MOTORSPORT

Selivaaran Tunturiralliin mahtui hurja hetki – “Kyytiä 184 km/h, auto lähti käsistä kuin talkkari jäiseltä peltikatolta”

Arctic Lapland Ralli eli kansan suussa Tunturirallina tunnettu kaksipäiväinen koitos avasi Rallin SM-sarjan uuden kauden Rovaniemellä viime viikonloppuna. Antti Selivaara koki kilpailun alussa onnistumisen iloa, mutta vastapainoksi matkalle mahtui vaikeuksia tekniikan ja ajotekniikan kanssa.

Subaru Impreza -kuljettaja Antti Selivaara ja kartanlukija Teemu Horkama aloittivat SM2-luokan kamppailun jopa hieman ennakko-odotuksia paremmin.

– Ajoin ykköspätkälle luokan neljänneksi nopeimman ajan. Sieltä toisen erikoiskokeen kautta kautta huoltoon hyvillä fiiliksillä nelossijan myötä. Siihen avauspäivän onnistumiset sitten loppuivat, koska täysin väärä rengasvalinta maksoi aikaa ja kaksi sijaa, Selivaara totesi.

– Päätin kokeilla WRC-pyörää, joka on huomattavasti leveämpi kuin normi rengas. Pätkällä oli todella paljon irtolunta, auto vain liiteli lumipatjan päällä, ajamisesta ei tullut mitään.

Toiseen päivään lähdettiin hyökkäämään, josta aiheutui heti oikein kunnon “lumipesut”.

– Paikka oli täyden vauhdin vasen ylitys. Auto keveni odotettua enemmän ja pyörimme lumipenkkojen välissä. Kyytiä oli 184 km/h, joten auto lähti käsistä kuin talkkari jäiseltä peltikatolta. Sen jälkeen päätettiin vain ajaa varmasti maaliin ja varmistaa viitossijan SM-pisteet, kun Ruotsin mestari Jacob Jansson keskeytti edestä.

Viikonlopun vastoinkäymiset eivät kuitenkaan vielä olleet nähneet viimeistä riviä.

– Suunnitelmat menivät vielä päätös-ek:lla uusiksi, kun neljä kilometriä lähdöstä katkesi vasen etuvetari. Sen jälkeen piti rämpiä keskilukon varassa 44 kilsaa, joka vei yli kolme minuuttia. Niinpä sijoitus tippui jälleen luokan kuudenneksi. Eihän se tulos nyt aivan tyydytä, mutta parempi kuin ei mitään ja parempi kuin viime vuonna Arctic Lapland Rallissa. Uudella innolla lähdemme Mikkelin osakilpailuun kolmen viikon kuluttua, Selivaara päätti.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Mikkelissä 15.-16. helmikuuta.

Teksti: Jarno Saari, Antti Selivaaran tiedotus

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com