Sedän peurakolari vei Eerik Pietarisen rallin pariin – “Auto luvattiin meille”

16.1.2020 / 22:07
Eerik Pietarinen ja kartanlukija Miikka Anttila Tunturirallin testierikoiskokeella (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

SM1-luokan vuoden 2018 Suomen mestari Eerik Pietarinen tekee paluun rallin SM-sarjaan reilun vuoden tauon jälkeen, kun tuusulalainen osallistuu tänä viikonloppuna Rovaniemellä ajettavaan Tunturiralliin.

Jo viides täysi kausi rallin parissa toi Eerik Pietariselle, 26, uran ensimmäisen Suomen mestaruuden. Pietarinen dominoi vuonna 2017 SM2-luokkaa ja varmisti mestaruuden jo kaksi osakilpailua ennen kauden päätöstä. Kyseinen kausi päättyi Lempäälän SM-rallin yleiskilpailun voittoon SM1-luokan debyytissä ja heti seuraavana vuonna Pietarinen jyräsi SM-sarjan kuninkuusluokassa ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen voitettuaan muun muassa Tunturirallin.

Pietarisen taival rallin parissa käynnistyi vuonna 2012 ja tarina tämän taipaleen ensiaskeleista ei ole todellakaan mikään se perinteinen tarina.

– Meidän suvussa ei ole aiemmin ollut ketään rallin harrastajia. Isän veljellä oli BMW 325, jolla hän ajoi peurakolarin. Kolarin takia siitä päätettiin tehdä ralliauto. Autossa oli jo sähköt ja turvakaaret tehtyinä, mutta sitten mielenkiinto loppui. Auto luvattiin meille, jos rakennamme sen loppuun. Naapuritallissa oli virityspaja josta saatiin apuja, Pietarinen muistelee vuoden 2018 kausijulkaisussaan.

Elettiin elokuuta vuonna 2012, kun Pietarinen starttasi ensimmäiseen ralliinsa. Kyseessä oli Lahden EM-Historic Rallin yhteydessä ajettu Xerox Ralli. Tuloksena oli keskeytys ulosajon seurauksena.

– Tietysti heti ekan kilpailupäivän viimeisellä pätkällä kaadoin auton. Sama pätkä ajettiin kahteen kertaan. Jo ensimmäisellä kerralla sellainen nypyn takana ollut risteys tuli vähän silmille. Muistan ajatelleeni, että se pitää toisella kerralla muistaa. En muistanut, Pietarinen myöntää.

Rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu, Tunturiralli Rovaniemen ympäristössä, ajetaan tulevana viikonloppuna. Kymmenen erikoiskokeen mittainen urakka käynnistyy perjantaina ja maaliin saavutaan lauantai-iltana. Pietarinen on voittanut Tunturirallissa yleiskilpailun vuonna 2018 ja SM2-luokan vuonna 2017. Vuosi sitten Pietarinen ei ollut mukana.

Eerik Pietarinen

Kaksi rallin Suomen mestaruutta (SM1 2018, SM2 2017)
WRC2-luokan voitto Suomen MM-rallissa 2018
ADAC Opel Rallye Cupin mestaruus Saksassa 2019
8 SM-rallia SM1-luokassa, 5 yleiskilpailun voittoa

Lue lisää! Kartturi Raitasen ihme Gardemeisterin käsittelyssä – “Itseluottamus todella kova” (14.1.2020)

Teksti: Jari Hotti, Rovaniemi
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit