Salolla epäonnea Itärallissa, euron vika toi keskeytyksen – “Harmittaa ihan pirusti”

3.3.2018 / 15:28
Tässä syyllinen Juha Salon keskeytykseen Itärallissa, todellakin "pienestä kii" (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu Joensuussa lauantaina päättyi Juha Salon osalta keskeytykseen ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen.

Juha Salo yhdessä kartanlukija Topi Luhtisen kanssa avasi Joensuun SM-rallin viidenneksi nopeimmalla ajalla. Eroa nopeimman ajan tehneeseen Erik Pietariseen kertyi seitsemän sekuntia. Toiselle erikoiskokeelle Salo ei kuitenkaan enää startannut.

– Huomasin puolessa väliä erikoiskoetta, että nyt on jotain rikki. Noin kolme kilometriä ennen ek:n maalia painoin yhdessä risteyksessä kytkimen pohjaan, jonka jälkeen tiesin, että kytkin ei toimi. Ajoimme pätkän maaliin, mutta ilman kytkintä jatkoon ei ollut enää asiaa. Moottorin starttimoottori ei vain jaksa pyörittää nykyisiä R5-autoja vaihde päällä eteenpäin niin, että moottori käynnistyy, Salo kuvailee.

Samuli Edelmannin legendaarista hittiä siteeraten, tällä kertaa keskeytys oli todellakin “pienestä kii”.

– Kytkimen toimimattomuuden aiheutti euron maksavan alumiinisen liittimen halkeaminen. Harmittaa ihan pirusti. Kisa lähti todella hyvin liikkeelle. Ajomme oli täysin riskitöntä, joten minimitavoitteemme ajaa kolmen nopeimman joukkoon olisi varmasti täyttynyt, Salo harmittelee.

Salon, rallin kymmenkertaisen Suomen mestarin, talvikausi oli täynnä vastoinkäymisiä. Rovaniemellä sijoitus oli yhdeksäs ja Mikkelissä kuudes.

– On ollut omia töppäyksiä, mutta myös hurja määrä huonoa tuuria ja epäonnea. Auto ja renkaat ovat kyllä hienossa iskussa kesää varten. Ei tälle voi mitään. Tämä on “motorsporttia” ja nämä täytyy vain hyväksyä. Tästä noustaan vielä ylös, Salo vakuuttaa.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit