Suninen haki tuntumaa uuteen autoonsa – Testien ulosajo Huttusen painolastina

2.10.2021 / 06:07
Teemu Suninen johtaa WRC2-luokkaa Jyväskylässä (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Jyväskylässä. WRC2-luokka kulki perjantaina Teemu Sunisen komennossa.

Kilpailun avannut Harjun kaupunkierikoiskoe toi Teemu Suniselle neljänneksi nopeimman ajan. Kun karavaani siirtyi metsäpätkien puolelle, kävi Suninen tiukkaa taistelua luokan kärkisijoista Mads Östbergia, sekä Nikolay Gryazinia vastaan. Perjantain viimeinen erikoiskoe oli illan pimeydessä ajettu Oittila, missä Suninen ajoi uskomattoman pohja-ajan, lyöden Östbergin 10,4 sekunnilla ja Gryazinin 14,3 sekunnilla. Yötauolla Sunisen johtomarginaali oli 8,2 sekuntia.

– Ihan hyvin on päivä mennyt. Tottakai, auto on varsin erilainen ajettava, mutta totun siihen koko ajan paremmin ja paremmin ja olen nauttinut ajamisesta todella paljon, kilpailussa ensimmäistä kertaa luokkajohtoon viimeisellä erikoiskokeella noussut Suninen kommentoi perjantain viimeisen erikoiskokeen maalissa.

WRC2-luokan mestaruudesta tiukkaa taistelua maanmiestään Andreas Mikkelseniä vastaan käyvä Östberg janoaa Jyväskylästä tottakai suurinta mahdollisinta pistepottia, kun luokan pistekärki Mikkelsen kilpailee samaan aikaan Fafen EM-rallissa Portugalissa.

– Ei tullut tämä (päivän viimeinen erikoiskoe) hyvällä rytmillä. Meille tuli tulen hajua kabiiniin sisälle, joten katselin koko ajan peilejä, että ei vain olisi autossa tulipalo. Takaosassa jotain tuntui menneen rikki, joten ehkä öljyvuoto tai jotain. En tiedä, Östberg pyöritteli Oittilan maalihaastattelussa.

Gryazin on puolestaan jäänyt Sunisesta perjantain jälkeen 13,7 sekuntia. Myös venäläiskuljettajalla oli päivän viimeisellä erikoiskokeella ongelmia.

– Päivä meni muuten hyvin, mutta tämä viimeinen erikoiskoe oli hirveä! Odotin häviäväni paljon, koska alkuvaiheessa osuimme johonkin ja autossa ääni oli niin kova, etten kuullut kartturiani kunnolla. Okei, olemme täällä ja se on hyvä saavutus tähän päivään, Gryazin totesi.

Neljännestä ja viidennestä sijasta käytiin Hyundain jäsentenväliset, kun reilut puoli minuuttia kärjelle hävinneet Oliver Solberg ja Jari Huttunen mahtuvat kokonaistilanteessa 0,9 sekunnin sisään. Huttunen menetti autostaan takasiiven ja takaikkunan neljännen erikoiskokeen hypyissä ja kiuruveteläisen mukaan niiden puuttuminen näkyi päivän kahdella viimeisellä erikoiskokeella erityisesti hypyissä.

Huttunen myönsi perjantain jälkeen UrheiluUutiset Motorsportille, että aiemmin tällä viikolla testeissä tapahtunut ulosajo vaikutti kilpailusuoritukseen.

– Auto on käytännössä uusi soralle, niin eihän se helppo tilanne ollut lähteä kilpailuun. Käytännössä ensimmäisen kerran ajettiin kunnolla uudella autolla soralla vasta perjantai-aamun testierikoiskokeella, Huttunen muistutti.

Vaikka tallikaverusten välille yritettäisiin miten kovasti rakentaa todellista kaksintaisteluasemaa erityisesti median toimesta, pyrkiväthän molemmat huippulahjakkaat kuljettajat antamaan koko ajan näyttöjä osaamisestaan ja sitä kautta pääsemään kiinni parempaan tulevaisuuteen, Huttusen mukaan hän pyrkii aina katsomaan kilpailun tuloksia kokonaisuutena, eikä vain keskittyä Solbergin aikoihin.

– Kokonaistilanne on tärkeämpi. Aika paljon jäädään nyt noille muille, mutta koitetaan keksiä jotain huomenna, Huttunen käänsi katseensa jo lauantain erikoiskokeille.

Lauantain ohjelmassa on yhdeksän erikoiskokeen urakka, yhteispituudeltaan hieman alle 152 kilometriä, ja niistä ensimmäinen käynnistyy kello 8.16.

WRC2-luokan tilanne 6/19 ek:n jälkeen

1) Teemu SuninenMikko Markkula (Volkswagen) 46.54,1
2) Mads Östberg-Torstein Eriksen NOR/NOR (Citroen) + 8,2
3) Nikolay Gryazin-Konstantin Aleksandrov RUS/RUS (Volkswagen) + 13,7
4) Oliver Solberg-Craig Drew SWE/GBR (Hyundai) + 34,4
5) Jari HuttunenMikko Lukka (Hyundai) + 35,3
6) Georg Linnamäe-James Morgan EST/GBR (Volkswagen) + 2.12,2
7) Martin Prokop-Michal Ernst CZE/CZE (Ford) + 3.34,9
8) Tom Kristensson-David Arhusiander SWE/SWE (Ford) + 40.23,0

Sunisen keskinopeus: 114,4 km/h
Pohja-ajat: Suninen 3, Östberg 2, Gryazin 1

 

 

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kärkikolmikon kommentit: Erikoiskokeiden maalihaastattelut
YouTube-video: Rallin MM-sarja

 

Latvala taustoitti Lapin viimeisen pätkän hermostumista – “Ehkä vähän harmitti”


Facebook kommentit