Suninen tietää, että Argentiinassa maltti on valttia – “Iso osa lopputuloksessa”

27.4.2018 / 07:01
Teemu Suninen ja Elfyn Evans (Kuva: M-Sport Ford).

[ A- ] / [ A+ ]

Teemu Suninen kilpailee Argentiinan MM-rallissa urallaan nyt ensimmäistä kertaa.

Edellisen kerran Teemu Suninen, 24, nähtiin tositoimissa rallin MM-sarjan osakilpailussa maaliskuussa Meksikossa. Nyt edessä on Argentiinan MM-ralli, joka on Suniselle uran viides kilpailu WRC-auton ratissa. Jo aiemmin M-Sport Fordin ennakkotiedotteessa Sunisen lausunnoista oli helppo päätellä, että jokelalainen on lähestyvän kilpailun alla luottavainen, varsinkin kun ennakkotestit Portugalissa olivat menneet hyvin. Myös torstainen testierikoiskoe nosti fiilistä.

– Ajo sujui melko hyvin aamun testissä, joten jos samalla tavalla voimme edetä kisassa, se lupaa hyvää. Aikamme eivät olleet hirveän kaukana tallikaveri (Sebastien) Ogierista, jolla on tietysti varmasti varaa kiristääkin, jos tarvitsee, Suninen kommentoi tiedotteessaan rallin MM-sarjan kauden viidennen osakilpailun starttipäivänä.

Aiemmin Suninen on nähty WRC-auton ratissa Suomen, Puolan, Ruotsin ja Meksikon MM-ralleissa.

– Niistä ralleista, joita olen tähän mennessä ajanut, on Argentiina rajuin. Sen tietää jo nyt. On vaikea ennakoida millaiseksi reitti möyhentyy sitä mukaan, kun autoja ajaa läpi. Toiset ovat olleet näillä erikoiskokeilla usein ja nyt on minun vuoroni ajaa kilpaa täällä ensimmäistä kertaa.

– Sen mitä olen katsellut ja kuunnellut niin kyllä, täällä tosiaan maltilla on iso osa lopputuloksessa. Se vaatisi pääasiassa ajokertoja kisasta, mutta koetamme toki pitää maltin mielessä ilmankin, Suninen suunnitteli.

Argentiinan MM-rallin lyhyt avauserikoiskoe ajettiin torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Sunisen sijoitus oli seitsemäs ja eroa pohja-ajan tehneeseen Thierry Neuvilleen kertyi 1,4 sekuntia. M-Sport Fordin kuljettajista Suninen oli toiseksi nopein häviten Sebastien Ogierille tasan sekunnin ja lyöden Elfyn Evansin 0,8 sekunnilla. Ralli jatkuu perjantaina kello 14.13 Suomen aikaa.

Lue myös! Sunisen 1,5 kuukauden kilpailutauko päättyy – ”Tiedämme miten nopeasti hän oppii” (25.4.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit