Rallicrossin RallyX-sarjan kauden viides ja kuudes osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Kouvolassa. Sunnuntaina avoimessa kaksivetoluokassa suomalaiset järjestivät kotiyleisön edessä huikean shown.
Lauantaina avoimen kaksivetoluokan voiton maksimipistein napannut Olli Lahti ajoi ykköseksi myös sunnuntain kilpailussa. Lahti oli jälleen kerran alkuerien ykkönen, mutta semifinaalilähdössä nokialaiskuljettaja kärsi tappion Simon Tigerille. Finaaliin Lahti starttasi toisesta rivistä, kolmannesta ruudusta, mutta jo ensimmäisen mutkan jälkeen nousi kärkeen ja ajoi voittoon lopulta reilun kahden sekunnin turvin.
– Kaksi RallyX-kilpailua ja kaksi voittoa. Täydellinen viikonloppu, Lahti hehkutti Facebook-sivullaan kilpailun jälkeen.
Suomalaiskuljettajille finaali oli todellinen jättimenestys, kun sinivalkoiset värit miehittivät tulosluettelosta neljä ensimmäistä sijaa. Viime vuonna Kouvolassa lauantain kilpailun voittanut Tuomas Venäläinen oli nyt toinen, paalupaikalta finaaliin startannut Lucas Gabrielsson ajoi kolmanneksi ja neljännen sijan nappasi Joni-Pekka Rajala, ennen finaalin kahta ruotsalaista, Marcus Normania ja Tigeria, joka keskeytti heti startin jälkeen ensimmäiseen mutkaan.
Samalla kun Lahti hallitsi finaalia kärkipaikalla suvereeniin tyyliin, taistelivat Gabrielsson ja Venäläinen takana kakkossijasta. Venäläinen meni lisälenkille toiseksi viimeisellä kierroksella, Gabrielsson oli lisälenkin jo suorittanut, ja Gabrielsson nousi toiseksi, kun Venäläinen palasi lisälenkiltä. Gabrielsson ajoi kuitenkin pääsuoralle tultaessa puoli auton mittaa leveäksi ja hiekalle ja tämä riitti Venäläiselle, joka nousi toiseksi ja piti asemansa maaliin asti.
Jos ylsi Lahti viikonloppuna kahteen voittoon, niin Venäläinen puolestaan kirjautti kaksi palkintosijoitusta, lauantaina kun sijoitus oli kolmas. Gabrielsson sai puolestaan balsamia haavoihin kolmannen sijan myötä, olihan lauantain finaali päättynyt keskeytykseen. Sarjan pistejohtaja Viktor Johanssonille sunnuntai oli painajainen. Mercedes-kuljettaja oli lauantaina toinen, mutta sunnuntaina kahden alkuerälähdön keskeytyksen myötä semifinaali jäi haaveeksi.
Open 2WD -luokka nähtiin ensimmäisen kerran mukana RallyX-sarjassa vuonna 2021. Heti ensimmäisessä kilpailussa Tanskan Nysumissa ruotsalaiset nappasivat kolmoisvoiton ja samaan temppuun he ovat yltäneet sen jälkeen kolme kertaa. Ruotsalaisilta löytyy myös yksi neloisvoitto, itse asiassa kuutoisvoitto, mutta kauden 2021 päätösosakilpailussa Arvikassa semifinaaleissa kaikki 12 kuljettajaa olivat ruotsalaisia.
Tuossa kilpailussa oli mukana yhteensä 16 kuljettajaa, joista 14 oli ruotsalaisia. Näin ollen nyt tullut suomalaisten neloisvoitto on RallyX-sarjassa historiallinen, sillä semifinaalien 12 kuljettajasta kahdeksan oli suomalaisia ja neljä ruotsalaisia, joista kolme, Tiger, Norman ja Björn Stuhre, löytyivät lauantain kilpailun jälkeen sarjan pisteissä sijoilta 2.-4. Ruotsalaisedustus oli siis äärimmäisen kova, mikä korostaa suomalaisten neloisvoiton arvoa.
RallyX-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Grenlandissa, Norjassa elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Sunnuntain finaali
1) Olli Lahti (Toyota Corolla) 3.46,297
2) Tuomas Venäläinen (Datsun Finn) + 2,115
3) Lucas Gabrielsson (Toyota Starlet) + 2,383
4) Joni-Pekka Rajala (Ford Escort) + 5,996
5) Marcus Norman SWE (Mercedes CLK Wankel) + 6,802
6) Simon Tiger SWE (BMW E30 Wankel Turbo) Keskeytys
Pistetilanne 6/8 osakilpailun jälkeen
1) Viktor Johansson (SWE) 111
2) Simon Tiger (SWE) 107
3) Marcus Norman (SWE) 89
4) Björn Stuhre (SWE) 73
5) Olli Lahti 59
6) Derek Tohill (IRL) 53
7) Lucas Gabrielsson 46
8) Jörgen Syversen (NOR) 40
9) Joni-Pekka Rajala 38
10) Kenneth Konge (DEN) 35
———
11) Tuomas Venäläinen 35
14) Ville Saari 32
16) Anton Seppä 21
17) Christian Jensen 20
18) Lassi Härkönen 14
19) Miska Aaltonen 12
20) Jori Seppälä 9
21) Pasi Korhonen 6
22) Marko Malinen 3
23) Janne Hjelt 2
23) Osmo Lempinen 2
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Facebook
Kalliokoski ylsi tavoitteeseensa Kouvolassa – “Viikonlopusta jäi tosi hyvä fiilis”
Facebook kommentit