Suomalaissoturit hukassa Barcelonan kaduilla – Rovanperää lukuun ottamatta

26.10.2018 / 09:06
Kalle Rovanperä oli hyvässä iskussa torstai-iltana (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Suomalaisilla WRC-kuljettajilla riittää parannettavaa, kun Espanjan MM-rallissa päästään perjantaina toden teolla vauhtiin. Aivan kuten Saksassa elokuussa, niin nyt myös Espanjassa torstain lyhyen yleisöerikoiskokeen suomalaisonnistuja oli Kalle Rovanperä.

Saksan MM-rallissa elokuussa Kalle Rovanperä tykitti torstain lyhyellä St. Wendelin kaupunkierikoiskokeella koko porukan toiseksi nopeimman ajan, jääden WRC2-luokan kalustolla vain 0,1 sekuntia Ott Tänakin tekemästä pohja-ajasta. Nyt Espanjan MM-rallin avauserikoiskokeella Barcelonan kaduilla Rovanperä oli kahdeksanneksi nopein ja WRC2-luokassa toinen, mutta mikä merkittävintä: kaikki kolme suomalaista WRC-kuljettajaa jäivät Rovanperän taakse!

Jari-Matti Latvala ei tälläkään kertaa onnistunut Barcelonan kaupunkierikoiskokeella. Edellisen kerran kun tämä erikoiskoe Espanjan MM-rallin kaksi vuotta sitten avasi, Latvala oli 15. ja eroa kärkeen kertyi 12 sekuntia. Nyt sijoitus oli 11. ja eroa pohja-ajan ajaneeseen Sebastien Ogieriin nähden tuli 9,7 sekuntia.

– Otin kolme pehmeää ja yhden kovan seoksen renkaan, eikä pitoa ollut yhtään. Oli erittäin vaikeaa saada kovan seoksen rengas lämpimäksi. Ei mennyt hyvin tämä pätkä, Latvala harmitteli erikoiskokeen maalissa.

Esapekka Lapin sijoitus oli 12. ja Teemu Suninen löytyi tulosluettelosta riviltä 14. Suomalaiskolmikko oli WRC-kuljettajista hitaimmat, kun pois lasketaan yleisölle ylimääräisiä “donitseja” tarjoillut Ken Block, sekä moottorinsa kertaalleen sammuttanut Sebastien Loeb. Ranskalainen yhdeksänkertainen rallin maailmanmestari jäi Ogierin pohja-ajasta 15,9 sekuntia, sijoituksen ollessa vasta 27.

MM-pistejohtaja Thierry Neuville avasi kilpailun toiseksi nopeimmalla ajalla ja vaikka eroa Ogieriin kertyikin lyhyellä matkalla lähes neljä sekuntia, aamupäivän tapahtumat huomioiden belgialainen oli tyytyväinen tulokseensa.

– Todella suuri kiitos mekaanikoille, jotka korjasivat autoni, testierikoiskokeella autonsa kaatanut Neuville lähetti terveisiä Hyundain varikkopilttuun suuntaan.

WRC2-luokassa Eric Camilli ajoi uuden Volkswagen Polo R5 -auton debyyttikilpailussa heti avauserikoiskokeella pohja-ajan lyöden Rovanperän 1,2 sekunnilla. Camillin tallikaveri, rallin vuoden 2003 maailmanmestari Petter Solberg, oli luokassa viidenneksi nopein häviten Camillin pohja-ajalle 4,5 sekuntia. Jari Huttunen aloitti varovasti, sijoitus vasta luokan 19. ja eroa kärkeen kertyi 15,5 sekuntia. WRC3-luokassa Taisko Lario avasi toiseksi nopeimmalla ajalla häviten Enrico Brazzolille 1,9 sekuntia.

Rallin MM-sarjan kauden 12. osakilpailussa päästään toden teolla tositoimiin tänään perjantaina, kun kuuden erikoiskokeen ja 145 ek-kilometrin urakka käynnistyy kello 10.33 Suomen aikaa. Perjantain ajopäivä on kilometrien osalta kilpailun pisin, kun lauantaina ohjelmassa on 121,8 ja sunnuntaina 61,7 ek-kilometriä. Perjantaina ajetaan myös kilpailun pisin erikoiskoe, lähes 39-kilometrinen La Fatarella, kahteen kertaan.

Yleiskilpailun tilanne 1/18 ek:n jälkeen

1) Sebastien Ogier (Ford) 3.35,3
2) Thierry Neuville (Hyundai) + 3,7
3) Ott Tänak (Toyota) + 4,2
4) Andreas Mikkelsen (Hyundai) + 5,6
5) Elfyn Evans (Ford) + 6,0
6) Eric Camilli (Volkswagen) + 7,4 WRC2
7) Dani Sordo (Hyundai) + 7,5
8) Kalle Rovanperä (Skoda) + 8,6 WRC2
9) Craig Breen (Citroen) + 8,7
10) Jan Kopecky (Skoda) + 9,0 WRC2

———-

11) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 9,7
12) Esapekka Lappi (Toyota) + 9,8
14) Teemu Suninen (Ford) + 10,9
30) Jari Huttunen (Hyundai) + 22,9 WRC2
48) Taisko Lario (Peugeot) + 46,4 WRC3

Ogierin keskinopeus: 53,5 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Ogier 1

Espanjan MM-ralli 2018 aikataulu

Torstai 25.10.

EK 01 – Barcelona (3,20 km) Pohja-aika: Ogier

Perjantai 26.10.

EK 02 – Gandesa 1 (7,00 km) klo 10.33
EK 03 – Pesells 1 (26,59 km) klo 11.06
EK 04 – La Fatarella – Vilalba 1 (38,95 km) klo 12.20
EK 05 – Gandesa 2 (7,00 km) klo 16.23
EK 06 – Pesells 2 (26,59 km) klo 16.56
EK 07 – La Fatarella – Vilalba 2 (38,95 km) klo 18.20

Erikoiskokeet: 148,08 km (ek:t 1-7)
Siirtymäosuudet: 636,70 km (ek:t 1-7)
Kokonaismatka: 784,78 km (ek:t 1-7)

Lauantai 27.10.

EK 08 – Savalla 1 (14,12 km) klo 9.23
EK 09 – Querol 1 (21,26 km) klo 10.08
EK 10 – El Montmell 1 (24,40 km) klo 11.08
EK 11 – Savalla 2 (14,12 km) klo 14.28
EK 12 – Querol 2 (21,26 km) klo 15.10
EK 13 – El Montmell 2 (24,40 km) klo 16.08
EK 14 – Salou (2,24 km) klo 18.00

Erikoiskokeet: 121,80 km
Siirtymäosuudet: 344,00 km
Kokonaismatka: 465,80 km

Sunnuntai 28.10.

EK 15 – Riudecanyes 1 (16,35 km) klo 8.35
EK 16 – Santa Marina 1 (14,50 km) klo 9.38
EK 17 – Riudecanyes 2 (16,35 km) klo 11.50
EK 18 – Santa Marina 2 (14,50 km) klo 13.18 Power Stage

Erikoiskokeet: 61,70 km (331,58 km)
Siirtymäosuudet: 183,45 km (1164,15 km)
Kokonaismatka: 245,15 km (1495,73 km)

Suluissa koko kilpailu yhteensä
Kaikki ajat Suomen aikoja

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit