Juha Salon kauden avaus Tunturirallissa viikko sitten päättyi isoon pettymykseen, kun kilpailu jäi kesken toisen ajopäivän ensimmäisellä erikoiskokeella sattuneen ulosajon seurauksena.
Juha Salo, 43, rallin kymmenkertainen Suomen mestari, oli Tunturirallissa perjantaina ajettujen viiden erikoiskokeen jälkeen SM1-luokassa kolmantena. Ero luokkaa johtaneeseen Emil Lindholmiin nähden oli 7,8 sekuntia, mutta Teemu Asunmaa toisella sijalla oli vain 0,6 sekunnin päässä. Salon ja kartanlukija Pasi Kilpeläisen taistelu rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailun luokkavoitosta päättyi kuitenkin lauantain ensimmäiselle erikoiskokeelle.
– En kuullut nuottia. Se oli sellainen viitosvaihteella ajettava kovavauhtinen paikka. Ennen nyppylää olisi pitänyt jarruttaa ja hakea linja nyppylän jälkeiseen vasemmalle kääntyvään mutkaan, mutta ajoimme nypyn täysillä yli, eikä sen jälkeen ollut mitään tehtävissä, Salo kommentoi ulosajoa tiedotteessaan.
Salon uralla ulosajot ovat olleet harvinaisia ja varsinkin sellaiset, jotka johtivat keskeytykseen kesken kilpailun. Edellisen kerran karkkilalainen oli joutunut keskeyttämään SM-rallin ulosajon seurauksena maaliskuussa vuonna 2009 Joensuun Itärallissa. Nyt tullut keskeytys oli tottakai iso pettymys, mutta kireän kilpailutahdin kannalta mukana oli myös onneakin, auto kun välttyi suuremmilta vahingoilta.
– Onneksi paikassa oli vain paljon lunta, eikä kiviä tai puita. Syöksyimme sellaiset kolme autonmittaa paksun lumivallin läpi metsän puolelle. Auto ei kärsinyt isoja vaurioita, eikä meille käynyt mitenkään. Jatkoon ei kuitenkaan ollut enää asiaa, Salo harmitteli.
Tunturiralli oli Salolle ja kartanlukija Kilpeläiselle ensimmäinen kilpailu yhdessä. UrheiluUutiset.comin saamien tietojen mukaan tuo yhteistyö ei tule enää jatkumaan SM-sarjan seuraavassa osakilpailussa, 7.-8. helmikuuta Mikkelin ympäristössä ajettavassa Vaakuna-Rallissa, vaan Salon vierellä parin viikon päästä tullaan näkemään uusi kartanlukija.
– On harmi, että kauden tärkeä SM-avaus jäi kesken ja korotetut SM-pisteet saavuttamatta. Tässä on nyt kova työ kiriä eroa umpeen. Kausi tosin on pitkä ja mitä vain voi vielä tapahtua. Nyt tämä pitää nollata ja aloittaa kiri voittamalla sarjan seuraava osakilpailu Mikkelissä, Salo päätti.
Salon ulosajo Tunturirallissa alapuolella olevalla videolla ajasta 0.32 eteenpäin.
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
YouTube-video: Niklas Karlen
Facebook kommentit