Sebastien Ogierilla tuplajuhlat Australiassa

13.9.2015 / 09:47
Sebastian Ogierilla oli aihetta hymyyn Australiassa, kun 31-vuotias ranskalainen varmisti kolmannen perättäisen mestaruuden WRC-luokassa. Kuva: Volkswagen Motorsport

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailu Australiassa päättyi lopulta Volkswagen-kuljettaja Sebastien Ogierin tuplajuhliin, kun ranskalainen varmisti rallin voitolla samalla myös kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa. Ogier oli päätöspäivänä nopein kuljettaja kaikilla viidellä ajetulla erikoiskokeella.

Lähtökohdat Australian MM-rallin päätöspäivään olivat jännittävimmät kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella, mahtuihan kärkikolmikko kahden ajopäivän jälkeen 2,6 sekunnin sisään ja kärjessä Ogierin johto Citroenin Kris Meekeen oli vain 0,3 sekuntia. Meeke taisteli tosissaan Volkswagen-duoa Ogier-Jari-Matti Latvala vastaan voitosta perjantaina ja lauantaina, mutta sunnuntaina tilanne muuttui, kun kaksi päivää ensimmäisinä reitillä olleet ja “aura-autojen” roolissa olleet Ogier ja Latvala pääsivät nauttimaan paremmasta lähtöpaikasta ja todellinen vauhtiero muihin nähtiin jo heti sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella.

Viimeisen ajopäivän avanneella 22 kilometrisellä erikoiskokeella Ogier kellotti nopeimman ajan lyöden Latvalan 2,5 sekunnilla. Meeke jäi neljänneksi ja eroa kärkeen kertyi peräti 11,9 sekuntia. Britin voittotaistelu oli käytännössä ohi ja kommentit erikoiskokeen maalissa olivat varsin rehellistä kuultavaa.

– En ole pettynyt. Minulla oli kahden päivän ajan etu lähtöpaikasta. Se mitä nyt nähtiin, on todellinen ero Volkswageniin. Yritän tottakai loppuun asti täysillä, mutta kahden päivän aikana nähdyt erot ovat olleet virheelliset. Tämä on totuus nopeuserosta, Meeke myönsi.

“Uskomaton kausi, paras kauteni koskaan

Seuraavilla kahdella lyhyemmällä erikoiskokeella Ogier kasvatti johtomarginaalin Latvalaan nähden 2,2 sekunnilla ja ennen rallin kahta viimeistä erikoiskoetta kaksikon välinen ero oli 7,3 sekuntia. Latvala teki kaikkensa lyödäkseen tallikaverinsa, mutta lopullinen ratkaisu nähtiin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella missä Ogier kellotti jälleen pohja-ajan Latvalan jäädessä kolmanneksi ja ero Ogieriin kasvoi jo 11,2 sekuntiin. Rallin päättäneellä Power Stage-erikoiskokeella Ogier ei varmistellut, vaan jyräsi päätöspäivän viidenteen pohja-aikaan 1,1 sekunnin erolla Latvalaan voittaen rallin lopulta 12,3 sekunnin erolla suomalaiseen.

– Uskomaton kausi, paras kauteni koskaan! Ja tämä voitto on hyvin merkittävä, koska tässä rallissa on ehdottomasti vaikeinta toimia tienavaajana. Paperilla voiton piti olla mahdottomuus, mutta päätin, että haluan voittaa, koska se on täydellisin tapa varmistaa maailmanmestaruus, Ogier hehkutti.

Suomen MM-rallissa Latvala onnistui pitämään tiukassa sekuntitaistelussa Ogierin takanaan, mutta Saksassa ja Australiassa Ogier käänsi kaksintaistelut nimiinsä. Toisen kerran peräkkäin toiseksi ajanut Latvala ei ollut tappioonsa pettynyt, vaan suomalainen myönsi rehdisti tallikaverinsa paremmuuden.

– Olen iloinen, että olen koko rallin ajan ajanut ilman virheitä. Ehkä perjantaina ja lauantaina puuttui se todellinen kipinä taistella voitosta. Se ei vaan tällä kertaa riittänyt. Seb on tehnyt loistavaa työtä, hän on ollut parempi kuin minä, Latvala kehui.

Mikkelsenin aikasakko pilasi Volkswagenin haaveet kolmoisvoitosta

Kolmanneksi lopputuloksissa sijoittunut Meeke onnistui pitämään lopulta kolmannen Volkswagen-kuljettajan, norjalaisen Andreas Mikkelsenin, takanaan pilaten samalla saksalaismerkin haaveet toisesta peräkkäisestä kolmoisvoitosta. Meeken ero kärkeen oli lopulta 32,6 sekuntia ja Mikkelsenin hän löi 5,9 sekunnilla. Mikkelsen tosin olisi sijoittunut kolmanneksi ilman 10 sekunnin aikasakkoa, minkä hän sai saavuttuaan minuutin myöhässä huoltotauolle.

– Olen todella nauttinut tästä viikonlopusta. Olen todella iloinen, koska onnistuin löytämään koko viikonlopun kestävän ajorytmin, kaikki kun tietää hyvin millaisia virheitä viime aikoina meille on sattunut, Meeke muistutti.

Mikkelsen hehkutti ajosuoritustaan, mutta tulos oli pettymys.

– Olen onnellinen suorituksestani täällä, luulen, että tämä oli yksi parhaista ralleistani ikinä. Olisimme ansainneet kyllä enemmän kuin neljännen sijan, se ei ollut todellakaan sitä mitä me täältä tulimme hakemaan, Mikkelsen harmitteli.

Ogierin ja Volkswagenin suvereenia ylivoimaa

31-vuotiaalle Sebastien Ogierille voitto Australiassa oli kolmas ja kaikki ovat tulleet peräkkäisinä vuosina 2013-2015 Volkswagenin ratissa. Yhteensä Ogier on voittanut urallaan 31 MM-osakilpailua. Ranskalaisen ylivoimasta kertoo hyvin se, että kolmen viimeisen kauden aikana ajetuista 36 MM-rallista hän on voittanut 24! Tällä kaudella Ogier on voittanut seitsemän osakilpailua.

Myös Volkswagen varmisti Australiassa merkkien välisen maailmanmestaruuden ja Ogierin tavoin maailmanmestaruus on rallin MM-sarjaa viimeiset vuodet hallinneelle saksalaisjätille kolmas peräkkäinen. Volkswagenille nyt tullut kaksoisvoitto on kauden viides ja kolmen viimeisen kauden aikana ajetuista 36 MM-rallista se on voittanut 31, eli vain viidesti on osakilpailuvoitto mennyt kilpailevien automerkkien nimiin.

Seuraava osakilpailu ajetaan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Ranskan asfaltilla.

Yleiskilpailu 17/17 ek:n jälkeen

1. Sebastien Ogier (Volkswagen) 2:59:16,4
2. Jari-Matti Latvala (Volkswagen) + 12,3
3. Kris Meeke (Citroen) + 32,6
4. Andreas Mikkelsen (Volkswagen) + 38,5
5. Hayden Paddon (Hyundai) + 55,1
6. Ott Tänak (Ford) + 1:38,0
7. Thierry Neuville (Hyundai) + 2:08,3
8. Dani Sordo (Hyundai) + 2:15,2
9. Elfyn Evans (Ford) + 4:33,7
10. Nasser Al-Attiyah (Ford) + 11:46,5 (voitti WRC 2-luokan)

Ogierin keskinopeus 104,2 km/h
Ek-voitot: Ogier 8, Latvala 3, Sordo 3, Paddon 2, Meeke 1

MM-pisteet 10/13 osakilpailun jälkeen

1. Sebastien Ogier (Volkswagen) 235
2. Jari-Matti Latvala (Volkswagen) 134
3. Andreas Mikkelsen (Volkswagen) 111
4. Mads Östberg (Citroen) 90
5. Thierry Neuville (Hyundai) 86
6. Kris Meeke (Citroen) 71
7. Elfyn Evans (Ford) 63
8. Ott Tänak (Ford) 62
9. Hayden Paddon (Hyundai) 56
10. Dani Sordo (Hyundai) 56

Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit