Sami Pajari kruunasi huikean kautensa – Palkinnon myötä ensi vuonna MM-sarjaan

4.10.2019 / 18:35
Sami Pajari ja Antti Haapala juhlivat Turussa SM3-luokan Suomen mestaruutta (Kuva: Hannu Rainamo).

[ A- ] / [ A+ ]

Heinolan Urheiluautoilijoiden Sami Pajari on valittu vuoden 2019 toiseksi Flying Finn Future Stariksi, eli AKK Sports Oy:n lupaavia rallikuljettajia kartoittavan ohjelman voittajaksi. Valinnan myötä Pajari pääsee ajamaan kaudella 2020 rallin junioreiden MM-sarjaa, JWRC:tä.

Flying Finn Future Star -kilpailun tämän kauden toinen finaali käytiin Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahdessa kuluvan viikon torstaina ja perjantana. Finaaliin tiensä rallin SM-sarjan ja SM3-luokan kautta selvittivät Sami Pajari, Lauri Joona, Henri Hokkala, sekä Aleksi Röyhkiö.

Tällä kertaa sekä kuljettajia, että heidän nykyisiä kartanlukijoitaan testattiin monipuolisesti niin fyysisillä, kuin psyykkisilläkin testeillä. Lisäksi heiltä mitattiin taitoja rallin ennakkotutustumiseen ja kielitaitoihin liittyen, ennen päivän viimeistä loppuhaastattelua.

Testien jälkeen ja valintaraadin pitkän pohdinnan päätteeksi, voittajaksi valittiin vasta 17-vuotias Sami Pajari, kartanlukijanaan Antti Haapala. Pajari saa paikan kansainvälisesti kovassa Junior WRC -luokassa kaudella 2020. Pajari saavutti vastikään ensimmäisen Suomen mestaruutensa rallin SM-sarjassa, SM3-luokassa, kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana ja on nyt valmis näyttämään kyntensä, vaikka voittoa hän ei meinannut vielä todeksi uskoakaan.

– On se hieno homma, en varmaan osaa vielä sisäistää mihin olemmekaan menossa. Tulevaisuutta varten on ollut suunnitelma A eli tämä ja B, jos palkintoa ei tulekaan. Ei missään määrin ollut varmaa, että voitto osuu kohdalle, koska kaikki oltiin hyvätasoisia. Itselläni on ainakin kova motivaatio tehdä. On ollut aina unelma ja haave kun tätä saisi tehdä ja nyt kun on annettu mahdollisuus, yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin pystyy, Pajari kommentoi voittoaan.

Tulevalla kaudella tiedossa on kehitettävää ja paljon uutta, sillä kuten usealla suomalaisella, kilpailemisesta esimerkiksi asfaltilla, kokemusta on niukasti.

– Uusia asioita tulee varmasti, kuten asfalttikokemusta ei esimerkiksi juuri ole. Kuntoilua on tiedossa aika paljon. Seuraavaksi torille! Ei vaan, kotiin sulattamaan ajatusta hetken, kyllä se todellisuus alkaa muodostumaan, varmaan lenkille pitäisi lähteä, Pajari naurahti.

“Näyttänyt mahtavaa vauhtia Suomen MM-rallissa”

Tuomariston puheenjohtaja Tuomo Nikkolan mukaan autourheilun nuorisomaajoukkueeseen eli Flying Finn Academyyn kuuluvalla Pajarilla oli parhaimmat valmiudet kokonaiseen kansainväliseen sarjaan.

– Lähtökohtaisesti nyt piti miettiä paljon tarkemmin ja kriittisemmin kaverin valmiuksia kokonaisen sarjan läpivientiin, aina kuljettajan tulevaisuuden suunnitelmista jopa rahoituksen miettimiseen. Samin kohdalla kokonaisuus huomioon otettuna askelmerkit löytyvät. Sami on osoittanut nopeutensa tänä vuonna ja on selvästi tehty työtä. MM-tason kartanlukija Mikko Markkula antoi hyvää nuottipalautetta. Lisäksi englanti on hallussa molemmilla ja on selkeät suunnitelmat, kuntopuolella on vielä hieman kehitettävää, Nikkola sanoi.

Pajari on ensimmäinen kuljettaja, joka voitti nuoria kuljettajalupauksia kartoittavan kilpailun sen uudessa mittavammassa muodossaan. Aikaisempia, yhden MM-osakilpailun eli Neste Rallin paketin, voittaneita kuljettajia ovat olleet Teemu Suninen (2014), Jari Huttunen (2015), Juuso Nordgren (2016), Emil Lindholm (2017), Henri Hokkala (2018) ja Pajari tänä vuonna, jota voidaankin nyt kutsua tuplavoittajaksi. Tuoreelle voittajalle historiallinen voitto merkitsee paljon.

– Tämä on iso juttu ja kunnia itsessään, joten yritetään suoriutua maineen mukaisesti, Pajari päätti.

Flying Finn Future Star -kilpailun päätukijoina toimivat M-Sport ja Pirelli.

– Massiiviset onnittelut Samille kilpailun voitosta! Haluamme toivottaa hänet tervetulleeksi JWRC-perheeseen. Hän on näyttänyt mahtavaa vauhtia Suomen MM-rallissa tänä vuonna ja toivon, että hän nauttii kilpailemisesta sarjan nopeimpien nuorten kuskien joukossa. Hienoa työtä, ei muuta kuin valmistautumaan taisteluun Fiesta R5 -autopalkinnosta, kommentoi M-Sport Polandin johtaja Maciej Woda.

– Haluamme Pirellin puolesta onnitella Sami Pajaria ja toivottaa hänelle paljon onnea JWRC-luokkaan kaudelle 2020, Pirellin Pohjoismaiden myyntipäällikkö Jan Olsson onnittelee.

Tallipaikan lisäksi tuore voittaja saa itselleen merkittävän taloudellisen tuen JWRC-kaudelleen, sillä Pajari ajoi tällä kaudella rallin SM-sarjassa M-Sportin Ford-kalustolla ja Pirellin renkailla, jolloin M-Sport, Pirelli ja AKK tukevat osallistumista yhteensä 90 000 eurolla.

Flying Finn Future Star -kilpailun toisessa valintakokeessa juryn muodostivat Juuso Pykälistö, Mikko Markkula, Ossi Oikarinen, Risto Laine, Tuomo Nikkola, Tero Puustinen, sekä Jari Rask.

Teksti: AKK:n tiedote


Facebook kommentit