Se on siinä! Esapekka Lapin voittoputki toi WRC2-luokan maailmanmestaruuden

20.11.2016 / 04:24
Esapekka Lappi (oik.) ja Janne Ferm ovat WRC2-luokan maailmanmestareita 2016 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Esapekka Lappi ja Janne Ferm ovat WRC2-luokan maailmanmestareita vuosimallia 2016. Mestaruus varmistui varhain sunnuntai-aamuna Suomen aikaa päättyneessä rallin MM-sarjan kauden viimeisessä osakilpailussa Australiassa. Lapille luokkavoitto oli neljäs peräkkäinen ja maailmanmestaruus tuli 10 pisteen erolla ennen MM-hopealle sijoittunutta Teemu Sunista.

Esapekka Lapin piti sijoittua Australiassa WRC2-luokan MM-pisteistä ajavista kuljettajista kahden parhaan joukkoon saavuttaakseen maailmanmestaruuden. Ja siinä Lappi myös onnistui ja vieläpä selvästi, kun 25-vuotias suomalaiskuljettaja ajoi ruutulipulle ylivoimaisena ykkösenä. Lappi oli luokan nopein kuljettaja lähes kaikilla erikoiskokeilla kolmen ajopäivän aikana.

– Koko tiimi ja me ansaitsemme tämän. Kauteen mahtui epäonnea, mutta onnistuimme päättämään kauden neljällä peräkkäisellä voitolla. Ensi kauden osalta mikään ei ole varmaa, mutta toivottavasti olen mukana WRC-autolla, Lappi kommentoi tulevaisuuden näkymiään viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Vielä kesällä Lapin mestaruushaaveet vaikuttivat olevan varsin ohuet, sillä Elfyn Evans oli ajanut kaksi ja Teemu Suninen kolme voittoa ennen Suomen MM-rallia, kun taas Lapin sijoitukset olivat alkukauden kisoista kolmas, yhdeksäs ja kolmas. Suunnanmuutos tapahtui Jyväskylässä heinäkuussa, missä Lappi oli täysin ylivoimainen jättäen Sunisen ja Evansin kauas taakseen. Tosin voitonjuhlien keskellä Lappi epäili mestaruusmahdollisuuksiaan.

– Teemulla on kolme voittoa ja kakkossija, kun taas minulla voitto ja kaksi kolmossijaa, niin aika ohkaiset on saumat enää, Lappi puntaroi, mutta korosti heti perään, että missään nimessä kommenteistaan huolimatta luovuttamisesta ei suinkaan ollut kyse.

– Ei mestaruuden suhteen kuitenkaan luovutettu vielä olla, ei suinkaan.

Suomen MM-rallin jälkeen Lappi ajoi voittoon myös Saksassa, Walesissa, sekä nyt Australiassa. Neljän MM-rallin voittoputki toi urallaan aiemmin Euroopan ja Suomen mestaruudet voittaneelle Lapille CV:hen uran ensimmäisen rallin maailmanmestaruuden. Edellisen kerran suomalaiskuljettaja voitti rallissa maailmanmestaruuden viisi vuotta sitten, kun Juho Hänninen kruunattiin WRC2-luokkaa edeltäneen S-WRC-luokan maailmanmestariksi.

UrheiluUutiset.com onnittelee maailmanmestareita Esapekka Lappia ja Janne Fermia upeasta saavutuksesta! Onnittelut myös hienon kauden ajaneelle Teemu Suniselle, sekä hänen kartanlukijalleen Mikko Markkulalle MM-hopeasta.

WRC2-luokan lopulliset MM-pisteet 2016

1) Esapekka Lappi 130
2) Teemu Suninen 120
3) Elfyn Evans 120

Esapekka Lapin ja Janne Fermin WRC2-voitot

Portugali 2013
Puola 2015
Suomi 2015 ja 2016
Saksa 2016
Wales 2016
Australia 2016

Lapin ja Fermin kausi 2016

Monte Carlo

Ei ajanut WRC2-luokan MM-pisteistä, RC2-luokassa 2.

Ruotsi

WRC2-luokassa 3.
Ulosajo pudotti voittotaistelusta 8. ek:lla
Nousi sijalta 10. seitsemällä ek:lla kolmanneksi

Italia

WRC2-luokassa 9.
Tukivarsi petti lauantaina, ajoi sitä ennen 15,8 sekunnin luokkajohdossa

Puola

WRC2-luokassa 3.
Johti ennen kahta viimeistä erikoiskoetta luokkaa 19,4 sekunnilla
Rengasrikko toiseksi viimeisellä ek:lla pudotti kolmanneksi

Suomi, Saksa, Wales ja Australia

WRC2-luokassa voittojen kvartetti, Lappi ei ajanut Saksan ja Walesin välissä Korsikassa, eikä Espanjassa – WRC2-luokan maailmanmestari

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit