SM-debyytissään voittoon ajanut Mäkinen koki kovia Itärallissa – “Ranne murtui”

3.3.2020 / 19:06
Tommi Mäkisen Itäralli päättyi rajuun ulosajoon ja edessä on pitkä sairausloma (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Tommi Mäkisen taival Itärallissa Joensuussa lauantaina, rallin SM-sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa, päättyi rajuun ulosajoon ja edessä on pitkä sairausloma.

Tommi Mäkisen, 24, debyytti rallin SM-sarjassa oli komea, kun helmikuun toisena viikonloppuna onnistunut suoritus toi Mikkelin SM-rallista SM4-luokan voiton. Mäkinen lähti ilman muuta myös viime lauantaina Joensuussa ajettuun Itäralliin, SM-sarjan kauden kolmanteen osakilpailuun, yhtenä suurimmista SM4-luokan voittajasuosikeista, mutta kilpailun alku ei menestystä juurikaan lupaillut.

– Kaksi ensimmäistä pätkää tulivat ajollisesti ihan hyvin ja ihmeteltiin, kun hävittiin silti aika paljon, seitsemänneksi ja viidenneksi nopeimmat ajat ajanut Mäkinen kertasi kilpailun kulkua UrheiluUutiset.comille.

Kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen kilpailijat saapuivat ensimmäiselle huoltotauolle ja tässä kohtaa kilpailua Mäkinen yhdessä kartanlukijansa Juho-Erik Järvisen kanssa olivat SM4-luokan kokonaistilanteessa sijalla kahdeksan, eron ollessa kärkeen 16,6 sekuntia. Seuraavaksi edessä oli kilpailun pisin erikoiskoe, reilut 33 kilometriä pitkä Riutta, ja Mäkinen päätti pistää kaiken peliin kaventaakseen eroa kärkeen.

– Lähdin sitten kolmosella hyökkäämään vielä kovempaa ja oltiinkin väliajoissa tosi hyvässä vauhdissa, Mäkinen muistelee.

Erikoiskokeen maali jäi kuitenkin Mäkiseltä ja Järviseltä Riutassa näkemättä, kun Renault lipsahti ulos tieltä. Kartanlukija selvisi hurjasta ulosajosta vammoitta, mutta auto ja kuljettaja eivät.

– Pitkän suoran päässä tiukemmassa mutkassa leikkasin vähän liian sisältä, penkka heitti urasta pois ulkopenkkaan ja siitä ympäri kaksi ja puoli kierrosta. Käsi jäi ratin väliin ja ranne murtui, Mäkinen harmitteli.

SM-sarja jäi Joensuun osakilpailun jälkeen yli kolmen kuukauden mittaiselle kilpailutauolle. Mäkisellä on edessään pitkä sairausloma, murtunut ranne kun vaati leikkaushoitoa, mutta nuorukaisen vakaa aikomus on olla jälleen lähtöviivalla kesäkuussa, kun rallin SM-sarjan kesäkausi polkaistaan käyntiin Kouvolassa.

– Arvio oli, että kuusi viikkoa ei saa kädellä tehdä mitään. Jos kaikki menee hyvin ja käsi kuntoutuu, niin kyllä Kouvolaan pitäisi olla kunnossa, sairaalasta jo kotiutunut Mäkinen päätti.

 

Itäralli EK3 kaato

Julkaissut Mäkinen Rally Team Lauantaina 29. helmikuuta 2020

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit