juuri SM-sarjan kuninkuusluokan pistejohtajalle, sekä pistekakkoselle, sillä uuteen Samsonas Ralliin haluttiin varmasti mukaan kovatasoisia kuljettajia ja ennen kaikkea Suomesta.
– Tästä oli puhetta jo aiemmin, mutta oikeastaan vasta viime viikonloppuna ratkesi meidän osalta, viime viikonloppuna Suomen MM-rallissa WRC2-luokassa kolmanneksi ajanut Asunmaa sanoo.
Vaikka Suomen MM-ralli oli kaiken kaikkiaan rankka rutistus ennakkovalmisteluineen ja neljän päivän kilpailuineen, niin Asunmaalta löytyy vielä virtaa tulevaan haasteeseen.
– Pari päivää huilattiin ja taas ollaan ihan uudella innolla liikkeellä. Ehkä maanantai-aamuna ei kauheasti olisi napannut, mutta nyt taas alkaa tuntua siltä, että voisi ajamaankin lähteä, Asunmaa naurahtaa.
Myös Salo on kutsukeikalla liikkeellä hyvillä mielin.
– Mukavahan se on tulla tänne käymään ja katsomaan millainen kisa täällä ajetaan. Täytyy tosin sanoa ihan suoraan, että minulla ei ole ennakkoon juurikaan tietoa tästä rallista. Mutta veikkaisin, että aika nopeita teitä mitä täällä päin yleensäkin on, Salo pohtii.
“Kyllähän tämä on niin kuin lomalle tulisi”
Asunmaa ja Salo eivät kilpaile viikonloppuna kuluvalta kaudelta tutulla omalla kilpailukalustollaan eli Asunmaa Skodalla ja Salo Peugeotilla, vaan molemmat ovat saaneet järjestäjän toimesta käyttöönsä Subaru Impreza WRX Sti -ralliauton. Asunmaalle Subarut ovat tuttuja, ajoihan alavutelainen kyseisellä merkillä vuosina 2013-2016 saavuttaen mm. kaksi SM2-luokan Suomen mestaruutta. Salon kokemukset Subarusta rajoittuvat vuoden 2013 Suomen MM-ralliin, missä hän ajoi Tommi Mäkinen Racingin kalustolla WRC2-luokassa kuudenneksi.
– Ei mikään vieras auto, mutta ei tietenkään niin “kotoinen”. Minulla ei ole Subarusta muutamaan vuoteen kokemusta ja Teemulla on aika paljon enemmän. Hän on vähän etulyöntiasemassa, mutta parhaamme tehdään ja mennään niin kovaa kuin päästään, Salo vakuuttaa.
– Onhan noilla Subaruilla tuhansia kilometrejä ajettu. Mutta ainahan se uusi auto on eri juttu ja aina ne on vähän erilaisia. Yhtään en tiedä millaisissa säädöissä kalusto on tai muuta, kun ei ole päässyt testaamaan. Voi olla, että sitä joutuu vielä kisan aikana säätämään. Mitään testimahdollisuutta ei ole, vaan “shakedown” käydään ajamassa. Siellä on tunti aikaa ajaa ja yritetään ajaa niin monta kertaa kuin mahdollista, Asunmaa suunnitteli.
Torstaina ja perjantaina on ohjelmassa erikoiskokeiden nuotitus ja testierikoiskoe eli Asunmaan mainitsema “shakedown” ajetaan perjantaina. Perjantaina käynnistyy myös varsinainen ralli ja startti tapahtuu juhlallisesti Rokiskisin kaupunginaukiolta. Perjantaina ajetaan neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan 38,2 kilometriä ja sunnuntaina edessä on kahdeksan erikoiskokeen ja 95,4 ek-kilometrin urakka.
– (Janis) Vorobjovs ja (Martynas) Samsonas ovat ennestään tuttuja, ei muut. Vorobjovs ainakin varmasti ajaa kovaa täällä, Salo ennakoi katsottuaan osallistujalistaa.
Vaikka sinivalkoisin lasein asiaa katsoen helposti sortuukin ajattelemaan, että kisasta tulee kahden suomalaiskuljettajien taistelu voitosta, niin Asunmaa muistuttaa, että on siinä kärkitaistelussa varmasti mukana muitakin kuljettajia.
– On, on. Vorobjovs on Latvian mestari. (Vytautas) Svedas on Mitsulla ajanut kisassa kuin kisassa voitosta täällä. En usko, että mitään saa helpolla, kyllä ne paikalliset ajaa niin kovaa. Lisäksi nämä on niin erilaisia teitä. Jos “podiumille” haluaa, niin kaasun saa kyllä pitää pohjassa, Asunmaa korostaa.
Asunmaalle nuotteja lukee tuttu luottokartanlukija Jonne Halttunen, mutta Salon oikealla puolella Subarussa istuu uusi mies. Tällä kaudella SM3-luokassa Joni Viitalan kartanlukijana toimiva Topi Luhtinen tuuraa nyt Jarno Ottmania.
– Testeissä on Topi ollut aiemmin mukana, edustaa nuorta polvea. Jarno kun ei päässyt lähtemään, niin onneksi saatiin Topi mukaan. Hyvä ja hauska reissu varmasti tulossa, Salo sanoo.
Niin Salo, kuin Asunmaakin pyörittävät Suomessa omaa nimikkotiimiään ja viimeisimpänä koitoksenaan Asunmaa teki kovan taustatyön sen eteen, että pääsi ajamaan Suomen MM-rallin viime viikolla. Nyt edessä oleva Liettuan keikka on siinä mielessä erilainen, että tällä kertaa kuljettajan ei tarvinnut ennakkovalmistelujen eteen raataa hommia, riitti vain kun saapui kisapaikalle varusteet laukussa.
– Kyllähän tämä on niin kuin lomalle tulisi, ei tarvitse stressata mistään. Ensimmäinen kerta niin, ettei tarvitse muuta kuin ajopuku ja kypärä pakata laukkuun ja hypätä lentokoneeseen. Uusi tilanne, Asunmaa myöntää ja lisää vielä, että SM-sarjan kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun tästä kokemuksesta ei juurikaan hyötyä ole.
– En tiedä vaikuttaako tämä meidän Skodalla ajamiseen yhtään mitään, mutta onhan nämä uusia maisemia ja uusia kisoja, niin mikäs siinä, ensimmäistä kertaa “ralliammattilaisena” ulkomailla kilpaileva Asunmaa päätti.
Samsonas Rallin ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy perjantaina kello 15.40.
Samsonas Ralli 2017 aikataulu
Perjantai 4.8.
EK 1 klo 15.40 (7,68 km)
EK 2 klo 16.10 (11,79 km)
EK 3 klo 17.40 (11,79 km)
EK 4 klo 19.00 (6,89 km)
Lauantai 5.8.
EK 5 klo 9.50 (10,48 km)
EK 6 klo 10.15 (19,33 km)
EK 7 klo 12.15 (10,48 km)
EK 8 klo 12.40 (19,33 km)
EK 9 klo 16.00 (8,21 km)
EK 10 klo 16.30 (11,18 km)
EK 11 klo 17.45 (11,18 km)
EK 12 klo 18.20 (5,16 km)
Ek-kilometrejä yhteensä: 133,50 km
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit