SM-rallissa hylkäyksiä, kärkitrio meni uusiksi – “Katsastusmiehet toista mieltä”

18.2.2019 / 06:19
Henri Hokkalan kakkossija Kouvolan SM-rallissa hylättiin (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa Kouvolassa viikonloppuna SM3-luokassa toiseksi ajanut Henri Hokkala, sekä kolmannen sijan napannut Lauri Joona hylättiin kilpailun jälkeisessä jälkikatsastuksessa.

Kouvolan SM-rallissa viime viikonloppuna SM3-luokan kärkikolmikko sai kutsun kilpailun jälkeen jälkikatsastukseen. Kärkikolmikon muodostivat voittoon ajanut Joonas Lindroos, sekä kakkos- ja kolmossijojen Henri Hokkala ja Lauri Joona. Lindroos sai pitää voittonsa, kun taas Hokkalan ja Joonan suoritukset hylättiin. Syy: molempien autoissa oli liian kevyet akut. Hokkalalle kyseessä oli kauden avauskilpailu, kun taas Joona olisi noussut luokan SM-pistejohtoon.

– “Skumppasuihkut” päättyivät yömyöhiin jatkuneisiin selvityksiin jälkikatsastuksessa ilmenneen akun sääntöjen vastaisuuden ja siitä seuranneen kilpailunjohtajan hylkäyspäätöksen takia, Hokkala kommentoi tilannetta Hokkala Racingin Facebook-sivulla sunnuntaina.

AKK, rallin SM-sarja tai Kouvolan SM-ralli ei ole hylkäyspäätöksistä maanantai-aamuun kello 7.00 mennessä tiedottanut, mutta esimerkiksi Ajaksin tulospalvelussa SM3-luokan lopputuloksiin on tehty muutos ja huomioista löytyy hylättyjen kilpailijoiden nimet, eli Hokkala ja Joona. Ja aivan kuten Hokkalan kohdalla, niin myös Joonan tiimin Facebook-sivut kertoivat saamastaan hylkäyksestä sunnuntaina.

– Kisasta nolla pongoo ja “keskeytys” erikoiskoe seitsemän jälkeen. Ajo sujui hyvin, mutta katsastusmiehet olivat toista mieltä. Samalla hylkäysperusteella monta autoa luokastamme ei olisi saanut tulosta. Tämä taitaa olla sitä kuuluisaa rallin taikaa. Pureskellaan hetken aikaa ja katsotaan Joensuussa, LSJ Racing Teamin Facebook-sivulla kirjoitetaan.

Hokkalan kohdalla tilanne akun osalta sai alkunsa jo viikkoa ennen Kouvolan SM-rallia ajetusta Peurunkarallista.

– Ennen Peurunkarallia todettiin akun reistailevan ja koitettiin hommata uusi. Vastaavan saatavuus oli luokkaa kaksi-kolme viikkoa. Saatiin Peurunkaralliin vakioakku hätävarana, jossa just ja just riitti virta kisan läpi ajamiseksi. Tilattiin aikataulu syistä M-Sportin käyttämä kilpa-akku, jollainen oli myös aiemmassa Fiestassamme, hintaluokkaa 180 euroa. Saatiin se kisaviikolla tiistaina paikoilleen, Hokkala taustoittaa.

Katsastuksessa Kouvolassa henkilökunnan toiminta ei juurikaan kilpailijoita vakuuttanut.

– Jälkikatsastuksessa ensin etsittiin turboa Peugeotista, siinä vaiheessa alkoi jo hymyilyttämään. Sitten seuraava tunti etsittiin katalysaattorin ruosteita, että löytyisi sieltä kiveniskujen seasta jotain numerosarjoja.

Hokkalan mukaan heidän autossaan ollut akku oli 1400 grammaa liian kevyt siihen mitä uudistuneissa säännöissä vaaditaan.

– Sitä ihmeteltiin parin kilpailijan kanssa, että mikä homma, kuitenkin muutamaa autoa lukuunottamatta kaikilla sama akku autossa. Junnujen SM-kärki tuli myös jälkikatsastukseen. Näytettiin, että heilläkin täysin sama akku autossa, Hokkala sanoo.

Junioreiden autojen akkuja ei kuitenkaan tarkistettu ja UrheiluUutiset.comin saamien tietojen mukaan jos kaikki SM3-luokan autot olisi tutkittu, ei palkintoseremoniaan olisi riittänyt tarpeeksi kuljettajia pokkaamaan pokaaleja.

– Kirjallisena perusteluina mm. hauska lause “FIA-säännöt ei koske tätä kilpailua”. Jos muutetaan itsestään selviä sääntöjä, me kilpailijoina haluttaisiin esille selkeä tiedote. Kuten kypäristä tai renkaista oli tänä vuonna. Tai tapaus SOS-kyltti. Katsottiin kuitenkin homma loppuun asti ja todettiin puolen yön maissa, että samanlaista lauantai-illan viihdettä varmasti halvemmallakin saisi, Hokkala päätti Facebook-kirjoituksensa.

UrheiluUutiset.com on lähettänyt haastattelupyynnön AKK:lle asian tiimoilta.

 

Kaikkea sitä kokee ku yrittää pitää hauskaa ilman et pipo kiristäis kokoajan päätä…??

Kouvolan SM rallin…

Julkaissut Hokkala Racing Sunnuntaina 17. helmikuuta 2019

 

Edit: Kisasta 0 pongoo ja “keskeytys” erikoiskoe 7 jälkeen. Ajo sujui hyvin, mutta katsastusmiehet olivat toista mieltä….

Julkaissut LSJ Racing Team Lauantaina 16. helmikuuta 2019

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit