SM-Motocross-kaudesta 2016 tulossa entistä parempi

5.2.2016 / 12:48
Katso Intro tulevalle kaudelle yllä olevasta videosta.

[ A- ] / [ A+ ]

Kotimaisen huippumotocrossin pääsarjan promoottori Marko Panula on erittäin positiivisin mielin viime kaudesta ja katsoo jo malttamattomana tulevaan.

– Kauden 2015 Motonet SM-Motocross-sarja oli huikea. Pääsimme nauttimaan hienosta motocross-viihteestä ihan kauden loppumetreille saakka. Nuoret kuljettajamme järjestivät sellaista kilpailua radalla, etten muista, milloin vastaavia kamppailuja on nähty. Nämä kilpailut eivät varmasti jättäneet ketään katsomoissa kylmäksi, kertoo SM-Motocross-sarjan promoottori Marko Panula.

– Teetimme myös kauden päätyttyä kävijätutkimuksen yleisölle, kuljettajille, mekaanikoille sekä kisojen henkilökunnalle. Vastauksia kyselyymme tuli runsaasti ja tulokset kertoivat sen, että olemme varmasti oikealla tiellä. Monissa asioissa onnistuimme yli odotuksen, mutta kehitettävääkin löytyi. SM-sarjamme oli joka tapauksessa varsin onnistunut, lisää Panula.

Motonet SM-Motocross haluaa kehittyä ja kasvaa

Kotimaisen motocrossin suosion kasvu näkyi viime kaudella kasvaneissa yleisömäärissä ja median kiinnostuksessa. Nyt hyvä pohja on rakennettu tulevalle kaudelle.

– Menimme lajina paljon eteenpäin, mutta tulemme jatkossa ottamaan vieläkin isompia askeleita ja kehittämään joka osa-alueella asioita sekä palveluita kisapaikoilla. Tämä kaikki tapahtuu yhteistyössä järjestävien seurojen, Suomen Moottoriliiton ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Seurojen panoksella on erittäin suuri rooli, kuten myös jokaisella meidän yhteistyökumppanillamme, toteaa promoottori Panula.”

– Avainasemassa on kaikkien tahojen välinen toimiva vuoropuhelu ja lajinäkyvyyden lisääminen. Siihen saamme suurta tukea kumppaneiltamme, ja yhteinen päämäärämme on tehdä SM-Motocross-sarjasta entistäkin parempi, jatkaa Panula.

Lähde: SM-Motocross


Facebook kommentit