Rallicrossin EM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin Höljesin radalla Ruotsissa viime viikonloppuna. Supercar-luokassa mukana nähtiin useita lajin kansainvälisiä mestareita.
Höljesissä, Ruotsissa oli tarkoitus avata rallicrossin uusi aikakausi MM-sarjan pääluokan uusilla sähköautoilla, mutta tuo avaus siirtyi heinäkuun viimeiseen viikonloppuun ja Nurburgringin radalle Saksaaan. Höljesissä päähuomio kiinnittyikin EM-sarjan Supercar-luokan kauden toiseen osakilpailuun, johon mukaan ilmoittautui todella kova kattaus lajin terävintä kärkeä.
Mukana nähtiin rallicrossin nelinkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson, sekä Supercar-luokan Euroopan mestarit, Anton Marklund (2017) ja Andreas Bakkerud (2021). Hurjaa nimilistaa täydensivät vielä muun muassa Janis Baumanis, Ole Christian Veiby, Sondre Evjen, Jean Baptiste Dubourg, Enzo Ide, sekä paluun rallicrossin pariin tehnyt Oliver Solberg, joka viime vuodet on keskittynyt ralliuraansa Hyundain WRC-tallissa.
Solbergin taidot rallicrossissa toki tiedetään, onhan ruotsalainen voittanut nuorella iällään kovatasoisen RallyX-mestaruuden, mutta ensimmäinen kilpailu rallicrossissa Hyundailla ja muutenkin ensimmäinen rallicross-kilpailu pitkän tauon jälkeen tekivät Solbergista monien papereissa kilpailun “mustan hevosen”.
Kun tälle vuodelle uusittu kilpailuformaatti Höljesissä oli kaksipäiväisessä kilpailussa viety läpi, pääsi se “musta hevonen” lopulta juhlimaan voittoa – tosin vain hetkeksi. Solberg oli alkuerien kakkonen, voitti semifinaalikarsinnan, sekä oman semifinaalilähtönsä ja saapui myös finaalissa ruutulipulle ykkösenä. Myöhemmin sunnuntai-iltana kilpailun tuomaristo ilmoitti kuitenkin, että Solbergin auton pohjapanssarit ovat ylipainoisia ja tuloksena oli hylkäys.
Sääntöjen mukaan rallicross-auton etu- ja takapään pohjapanssarit eivät saa painaa yhteensä yli 40 kiloa ja takapään pohjapanssari enintään 15 kiloa. Sääntö on tehty siksi, että auton painopistettä ei pystytä muuttamaan eri painoisilla pohjapanssareilla. Solbergin autossa pohjapanssarit painoivat kilpailun jälkeisessä tarkastuksessa yhteensä 43,8 kiloa ja takapään pohjapanssari lähes 23 kiloa.
Anton Marklund ehti jo vastaanottamaan Höljesin kilpailun kakkospokaalin (Kuva: SET Promotion).
“Olen pahoillani Oliverin puolesta”
Kilpailun voittajaksi nousi suomalaisen SET Promotion -tiimin Hyundailla kilpaileva Anton Marklund, joka vei nimiinsä myös kauden avausosakilpailun toukokuussa Unkarissa. Marklund oli Höljesissä alkuerien ykkönen ja Solbergin tavoin hoiteli oman lähtönsä semifinaalikarsinnassa voitokkaasti, mutta semifinaalilähdössä tuli ongelmia.
– Höljesissä on aina paljon draamaa ja toivoin vain, että en itse joutuisi keskelle sitä. Semifinaaleissa vauhtimme oli todella hyvällä tasolla, kunnes yhtäkkiä oikea eturengas hajosi ja jouduin taistelemaan sen kanssa kaksi viimeistä kierrosta. Sijoitus oli kuitenkin toinen ja selvisimme finaaliin, Marklund kommentoi tiiminsä tiedotteessa.
Marklundin finaalipaikka meni todella tiukille, sillä kolmanneksi sijoittunut Anders Michalak hävisi maanmiehelleen vain reilut kolme sekunnin kymmenystä. Myös finaalissa Marklundilla oli vaikeuksia, mutta Solbergin hylkäyksen ja Kristoferssonin (rengasrikko), sekä Bakkerudin (jousitusrikko) keskeytysten myötä viikonloppu päättyi lopulta voitokkaasti.
– Ensimmäisellä kierroksella ajoin aivan liian kovaa hyppyyn ja sen jälkeen auton etupää ei tuntunut yhtään sellaiselta miltä sen pitäisi tuntua. Lisäksi yritin liikaa ja vauhti ei ollut niin hyvää. Olimme hieman onnekkaita, että muille tuli ongelmia, mutta loppujen lopuksi maalissa tulokset vasta jaetaan, Marklund muistutti.
Marklund jos kuka tietää miltä Solbergista Höljesin kilpailun jälkeen tuntui, kokihan hän saman kohtalon Norjan Hellissä MM-osakilpailussa vuonna 2019. Marklund ajoi kolme vuotta sitten uransa ensimmäiseen MM-osakilpailuvoittoon, ehti vastaanottaa voittopokaalinkin, kunnes tuli hylätyksi GCK-tiimin Renaultin sääntöjenvastaisen etupuskurin takia.
– Olen pahoillani Oliverin puolesta. Hän ajoi koko viikonlopun hyvin, mutta ilman muuta neljä lisäpistettä kelpaavat minulle oikein hyvin, toista Supercar-luokan Euroopan mestaruuttaan metsästävä Marklund sanoi.
EM-sarjan RX3-luokassa vasta toista kilpailuaan ajanut Marius Solberg Hansen meni ja yllätti Audi-kuljettajat. Erityisesti tätä luokkaa jo usean vuoden ajan dominoineen Volland-tiimin kuljettajan Kobe Pauwelsin lyöminen oli Solberg Hansenilta kova suoritus. MM-sarjan RX2e-luokassa nähtiin myös yllätysvoittaja, kun ykköseksi ajoi vasta 16-vuotias Viktor Vranckx.
MM-sarjan uusi pääluokka, täyssähköautojen RX1e-luokka, avaa kautensa siis Nurburgringin radalla Saksassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ja mukana nähdään myös RX2e-luokka, sekä EM-sarjan RX3-luokka. EM-sarjan Supercar-luokan seuraava osakilpailu ajetaan Norjan Hellissä 13.-14. elokuuta.
Höljesin finaalit
Euro RX1
1) Anton Marklund SWE (Hyundai) 3.41,936
2) Jean Baptiste Dubourg FRA (Peugeot) + 2,076
3) Andreas Bakkerud NOR (Audi) + 1 kierros
4) Johan Kristoffersson SWE (Volkswagen) + 3 kierrosta
5) Oliver Solberg SWE (Hyundai) Hylkäys
Nopein kierros: Marklund (kierros 4/5) 42,743
Euro RX3
1) Marius Solberg Hansen NOR (Skoda) 4.01,272
2) Kobe Pauwels BEL (Audi) + 0,383
3) Joao Ribeiro POR (Audi) + 3,289
4) Janno Ligur EST (Skoda) + 5 kierrosta
5) Damian Litwinowicz POL (Audi) Hylkäys
Nopein kierros: Pauwels (kierros 4/5) 46,024
RX2e
1) Viktor Vranckx (BEL) 3.54,457
2) Nils Andersson (SWE) + 0,616
3) Isak Sjökvist (SWE) + 1,337
4) Raul Ferre (AND) + 2,335
5) Pablo Suarez (ESP) + 11,506
Nopein kierros: Vranckx (kierros 4/5) 45,241
Lue myös! MM-sarjan ja EM-sarjan pistetilanteet
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit