Sordon huikea paluu: Kakkossija Saksassa ja kahden vuoden jatkosopimus!

22.8.2016 / 12:09

[ A- ] / [ A+ ]

Heinäkuussa Suomen MM-rallin testeissä rajussa ulosajossa selkänsä loukannut espanjalainen Dani Sordo teki huikean paluun rallin MM-sarjaan viikonloppuna Saksassa sijoittumalla toiseksi. Maanantaina Hyundai Motorsport tiedotti tehneensä Sordon kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Dani Sordo oli Saksan asfaltilla lauantain jälkeen kilpailussa kolmantena, mutta 33-vuotias espanjalainen täräytti heti sunnuntai-aamun ensimmäisellä erikoiskokeella pohja-ajan nousten toiseksi. Ja tuon sijan Sordo myös piti maaliin asti, vaikka viimeisellä erikoiskokeella menikin varsin tiukille. Tallikaveri Thierry Neuville kun täräytti erikoiskokeelle nopeimman ajan, mutta ei pystynyt ohittamaan Sordoa, vaan kaksikon väliin jäi eroa lopulta vain 0,1 sekuntia!

– Se oli uskomattoman tiukka taistelu! Olen erittäin iloinen, että pystyimme saavuttamaan kauden ensimmäisen palkintosijoituksemme. Olemme olleet niin lähellä monta kertaa aikaisemmin tällä kaudella, neljännet sijat Meksikossa, Argentiinassa ja Sardiniassa, joten hienoa, että vihdoin onnistuimme siinä, Sordo kommentoi.

Sordolta murtui Suomen MM-rallin testeissä sattuneessa rajussa ulosajossa selkänikama ja hän joutui jättämään Jyväskylän sorasirkuksen heinäkuun lopulla väliin. Toipuminen kilpailukuntoon tapahtui kuitenkin todella nopeasti, alle kuukaudessa.

– Sen pettymyksen jälkeen, kun emme pystyneet osallistumaan Suomen MM-ralliin, niin meidän tavoitteena täällä (Saksassa) oli esittää hyvä suoritus. Näissä vaikeissa olosuhteissa se ei ollut helppoa, mutta pidimme keskittymisen yllä koko viikonlopun ajan ja kakkossija siitä on täydellinen palkinto.

“Yksi tiimimme keskeisistä jäsenistä vuodesta 2014 lähtien”

Ja tuskin oli ehtinyt Saksan MM-rallin palkintoseremoniassa suihkunnut shampanja kuivua Sordon ja kartanlukija Marc Martin ajohaalareista, kun Hyundai Motorsport tiedotti solmineensa espanjalaisen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Sordo on ollut mukana Hyundailla vuodesta 2014 lähtien, kun talli liittyi mukaan rallin MM-sarjaan. Uusi sopimus pitää Sordon Hyundailla aina vuoteen 2018 asti.

– Olemme iloisia siitä, että yhteistyömme Danin kanssa jatkuu ja voimme jatkaa toimintamme kehitystyötä yhdessä myös tulevina vuosina. Dani on ollut yksi tiimimme keskeisistä jäsenistä aina siitä lähtien, kun liittyimme mukaan rallin MM-sarjaan vuonna 2014. Hän on erittäin motivoitunut ja johdonmukainen ja auttaa meitä kehittymään kaikessa toiminnassamme myös jatkossa, Hyundai Motorsportin tallipäällikkö Michel Nandan hehkuttaa tallin tiedotteessa.

MM-sarjassa kotirallissaan Espanjassa vuonna 2003 debytoinut ja urallaan yhteensä 136 MM-rallia ajanut Sordo on tuonut Hyundaille palkintosijoitukset Saksasta 2014 ja 2016 (kaksi kakkossijaa), sekä Espanjasta 2015 (kolmas). MM-pisteitä Sordo on kerännyt kolmen kauden aikana yhteensä 215.

– Olemme jakaneet yhdessä monia hienoja hetkiä, kuten esimerkiksi nyt hieno tulos (Saksassa) tänä viikonloppuna. Ja nyt voimme odottaa entistäkin myönteisempää kehitystä tulevaisuudessa, Nandan uskoo.

Sordo on luonnollisesti tyytyväinen siitä, että ura rallin MM-sarjassa ja Hyundailla jatkuu vähintään kaksi seuraavaa vuotta.

– Hyundai Motorsportista on tullut kuin perhe minulle, joten olen erittäin tyytyväinen kahden vuoden jatkosopimukseeni. Minulla on ollut ilo olla näkemässä ja auttamassa tätä nuorta tiimiä kasvamaan todelliseksi kilpailijaksi vain muutamassa vuodessa ja on todella hienoa nähdä miten me pystymme kehittymään tulevaisuudessa, etenkin uusien sääntöjen astuessa voimaan, Sordo kommentoi.

– Minun tähtäimessä on taistella voitoista ja palkintosijoituksista jokaisessa rallissa ja tiedän, että se on realistinen tavoite tässä tiimissä. Kuluva kausi on ollut kaikkien aikojen menestyksekkäin Hyundaille, mutta tiedän, että lisää on vielä tulossa niin tällä kaudella, kuin myös tulevaisuudessakin, Sordo vakuuttaa.

Hyundain menestys Saksan MM-rallissa oli hieno, kun Sordon kakkos- ja Neuvillen kolmossijan lisäksi Hayden Paddon sijoittui viidenneksi. Valmistajien MM-pisteissä Hyundai on toisena, 55 pistettä Volkswagenia perässä.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Kuva: Hyundai Motorsport


Facebook kommentit