Suniselta hieno näyte osaamisesta kovassa paikassa – “Kyllä tästä hyvä tulee”

29.3.2019 / 20:39
Teemu Suninen Korsikan asfaltilla (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Teemu Sunisen lähtökohdat rallin MM-sarjan kauden neljänteen osakilpailuun eivät olleet sieltä helpoimmasta päästä, mutta ainakin avauspäivä osoitti, että alkukauden vaikeudet eivät ole aiheuttaneet kolhuja nuoren suomalaisen rattitaiturin itseluottamukseen.

Teemu Suninen, 25, kilpailee nyt ensimmäistä kertaa Korsikan MM-rallissa WRC-autolla ja kun kauden kolme aiempaa osakilpailua (Monte Carlo, Ruotsi ja Meksiko) olivat tuoneet kolme ulosajoa, niin selvää oli se, että lähtökohdat M-Sport Ford -tallin suomalaiskuljettajalla eivät olleet kauden neljänteen osakilpailuun lähdettäessä sieltä helpoimmasta päästä.

Suninen yhdessä kartanlukijansa Marko Salmisen kanssa kuitenkin suoriutui uusimmasta haasteesta perjantain osalta mainiosti saapuen yötauolle kokonaistilanteessa sijalla viisi. Sen lisäksi, että Suninen oli suomalaiskuljettajista perjantaina nopein, niin taakse jäi myös muun muassa hallitseva maailmanmestari ja Korsikan viimevuotinen voittaja Sebastien Ogier.

– Päivä oli meille hyvä. Aamulla oma suorituskykyni vähän mietitytti, kun tuntui etenkin ylämäissä ettei ajo kulje. Mutta hyvinhän se sitten sujui ja tuntui, että vauhtiakin löytyisi vielä lisää ja voisin puristaa. Riskitasoa en halua kuitenkaan nostaa liian korkealle, Suninen kommentoi tiedotteessaan.

Suninen kellotti kuudella ajetulla erikoiskokeella kertaalleen viidenneksi nopeimman, kaksi kertaa kuudenneksi nopeimman ja kolme kertaa seitsemänneksi nopeimman ajan. Kokonaistilanteen viidenneltä sijalta matkaa kärkeen ja tallikaveriin Elfyn Evansiin on 30,9 sekuntia, mutta edellä neljäntenä oleva asfalttispesialisti Dani Sordo on vain 4,8 sekunnin päässä. Niin ja se Ogier, ranskalaismestari on Sunisen takana 5,4 sekunnin päässä, joten haasteita riittää Sunisella myös lauantaina.

– Kovaahan kärkijätkät menevät. Omakin fiilis parani päivän aikana, joten kaikki näyttää hyvältä myös huomista ajatellen. Pitkiä erikoiskokeita on vielä edessä joten jatketaan näin, niin kyllä tästä hyvä tulee, Suninen katsoi positiivisin mielin kohti tulevaa.

Korsikan MM-ralli jatkuu lauantai-aamuna kello 8.38 Suomen aikaa. Päivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan peräti 174,5 kilometriä.

 

 

Lue myös! Evansin loistopäivä oli lähellä saada ikävän käänteen – “Hän ei tehnyt sitä tahallaan” (29.3.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit