UrheiluUutiset.com tapasi rallin kymmenkertaisen Suomen mestarin Juha Salon Hanaa Expo -messuilla Lahdessa.
Kausi 2018 oli Juha Salolle, 42, yksi uran vaikeimmista, ellei jopa vaikein. Vuosina 2015 ja 2016 rallin SM-sarjassa SM1-luokan Suomen mestaruuden Peugeot 208 T16 -autolla voittanut Salo jäi ensimmäistä kertaa 13 vuoteen ilman yleiskilpailun palkintosijoituksia, kun Skoda-kuljettajat menivät ohi niin vasemmalta kuin oikealtakin. Salon paras kilpailusijoitus tänä vuonna oli viides, jonka karkkilalainen nappasi Kouvolan, Seinäjoen ja Turku-Salon osakilpailuista.
– Nuo sijat millä ajettiin tänä vuonna, niin eihän ne meitä tyydytä, Salo korostaa.
Kauden viimeiseen SM-ralliin, Turun ja Salon ympäristössä ajettuun kaksipäiväiseen kilpailuun, Salo ei sitten enää startannutkaan tutulla Peugeotilla, vaan alla oli Eero Räikkösen Printsportilta vuokrattu Skoda Fabia R5. Auto, jolla rallin SM-sarjassa tänä vuonna ajettiin 21 tarjolla olleesta yleiskilpailun palkintosijoituksesta 19. Signaali Salon suunnalta oli tässä kohtaa selkeä, aktiiviura rallin parissa ei olisi vielä ohi, vaan katseet oli jo käännetty kohti kautta 2019.
– Pakko oli tietysti jotain uutta keksiä, hakea uusia haasteita ja sitä kautta yrittää päästä takaisin ihan sinne terävimpään kärkitaisteluun. Katsoa, että onko se autosta vai miehestä kiinni, Salo hymyilee.
Salon mukaan Turun ja Salon SM-ralliin Skodalla startatessaan hän ei vielä tiennyt sitä, että ajaisiko kaudella 2019 Skodalla vai jollain muulla merkillä. Kun Salon käytössä ollut Skoda tuli Printsportilta ja juuri Printsport oli tilannut ensimmäisenä Suomeen uusia Volkswagenin Polo GTI R5 -autoja, niin tottakai huhumylly yritti istuttaa myös Saloa uuden Polon rattiin ensi vuonna.
– Tottakai se oli yhtenä vaihtoehtona, mutta siihen olisi pitänyt varmaan pankki jostain ryöstää, Salo naurahtaa.
– Kyllä tämä (Skoda) järkevin vaihtoehto tässä kohtaa oli. Minulla ei ole kuitenkaan mitään maahantuojan tukea.
Juha Salo Skodan ratissa Turun ja Salon SM-rallissa syyskuun lopulla (Kuva: Jari Hotti).
“Aika tiivis rupeama tässä on edessä”
Salon ensi kauden Skoda ei ole se sama auto millä hän ajoi kauden viimeisessä SM-rallissa, vaan ensi kaudella käyttöön tuleva yksilö oli muutamassa kilpailussa vuokralla Printsportin kautta puolalaiskuljettaja Lukasz Pieniazekilla rallin MM-sarjassa.
– Se on 2017 mallin auto, suhteellisen tuore siis ja nyt se on vielä uudella tekniikalla ja mukana ovat uusimmat päivitykset, Salo taustoittaa.
Salon vanha Peugeot nähdään jatkossakin Suomen ralliteillä, Erkka Korpiahon käsissä. Korpiahon piti ajaa kyseisellä Peugeotilla Turku-Salon SM-rallissa, mutta kilpailua edeltävänä viikonloppuna marttilalainen täräytti testirallissa auton sen verran pahasti ulos, että kilpaileminen oli mahdotonta. Syksyllä Korpiaho osti auton Salolta omaan talliinsa.
Rallin SM-sarjan kauden 2019 avausosakilpailu ajetaan Rovaniemen ympäristössä tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Sitä ennen Salolla tottakai ohjelmassa on testejä uuden auton ratissa.
– Aika tiivis rupeama tässä on edessä, kun pitää saada kilometrejä alle, että ollaan Tunturirallissa sitten oikeasti valmiina. Jatkossa Printsportin kanssa touhutaan enemmänkin ja se helpottaa montaa asiaa. Kyllä minä olen ihan valmis, ei sen suhteen mitään. Koitetaan saada yhdet sarvet lisää, Salo viittaa Tunturirallissa yleiskilpailun voittajaparille jaettaviin poronsarviin.
Siinä missä Printsport operoi Lievestuoreella Keski-Suomessa, pitää Salo talliaan Karkkilassa, Etelä-Suomessa. Salon mukaan testejä tullaan kauden aikana ajamaan todennäköisesti sekä Lievestuoreella, että Karkkilassa.
– Meidän omilla nurkilla meillä on varsinkin talven aikaan hyviä teitä käytettävissä. Itsenäisyyspäivän aikaan oli tarkoitus ajaa Lapissa testiä, mutta kun kelit on mitä on, niin ihan turhaa sinne asti olisi ollut lähteä.
Kartanlukijana jatkaa Topi Luhtinen, joka istui ensimmäisen kerran Salon kyytiin ja nuotinlukuun tämänvuotisessa Tunturirallissa. Salon tavoite tulevaan kauteen SM-sarjan osalta on selvä:
– Mestaruus.
Juha Salon Suomen mestaruudet rallissa
1996 – Nuoret (Toyota Starlet)
2002 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo VII)
2004 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo VII)
2005 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo VIII MR)
2008 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo IX)
2010 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo X)
2011 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo X R4)
2013 – SM1-luokka (Mitsubishi Lancer Evo X R4)
2015 – SM1-luokka (Peugeot 208 T16)
2016 – SM1-luokka (Peugeot 208 T16)
Lue myös! Näkökulma: Yksi aikakausi rallin SM-sarjassa päättyi Sastamalan sateessa (10.9.2018)
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit