WRC2-luokan voittotaistelu Andreas Mikkelsenin ja Teemu Sunisen välillä heräsi vielä uudelleen henkiin Viron MM-rallin loppupuolella, mutta lopullisen ratkaisun norjalaisen eduksi toi Sunisen Hyundain moottoriongelmat.
Viron MM-rallissa viime viikonloppuna WRC2-luokassa kaksi kuljettajaa erottui varsin selkeästi muista. Luokan hallitseva mestari Andreas Mikkelsen nousi johtoon perjantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, eikä norjalainen enää johtopaikastaan luopunut ja tuloksena oli kauden kolmas voitto. Samalla Mikkelsen nousi pistejohtoon, kolmen pisteen erolla Kajetan Kajetanowicziin nähden, joka sijoittui Virossa viidenneksi.
– Kovaa taistelua koko viikonlopun ajan, ei ollut helppoa. Yhtään ei ollut erikoiskokeilla aikaa levätä tai ottaa happea. Olosuhteet vaihtelivat koko ajan, joten tien yksityiskohtiin piti keskittyä huolella. Teemu (Suninen) ajoi todella hyvin, joten meidän piti kärkipaikalla pystyä koko ajan ajamaan hyvää vauhtia. Myös Emil (Lindholm) tarjosi kovan vastuksen virheeseen asti, Mikkelsen kertasi voitokasta kilpailuaan.
Sunnuntaina, kilpailun viimeisenä ajopäivänä, ohjelmassa oli kuusi erikoiskoetta. Niistä kahdella ensimmäisellä Mikkelsen oli Sunista nopeampi ja kaksikon välinen aikaero ennen neljää viimeistä erikoiskoetta oli 13,5 sekuntia. Suninen kaivoi kuitenkin vielä yhden “ässän hihastaan” ja jokelainen nousi kolmella seuraavalla erikoiskokeella jo 3,2 sekunnin päähän Mikkelsenistä.
– Yritin kontrolloida tilannetta aamulla, mutta Teemu oli sateella yllättävänkin nopea ja hän kavensi eroa paljon, Mikkelsen jakoi kunniaa kilpakumppanilleen.
Sadetta saatiin myös viimeisellä erikoiskokeella, johon ensimmäisenä matkaan lähti Mikkelsen ja hänen peräänsä Suninen. Heti ensimmäisistä väliajoista tuli selväksi, että voittotaistelusta tuli lopulta yksipuolinen, erot kun olivat sen verran suuret Mikkelsenin eduksi. Suninen kärsi Hyundainsa moottoriongelmista ja hävisi Mikkelsenin pohja-ajalle lopulta 22,1 sekuntia. Näin Mikkelsenin voittomarginaaliksi tuli 25,3 sekuntia.
– Viimeisellä erikoiskokeella päätimme vain pistää kaasun pohjaan, koska todellakin tarvitsimme täältä maksimipisteet. Onnistuimme siinä ja tulos oli mahtava, Mikkelsen iloitsi.
Mikkelsen sai kaipaamansa tuloksen kahden keskeytyksen jälkeen ja myös Suniselle onnistuminen tuli tärkeään paikkaan, olihan kauden kaksi aiempaa kilpailua Portugalissa ja Italiassa päättyneet pettymykseen.
– Tottakai tulokseen pitää olla tyytyväinen, se kun antaa todella ison ja kaivatun buustin itseluottamukseen kotikilpailun alla. Iso kiitos RedGrey-tiimille, he ovat tehneet uskomatonta työtä auton kehitystyössä, Suninen hehkutti.
Hienoa suomalaismenestystä täydensivät Emil Lindholm kolmannella ja Jari Huttunen neljännellä sijalla. Lindholm nousi kolmanneksi kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, kun kolmantena ollut Marco Bulacia Wilkinson ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Lindholmin hienoa viikonloppua täydensi vielä WRC2 Junior -luokan voitto, joka nosti espoolaisen pisteissä kolmanneksi, vain yhdeksän pisteen päähän Chris Ingramista.
– Palkintopallille, mutta ei sillä tavalla, kun olisin toivonut sinne nousevan. Virheitä tekivät muutkin, se on pelin henki. Junioriluokan voitto ja luokan täydet pisteet myös Power Stagelta olivat tärkeä juttu meille loppukautta ajatellen. Kiitokset tiimilleni hyvin kilpailuun valmistamasta autosta. Meillä ei ollut vaativan rallin aikana ainoatakaan murhetta, Mikkelsenin tavoin Toksport WRT -tiimissä kilpaillut Lindholm kehui.
Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Suomessa ja Jyväskylässä 4.-7. elokuuta.
Viron MM-rallin WRC2-luokan lopputulokset
1) Andreas Mikkelsen-Torstein Eriksen NOR/NOR (Skoda) 3.05.30,8
2) Teemu Suninen–Mikko Markkula (Hyundai) + 25,3
3) Emil Lindholm–Reeta Hämäläinen (Skoda) + 2.03,0
4) Jari Huttunen–Mikko Lukka (Ford) + 3.27,0
5) Kajetan Kajetanowicz-Maciej Szczepaniak POL/POL (Skoda) + 5.06,9
6) Emilio Fernandez-Axel Coronado Jimenez CHI/ESP (Skoda) + 5.29,2
7) Georg Linnamäe-Craig Drew EST/GBR (Volkswagen) + 6.02,2
8) Josh McErlean-James Fulton IRL/IRL (Hyundai) + 10.05,9
9) Fabrizio Zaldivar-Marcelo Der Ohannesian PAR/ARG (Hyundai) + 10.22,0
10) Sean Johnston-Alexander Kihurani USA/USA (Citroen) + 10.46,9
Mikkelsenin keskinopeus: 101,5 km/h
Pohja-ajat: Mikkelsen 8, Kaur 5, Suninen 5, Huttunen 2, Lindholm 3, Wilkinson 2, Zaldivar 1
Pistetilanne 7/13 osakilpailun jälkeen
1) Andreas Mikkelsen (NOR) 79
2) Kajetan Kajetanowicz (POL) 76
3) Yohan Rossel (FRA) 63
4) Nikolay Gryazin (RUS) 52
5) Jari Huttunen 45
6) Chris Ingram (GBR) 44
7) Emil Lindholm 37
8) Sean Johnston (USA) 33
9) Erik Cais (CZE) 22
10) Teemu Suninen 20
———-
15) Eerik Pietarinen 17
21) Sami Pajari 10
35) Mikko Heikkilä 1
WRC2 Juniorit
1) Chris Ingram (GBR) 67
2) Nikolay Gryazin (RUS) 61
3) Emil Lindholm 58
4) Georg Linnamäe (EST) 47
5) Erik Cais (CZE) 45
6) Miko Marczyk (POL) 44
7) Eerik Pietarinen 40
8) Joshua McErlean (IRL) 39
9) Fabrizio Zaldivar (PAR) 29
10) Amaanraj Singh Rai (KEN) 25
———-
14) Sami Pajari 12
18) Mikko Heikkilä 8
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: FIA:n lehdistötilaisuus, tiedote, Facebook
Facebook kommentit