Suomalaistalli huippuvauhdissa – Grönholm näytti mestariehdokkaille menemisen mallia

9.11.2019 / 20:13
Niclas Grönholm oli lauantain ykkösnimi Etelä-Afrikassa (Kuva: FIAWorldRallycross.com).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Etelä-Afrikassa, Killarneyn radalla Kapkaupungissa.

Lauantain ohjelmassa oli perinteiseen tyyliin kaksi ensimmäistä alkuerää. Ensimmäisen ajopäivän ykkösnimi oli Niclas Grönholm, joka vapaiden harjoitusten tekniikkamurheista huolimatta ylsi ensimmäisessä alkuerässä kolmanneksi nopeimpaan aikaan ja toisessa alkuerässä suomalaistalli GRX Tanecon kuljettaja tykitti neljän kierroksen matkan koko porukan nopeimmin.

– Jälleen kerran hyvä startti. Mielestäni tein aika paljon virheitä, mutta näköjään takana tulevillakaan ei ollut helppoa. Kivaa tietysti voittaa, mutta sääli ettei olla enää mukana taistelemassa mestaruudesta näiden kavereiden kanssa. Yritetään voittaa tämä kilpailu, alku on ollut hyvä, Grönholm kommentoi tuoreeltaan toisen alkuerän jälkeen.

Toisen alkuerävaiheen ensimmäisessä lähdössä radalla nähtiin ensimmäisen alkuerävaiheen neljä nopeinta kuljettajaa ja voidaan sanoa, että samalla radalla nähtiin myös päättymässä olevan kauden neljä parasta kuljettajaa: mestaruudesta taistelevat Timmy Hansen, Andreas Bakkerud, Kevin Hansen, sekä omat mestaruusmahdollisuutensa kahden osakilpailun mittaiseen sairauslomaan menettänyt Grönholm. Grönholm oli lähdössä täysin omaa luokkaansa, lyöden muun muassa MM-pistejohtajan Timmy Hansenin kahdella ja puolella sekunnilla.

GRX Taneco -tallin hyvää panosta lauantaina täydensi Timur Timerzyanovin suoritukset. Venäläinen kellotti kuudenneksi ja toiseksi nopeimmat ajat, ja kokonaistilanteessa sijoitus on Grönholmin ja Timmy Hansenin jälkeen kolmas. Grönholmin osalta lauantai lähti käyntiin siis vaikeuksien sävyttämänä, kun harjoituksissa Hyundaissa oli tekniikkamurheita ja lähtöruudukkoon inkoolaisen auto saapui juuri ja juuri ajoissa.

– Vaihdelaatikko hajosi harjoituksissa ja sen kanssa on vielä vähän tekemistä. Ei mitään isoa, mutta hieman häiritsevää. Rataa oli kasteltu ja nyt kun se kuivuu, niin seuraavissa lähdöissä ajavat kuljettajat ovat varmasti jonkin verran nopeampia, Grönholm epäili oltuaan ensimmäisessä alkuerävaiheessa radalla jo heti ensimmäisessä lähdössä.

Lopulta siis vain kaksi kuljettajaa ensimäisessä alkuerävaiheessa myöhemmin ajetuista lähdöistä nousi paremmissa olosuhteissa Grönholmin ohi. Mestarikandidaateista paras lähtötilanne sunnuntaihin on siis MM-pistejohtaja Timmy Hansenilla, jonka pikkuveli ja pistekolmonen, Kevin Hansen, on viidentenä. Bakkerudin ajo lauantaina oli vielä varsin varman päälle pelaamista, norjalainen on kahden alkuerän jälkeen kokonaispisteissä kuudentena.

Kuljettajien mestaruustaistelu jatkuu erittäin jännittävänä siis sunnuntainakin, kun taas yhden taistelun osalta todennäköinen ratkaisu saatiin jo lauantaina. Tallien MM-pisteissä toisella sijalla olevalla GRX Tanecolla oli ennen kauden viimeistä osakilpailua 19 pisteen johto kolmantena olevaan Monster Energy RX Carteliin nähden.

Siinä missä GRX Tanecon kuljettajat Grönholm ja Timerzyanov ovat sijoilla yksi ja kolme, niin Cartelin kuljettajista Liam Doran on jäämässä ulos semifinaaleista kärsittyään Audinsa tekniikkamurheista lauantaina. Selvää on, että tilanteen ollessa tämä, ei suomalaistallilla tule olemaan mitään vaikeuksia pitää haastajaansa takana loppuun asti.

Kauden ja uransa toista MM-osakilpailua ajava Jere Kalliokoski on lauantain jälkeen alkueräpisteissä sijalla 11. Stard-tallin Fordilla kilpaileva alahärmäläinen koki kovia vapaissa harjoituksissa, kun auto syttyi palamaan ja itävaltalaistallissa jouduttiin venymään todelliseen huippusuoritukseen, että auto saatiin mukaan alkueriin. RX2-sarjassa Sami-Matti Trogen on lauantain jälkeen neljäntenä. Jesse Kallio kärsi autonsa tekniikkamurheista koko päivän ajan, ensimmäinen alkuerä päättyi keskeytykseen ja toiseen alkuerään sarjan pistekakkonen ei päässyt edes mukaan.

Sunnuntaina ohjelmassa on kaksi viimeistä alkuerävaihetta, semifinaalit, sekä finaalit.

MM-sarjan Supercar-luokka 2/4 alkuerää

1) Niclas Grönholm (Hyundai) 92
2) Timmy Hansen (Peugeot) 85
3) Timur Timerzyanov (Hyundai) 83
4) Timo Scheider (Seat) 79
5) Kevin Hansen (Peugeot) 78
6) Andreas Bakkerud (Audi) 78
7) Anton Marklund (Renault) 75
8) Guillaume De Ridder (Renault) 73
9) Krisztian Szabo (Audi) 71
10) Janis Baumanis (Ford) 70
11) Jere Kalliokoski (Ford) 70
12) Guerlain Chicherit (Renault) 66

———-

13) Oliver Bennett (Mini) 64
14) Matvey Furazhkin (Skoda) 60
15) Liam Doran (Audi) 29
16) Cyril Raymond (Renault) 29

Sunnuntain aikataulu

09.00 – Warm up
10.10 – MM-Supercar, 3. alkuerät
10.35 – RX2, 3. alkuerät
12.10 – MM-Supercar, 4. alkuerät
12.35 – RX2, 4. alkuerät
14.00 – RX2, semifinaalit
15.00 – MM-Supercar, semifinaalit
15.20 – RX2, finaali
15.30 – MM-Supercar, finaali
15.50 – Palkintoseremonia

Lue myös! Rallicrossin MM-finaali: Latvian häpeälliset tapahtumat loivat huikean jännitteen (9.11.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit