SM2-luokassa riitti draamaa, voittajaksi suuryllättäjä – “Tämä on Tunturin taikaa”

17.1.2022 / 21:38
Miikka Vuokilan kolmas sija vaihtui kahdella viimeisellä erikoiskokeella luokkavoitoksi (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailussa Rovaniemellä viime viikonloppuna suurimmat yllätykset koettiin SM2-luokassa.

Torniolainen Miikka Vuokila oli ennen tämänvuotista Tunturirallia, rallin SM-sarjan perinteistä kauden avausta, startannut vuosina 2014-2022 yhteensä 12 SM-ralliin, joista lähes puolet olivat olleet Tunturiralleja. Paras sijoitus SM-tasolla ennen viime viikonloppua oli SM2-luokan neljäs sija Tunturirallissa vuonna 2018 ja viime vuonna sijoitus oli kuudes. Nuo saavutukset kirkastuivat viime viikonloppuna oikein kunnolla, kun Vuokila ajoi SM2-luokan voittoon.

– Tämä on tätä Tunturin taikaa, mitä vaan voi tapahtua. Ja tämä tietysti korostaa sitä, että tämä ralli on etenkin kestävyyskilpailu. On se mukava, kun tulos on tälläinen, Vuokila kommentoi viimeisen erikoiskokeen maalissa kuultuaan, että on tuore luokkavoittaja rallin SM-sarjassa.

Todellakin, mitä vaan voi tapahtua tässä legendaarisessa kilpailussa, ja SM2-luokassa todellakin tapahtui. Kyseisen luokan hallitseva Suomen mestari Ville Hautamäki ajoi perjantaina viidelle erikoiskokeelle yhtä monta pohja-aikaa ja yötauolle saavuttaessa johtomarginaali toisena olleeseen Vesa Hirvoseen nähden oli 24,1 sekuntia. Kolmatta sijaa piti hallussaan Arttu Lähdeniemi, mutta jo reilun minuutin kärjestä jääneenä.

Vuokila oli perjantain jälkeen viidentenä, eron ollessa kärkeen reilut kaksi ja puoli minuuuttia. Heti lauantain avauserikoiskokeella kärjessä sattui ja tapahtui, kun Lähdeniemi keskeytti ja neljäntenä ollut Arto Juolahti jäi kärjestä lähes 16 minuuttia. Näin ollen Vuokila nousi kokonaistilanteessa kolmanneksi. Kuin siitä innostuneena Vuokila ajoi Ounasvaaran erikoiskokeelle pohja-ajan, vahvistaen asemaansa kolmantena. Eroa kärkeen oli kuitenkin yli kolme minuuttia.

Hautamäki ajoi vielä pohja-ajan kilpailun kahdeksannella erikoiskokeella, mutta moottoririkko seuraavalla, kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, toi alajärveläiselle keskeytyksen ja ison pettymyksen. Ensimmäistä Tunturiralliaan sitten vuoden 2010 ajanut Hirvonen huomasi nousseensa johtoon ja kun johtomarginaali toiseksi nousseeseen Vuokilaan oli lähes neljä minuuttia, oli Kinnunen erittäin lähellä voittoa, kun ajamatta oli siis enää yksi erikoiskoe.

SM2-luokan kärkikolmikko ennen kilpailun viimeistä erikoiskoetta oli siis Hirvonen, Vuokila ja Erno Kinnunen. Kun viimeinenkin erikoiskoe oli ajettu, SM2-luokan kärkikolmikoksi lopputuloksiin kirjoitettiin Vuokila, Kinnunen ja Juha Pasanen. Ristilammen erikoiskoe oli tehnyt sen jälleen ja se kuuluisa vanha sanonta, josta Kinnunenkin maalihaastattelussa muistutti, piti jälleen kerran paikkansa.

– Eikös se ole aina sanottu, että maalissa ne palkinnot jaetaan. Vesa oli tuolla pihalla, niin Erno sanoi, että aja nyt vain varmasti, niin meni ihan pasmat sekaisin, Kinnusen veljeksistä ratin takana ollut Jarno naurahti.

 

 

“Yhdessä tehdään ja yhdessä kaadutaan”

Ja kyllä, ratin takana viimeisellä erikoiskokeella oli Kinnusen veljeksistä Jarno, vaikka Erno ykköskuljettajaksi virallisiin papereihin olikin merkitty. Kinnuset kun menivät ja tekivät tämänvuotisessa Tunturirallissa hurjan tempun, ajamalla erikoiskokeet vuoronperään, viisi erikoiskoetta Ernolle ja yhtä monta Jarnolle.

– Kyllähän tällä systeemillä, kun ajettiin pätkät puoliksi, niin ei tämä huono tulos ole, Jarno Kinnunen hymyili.

Jos tarkasteluun otetaan ykköskuljettajaksi merkityn Erno Kinnusen kilpailuhistoria, niin nyt ajettu Tunturiralli oli hänelle SM-sarjassa 21. ja palkintosijoitus SM2-luokassa ensimmäinen. SM4-luokassa Erno Kinnunen oli juhlinut Tunturirallissa voittoa vuonna 2017, kun taas vuonna 2018 sijoitus oli toinen.

Kolmanneksi nousseelle 57-vuotiaalle Juha Pasaselle palkintosijoitus SM-sarjassa oli uran ensimmäinen.

– Valitettavasti toisten epäonnella. Ei olisi toisaalta meikäläinen tätä ansainnut, mutta otetaan nyt sitten kuitenkin. Tämä on minulle ensimmäinen pokaali Tunturirallissa. Monta kertaa se on viety minulta nokan edestä. 57 vuotta ikää, se jo vähän rauhoittaa, Pasanen totesi, muttei saanut kartanlukijaltaan Jari Jaakolalta tukea tähän näkemykseen.

Lopulta maaliin saapui myös äärimmäisen pettynyt Hirvonen, jonka ylivoimainen johtoasema vaihtui viimeisellä erikoiskokeella SM2-luokan kuudenteen sijaan.

– Hieman tuli nuotti myöhässä. Herpaannuttiin molemmat vähän siitä, kun kaikki tietää millaista on ajaa, kun ero on tuollainen. Ei tälle mitään voi, tämä on motorsporttia. Yhdessä tehdään ja yhdessä kaadutaan. Vauhti oli hyvää, liiankin hyvää, yllätyttiin itsekin siitä tosi paljon. Ketutuksen määrää ei vaan pysty sanoin kuvailemaan, vuosina 2016 ja 2018 Jyväskylässä Vetomies-tittelin voittanut Hirvonen harmitteli.

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Riihimäellä 5. helmikuuta.

Rovaniemen SM-ralli 2022 ja SM2-luokan lopputulokset

1) Miikka Vuokila-Mika Pyyny FIN/FIN (Mitsubishi Lancer Evo 9) 2.08.57,8
2) Erno Kinnunen-Jarno Kinnunen FIN/FIN (Ford Fiesta N5) + 1.33,6
3) Juha Pasanen-Jari Jaakola FIN/FIN (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 1.53,1
4) Reijo Heikkilä-Riia Rantasalo FIN/FIN (Mitsubishi Lancer Evo 10) + 5.13,0
5) Heikki Thil-Petri Vihavainen FIN/FIN (Kia Rio N5) + 17.49,1
6) Vesa Hirvonen-Lassi Turunen FIN/FIN (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 21.47,3
7) Pekka Savela-Tero Lehto FIN/FIN (Mitsubishi Lancer Evo 10) + 22.35,6

Vuokilan keskinopeus: 104,1 km/h
Pohja-ajat: Hautamäki 6, Hirvonen 2, Pasanen 1, Vuokila 1

Pistetilanne 1/7 osakilpailun jälkeen

1) Miikka Vuokila (TorUA) 34
2) Erno Kinnunen (K-KUA) 25
3) Juha Pasanen (OUA) 20
4) Reijo Heikkilä (RaisUA) 16
5) Heikki Thil (NilUA) 13
6) Vesa Hirvonen (K-KUA) 11
7) Pekka Savela (SaloUA) 9

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Moottoriurheilu.tv:n YouTube-lähetys

 

Emil Lindholmille toiset poronsarvet, kartturi Reeta Hämäläinen teki historiaa

Viime vuonna neljä pistettä, nyt 20 – Mikko Heikkilältä iso parannus viimevuotiseen


Facebook kommentit