Suniselta uskomaton viimeinen ek, Lappi nousi kolmanneksi

14.2.2016 / 14:53
Teemu Suninen nousi viimeisellä erikoiskokeella WRC 2-luokan kokonaistilanteessa toiseksi (Kuva: Jari Nurminen)

[ A- ] / [ A+ ]

Vielä lauantai-iltana Skodan suomalaiskaksikko WRC 2-luokassa, Teemu Suninen ja Esapekka Lappi, eivät olleet aivan varmoja päätöspäivän ainoan erikoiskokeen taktiikasta, että lähteäkö hyökkäämään vai varmistaako sijoitus varmalla ajolla. Sunisella oli onnistuneella ajolla mahdollisuus nousta luokan kokonaistilanteessa toiseksi ja parhaaksi Skoda-kuljettajaksi, kun taas Lapin tähtäimessä oli nousta MM-pisteitä keräävistä kuljettajista palkintopallille ja kolmen parhaan joukkoon. Mikä lie sitten ollut ennen erikoiskokeelle lähtöä se sovittu taktiikka, mutta kovaa suomalaiset viimeisellä erikoiskokeella toden teolla tulivat.

Koska Teemu Sunisella ei ollut riskeerattavana WRC 2-luokan MM-pisteitä, päästeli nuorukainen tulemaan viimeisen erikoiskokeen kuin hurmiossa. Ensimmäistä kertaa urallaan Ruotsin MM-ralliin osallistunut Suninen tykitti yhdessä kartanlukijansa Mikko Markkulan kanssa Team Orecan Skodan maaliin 0,7 sekunnin erolla ennen toiseksi nopeimman ajan ajanutta Esapekka Lappia. Kun lauantain jälkeen luokan kokonaistilanteessa toisena 5,8 sekuntia Sunisen edellä ollut Pontus Tidemand hävisi Suniselle viimeisellä erikoiskokeella 5,9 sekuntia, Suninen kiilasi itsensä luokan kokonaistilanteessa toiseksi ja pienimmällä mahdollisella erolla eli 0,1 sekunnilla! Tidemand tuskin viimeisellä erikoiskokeella enää riskeerasi MM-pisteitä, Sunisen loppusijoitus kun ei siihen vaikuttanut millään tavalla, mutta se ei Sunisen hienon suorituksen arvoa himmennä yhtään.

WRC 2-luokan voittoon Monte Carlon tavoin ajoi Fordilla Elfyn Evans, jonka voittomarginaali Suniseen nähden oli 14,6 sekuntia ja toiseksi korkeimmat MM-pisteet ottaneeseen Tidemandiin 14,7 sekuntia. Lappi hävisi Evansille minuutin ja 50 sekuntia ja vaikka jossittelu onkin turhaa, Lapin perjantaina tapahtunut ulosajo vei aikaa pari minuuttia. Ilman sitä Lappi yhdessä kartanlukijansa Janne Fermin kanssa olisi ilman muuta taistellut rallin voitosta Evansia vastaan kynsin ja hampain. Perjantain jälkeen sijalla 11. ollut Lappi kruunasi komean nousunsa viimeisellä erikoiskokeella tykittäen tuloksissa Fordin Anders Grondahlin ohi ja kolmanneksi korkeimmille MM-pisteille, vaikka Grondahl johti vielä lauantain jälkeen Lappia 8,7 sekunnilla. Viimeisellä erikoiskokeella Lappi päihitti Gröndahlin peräti 10,8 sekunnilla.

– Tämä tuntuu hyvältä! Tavoite olikin sijoittua täällä palkintopallille ja se myös tehtiin, Lappi hehkutti viimeisen erikoiskokeen maalissa.

– Kilpailu voitosta oli täällä todella kovaa, joten olen erittäin onnellinen kauden toisesta voitosta, voittoon ajanut Evans puolestaan iloitsi maalissa.

WRC 2-luokan lopputulokset

1) Elfyn Evans (Ford) 2.05.04,4
2) Teemu Suninen (Skoda) + 14,6 *
3) Pontus Tidemand (Skoda) + 14,7
4) Esapekka Lappi (Skoda) + 1.50,9
5) Anders Grondahl (Ford) + 1.53,0
6) Eyvind Brynildsen (Ford) + 2.30,5
7) Christian Ole Veiby (Skoda) + 2.40,6
8) Emil Bergkvist (Citroen) + 2.41,5
9) Marius Aasen (Ford) + 3.03,4
10) Simone Tempestini (Ford) + 4.54,5

* = Suninen oli kärkikymmeniköstä ainoa, joka ei ajanut Ruotsissa WRC 2:n MM-pisteistä

EK-pohjat: Evans 3, Lappi 3, Suninen 3, Tidemand 2, Åhlin 1
Evansin keskinopeus: 108,6 km/h

Teksti: Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit