Solberg omaa luokkaansa, Pietarinen nopein suomalaisista – “Oli myös hauskaa”

16.8.2020 / 08:12
Oliver Solberg tavoittelee toista peräkkäistä Latvian EM-rallin voittoa (Kuva: ERC Media).

[ A- ] / [ A+ ]

Kun Latvian EM-rallin kymmenestä erikoiskokeesta on nyt ajettu neljä ja kilpailijoilla on takanaan ensimmäinen ajopäivä, on yleiskilpailun johdossa tämän kilpailun hallitseva voittaja Oliver Solberg.

Reilun kuukauden päästä 19 vuotta täyttävä Oliver Solberg teki viime vuoden toukokuussa historiaa, kun hän meni ja voitti EM-sarjan debyytissään Latvian EM-rallin, Liepaja Rallin. Sen myötä Solbergista tuli rallin EM-sarjan historian nuorin yleiskilpailun voittaja kautta aikojen.

Solbergin viimevuotisen voiton puolustaminen käynnistyi komealla tavalla, kun nuorukainen täräytti heti avauspätkälle 3,1 sekunnin pohja-ajan toiseksi nopeimman ajan tehneeseen Nikolay Gryaziniin nähden. Venäläiskuljettaja juhli Latvian EM-rallin voittoa kahdesti peräkkäin, vuosina 2017 ja 2018. Seuraavalla erikoiskokeella Gryazin ajoi pohja-ajan, mutta kun Solberg hävisi 1,8 sekuntia, säilyi kokonaistilanteessa kärkikaksikon sijoitukset muuttumattomina.

Huoltotauon jälkeen Solbergin hurja meno sai jatkoa, kun Volkswagen-kuljettaja ajoi toisen pohja-aikansa ja tällä kertaa toiseksi nopeimpaan aikaan yltänyt Emil Lindholm hävisi 5,6 sekuntia. Gryazin puolestaan hävisi 6,1 sekuntia ja näin Solbergin johtomarginaali kasvoi 7,4 sekuntiin. Lauantain viimeisellä erikoiskokeella Alexey Lukyanuk oli nopein ja vaikka Solberg jäi viidenneksi, ei johtopaikka ollut uhattuna, sillä Gryazin ajoi ulos ja keskeytti.

Solbergin johto toiseksi nousseeseen Mads Östbergiin on lauantain jälkeen tasan kymmenen sekuntia, kun taas kolmantena oleva Lukyanuk on jäänyt norjalais-ruotsalaisesta huippulahjakkuudesta 16,2 sekuntia. Solbergin päivä ei selkeästä johtoasemasta huolimatta sujunut täysin ilman ongelmia.

– Aamun avauspätkällä sammutin autoni, koska pito oli hieman parempi kuin ennakoin ja minulla oli kierrokset liian optimistisen korkealla. Siinä hävisin viisi sekuntia. Toisella pätkällä ajoin liian hitaasti, otin varovasti, koska tienpinta ol todella liukas, enkä halunnut ottaa riskejä, Solberg kertasi aamupäivän tapahtumia.

Iltapäivän lenkillä ongelmana oli pöly.

– Kolmosella ja nelosella hyökkäsin, mutta pölyä oli niin paljon ja oli liukasta, joten hitaassa vasurissa pyörähdin. Jouduin odottamaan hetken aikaa, koska pölyä oli niin paljon joka puolella. Siinä meni arviolta 15 sekuntia. Hullua, mutta silti johdan kilpailua. Kymmenen sekunnin johto ei ole paljon, mutta edes jotain näillä nopeilla teillä, joten kiva lähteä huomiseen päivään, Solberg sanoi.

 

Skoda-kaksikko Eerik Pietarinen ja Antti Linnaketo valmiina Latvian EM-rallin erikoiskokeelle (Kuva: ERC Media).

 

Emil Lindholm oli erinomaisessa vauhdissa aina lauantain viimeiselle erikoiskokeelle asti (Kuva: ERC Media).

 

“Omaan piikkiin molemmat pyörähdykset”

EM-pisteistä ajavat suomalaiskuljettajat mahtuvat lauantain jälkeen kahdeksan parhaan joukkoon. Eerik Pietarisen uran ensimmäinen EM-ralli toi avauspäivän osalta neljännen sijan, eron ollessa kärkeen 30,6 sekuntia. Kolmantena oleva Lukyanuk on puolestaan 14,4 sekuntia edellä tuusulalaista. Pietarisen ek-sijoitukset olivat 7-6-7-3.

– Olihan päivä! Samalla rankka, mutta oli meillä myös hauskaa. Neljä erikoiskoetta tänään olivat haastavia ja nopeita. Tuntui siltä, että paikoitellen olin liian varovainen, mutta toisaalta se saattoi olla myös oikea tapa välttää rengasrikot ja muut murheet. Olemme tyytyväisiä neljänteen sijaan. Sunnuntaina on edessä pitkä päivä ja taistelemme palkintosijoituksesta. Helppoa se ei tule olemaan, mutta olemme valmiita siihen taisteluun, Pietarinen kommentoi Facebook-sivullaan.

GRX-tiimin Emil Lindholmin sijoitus on kuudes. Rengasvalmistaja MRF:n testikuljettaja kellotti ek-sijoitukset 5-5-2-7 ja kokonaistilanteessa eroa kärkeen on 37 sekuntia. Ennen lauantain viimeistä erikoiskoetta Lindholm oli neljäntenä ja olisi Gryazinin ulosajon myötä noussut mitä todennäköisemmin kolmanneksi, mutta kaksi pyörähdystä maksoivat aikaa parikymmentä sekuntia.

– Omaan piikkiin menee molemmat pyörähdykset. Tie oli irtosoran takia liukas ja muutenkin teknisesti vaikea ajaa. Ajoin hieman liian kovaa. Molemmissa tapauksissa automme perä lähti mutkassa alta ja pyörähdimme tielle poikittain. Jouduin kapealla tiellä peruuttelemaan ja se vei aikaa. Täällä sorateillä on melko erilainen tienpinta, johon olen tottunut, Lindholm kuvaili tiedotteessaan.

Ennen viimeistä erikoiskoetta Lindholm oli 11,7 sekuntia tiimikaveriaan Craig Breeniä edellä. Viimeisen erikoiskokeen tapahtumien seurauksena tilanne kääntyi toisinpäin ja sunnuntaina Lindholm lähtee jahtaamaan Breeniä 6,2 sekunnin takaa-ajo matkalta. Lindholmin katse on kuitenkin suunnattu vieläkin korkeammalle ja neljänteen sijaan, jota hallussaan pitää siis Pietarinen. Suomalaiskaksikon välinen aikaero on 6,4 sekuntia.

– Huomenna kokemuksia rikkaampana uusi yritys. Neljäs sija on haarukassa ja sitä lähdetään puhtaalla ajolla huomenna tavoittelemaan. Pyörähdyksiä lukuun ottamatta meillä oli hyvä päivä. Pysyimme hyvin tallikaverimme vauhdissa ja renkaamme toimivat jälleen erinomaisen hyvin. Missään vaihteessa ei ole tarvinnut ihan hampaat irvessä maksimia puristaa, koska maaliin olisi tärkeätä päästä. Kundit kärjessä ajaa ihan “limitillä”, joten mitä tahansa voi tapahtua. Periksi ei anneta, Lindholm korosti.

Mikko Heikkilä on kahdeksantena ja Ville Pynnönen sijalla 12. Etuvetoisten luokassa kolmen kärki on lauantain jälkeen Martins Sesks, Ken Torn ja Dennis Rådström. Isäntämaan Sesks johtaa Tornia vain 0,3 sekunnilla, joten näiden kahden välillä tullaan käymään sunnuntaina huikea voittotaistelu. Miika Hokkanen on etuvetoisissa seitsemäntenä, kaksi minuuttia ja 17,3 sekuntia kärjestä jääneenä. Hokkasen päivään mahtui ongelmia muun muassa Peugeotin jarrujen kanssa.

Toinen ajopäivä Latvian EM-rallissa, Liepaja Rallissa, käynnistyy sunnuntaina kello 10.00. Ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan 87,66 kilometriä.

EM Liepaja rallin yleiskilpailu 4/10 ek:n jälkeen

1) Oliver Solberg (SWE) Volkswagen Polo GTI R5 44.25,1
2) Mads Östberg (NOR) Citroen C3 R5 + 10,0
3) Alexey Lukyanuk (RUS) Citroen C3 R5 + 16,2
4) Eerik Pietarinen Skoda Fabia R5 + 30,6
5) Craig Breen (IRL) Hyundai i20 R5 + 30,8
6) Emil Lindholm Skoda Fabia Rally2 Evo + 37,0
7) Gregoire Munster (LUX) Hyundai i20 R5 + 48,7
8) Mikko Heikkilä Skoda Fabia Rally2 Evo + 1.04,8
9) Raul Jeets (EST) Skoda Fabia Rally2 Evo + 1.50,4
10) Erik Cais (CZE) Ford Fiesta Rally2 + 1.54,5

———-

12) Ville Pynnönen Skoda Fabia R5 + 2.07,9
32) Miika Hokkanen Peugeot 208 Rally4 + 6.16,8

Solbergin keskinopeus: 119,1 km/h
Pohja-ajat: Solberg 2, Gryazin 1, Lukyanuk 1

Sunnuntain aikataulu

10.00 – EK 5 (16,54 km)
10.30 – EK 6 (12,18 km)
11.35 – EK 7 (18,26 km)
14.35 – EK 8 (16,54 km)
15.05 – EK 9 (5,58 km)
16.10 – EK 10 (18,26 km)

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit