Sanremossa erikoinen näytelmä: Breen menetti voittonsa, mutta sai sen takaisin

12.4.2021 / 07:17
Vielä palkintoseremoniassa Craig Breen seisoi kakkoskorokkeella (Kuva: ACI Sport).

[ A- ] / [ A+ ]

Palkintoseremoniassa Craig Breen vastaanotti kakkospalkinnon, mutta myöhään sunnuntai-iltana irlantilaisen kakkossija vaihtui lopulta Sanremo Rallin voitoksi.

68. kerran ajetun legendaarisen Sanremo Rallin loppuratkaisut tulevat varmasti herättämään keskustelua ja vielä pitkään. Rallin MM-sarjasta tuttu Craig Breen ajoi yleiskilpailun voittoon 4,8 sekunnin turvin ennen toista Hyundai-kuljettajaa, isäntämaan Andrea Crugnolaa, mutta irlantilaisen saatua 10 sekunnin aikarangaistuksen, nousi Crugnola voittajaksi ja Breen putosi toiseksi.

Koska Crugnola kilpailee Italian rallimestaruudesta ja Breen puolestaan ei, niin välittömästi kilpailun päättymisen jälkeen alkoivat levitä huhut siitä, että Breen olisi ottanut aikasakon tahallaan, jotta Crugnola saisi täydet sarjapisteet. Tämä oli mahdollista tottakai siksi, että molemmat kuljettajat ajoivat Hyundailla, Breen Hyundain tehdastallin ja Crugnola Hyundain Italian maahantuojan väreissä. Kolmanneksi sijoittui Skoda-kuljettaja Fabio Andolfi.

Yleiskilpailun palkinnot ehdittiin jo jakaa ja Breen poistui paikalta kakkospokaali hallussaan, kunnes myöhään sunnuntai-iltana julkaistu tuomariston päätös kertoi Breenin sittenkin voittaneen Sanremo Rallin ja Crugnolan sijoittuneen toiseksi. Päätöksen mukaan viimeisen aikatarkastusaseman saapumisajat ja sen myötä annetut aikarangaistukset oli mitätöity, koska kilpailun johto oli saanut tietää liikenneruuhkan vaikeuttaneen kilpailijoiden siirtymistä viimeisen erikoiskokeen lähtöön.

Tämä laittoi uuteen valoon myös ne epäilyt siitä, että Breen olisi ottanut aikarangaistuksen tahallaan. Oli tilanne sitten mikä tahansa, niin faktaa on ainakin se, että Breen uusi Sanremo Rallissa kahden vuoden takaisen voittonsa. Breenin kartanlukija Paul Nagle puolestaan juhli Sanremossa yleiskilpailun voittoa edellisen kerran vuonna 2009 yhdessä Kris Meeken kanssa ja tuolloin kilpailtiin IRC-sarjan pisteistä.

WRC-autojen omassa kilpailussa kärkikaksikko oli odotettu, tosin järjestys saattoi tulla monelle yllätyksenä. Hyundain WRC-tähtiduosta voittoon ajoi Thierry Neuville, joka kukisti Ott Tänakin 33,9 sekunnilla. Aikaero tässä kohtaa ei kerro koko totuutta Neuvillen ja Tänakin tiukasta kaksintaistelusta, sillä Neuville sai aikarangaistuksia 10 sekuntia, kun taas Tänakin kokonaisaikaa heikensi 40 rangaistussekuntia.

Neuville voitti Sanremo Rallin yleiskilpailun (IRC) kymmenen vuotta sitten ja silloin belgialaisen alla oli Kronos Racing -tiimin Peugeot 207 S2000. Jos oli nyt tiukkaa Tänakia vastaan, niin tiukkaa oli myös kymmenen vuotta sitten, toiseksi sijoittunut Andreas Mikkelsen kun hävisi Neuvillelle vain 1,5 sekuntia.

Sanremo Rallin yleiskilpailun lopputulokset

1) Craig Breen IRL (Hyundai) 58.25,6
2) Andrea Crugnola ITA (Hyundai) + 4,8
3) Fabio Andolfi ITA (Skoda) + 12,8
4) Stefano Albertini ITA (Skoda) + 22,9
5) Giandomenico Basso ITA (Skoda) + 37,2
6) Simone Campedelli ITA (Volkswagen) + 37,7
7) Stephane Lefebvre FRA (Citroen) + 1.22,5
8) Rudy Michelini ITA (Skoda) + 1.29,7
9) Damiano De Tommaso ITA (Citroen) + 1.30,7
10) Tommaso Ciuffi ITA (Skoda) + 1.34,9

Breenin keskinopeus: 92,5 km/h
Pohja-ajat: Basso 4, Breen 3, Andolfi 1

WRC-kilpailun lopputulokset

1) Thierry Neuville BEL (Hyundai) 55.22,1
2) Ott Tänak EST (Hyundai) + 33,9
3) Pierre-Louis Loubet FRA (Hyundai) + 1.15,0
4) Massimo Pedretti ITA (Hyundai) + 5.26,2

Neuvillen keskinopeus: 95,8 km/h
Pohja-ajat: Tänak 4, Neuville 3

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Pietarisen kilpailu päättyi lyhyeen – Neuville ja Tänak hurjassa sekuntitaistelussa


Facebook kommentit