Suomen MM-rallilla edessään nimen vaihto – Pitkä yhteistyö Nesteen kanssa päättyy

26.6.2020 / 15:39
Neste on ollut jo pitkään näkyvä osa Suomen MM-rallia (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Suomen MM-ralli jatkaa Jyväskylässä seuraavat kolme vuotta, mutta pitkä yhteistyö pääyhteistyökumppani Nesteen kanssa sen sijaan päättyy.

Suomen MM-ralli on ollut osa rallin MM-sarjaa yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1973 lähtien, mutta tänä vuonna elokuun alkuun kilpailukalenteriin merkitty MM-sarjan osakilpailu jää ajamatta koronapandemian takia. Rallin MM-sarja on ollut koronan takia kilpailutauolla maaliskuusta saakka, eikä vieläkään ole täysin varmaa tietoa siitä, missä ja milloin seuraavaksi MM-pisteistä taistellaan.

Pitkään Suomen MM-rallin kanssa yhteistyötä tehnyt ja sen pääyhteistyökumppanina toiminut Neste oli yhtenä osapuolena mukana, kun Suomen MM-rallin tilannetta aiemmin tänä vuonna ennen peruutuspäätöstä käsiteltiin.

– Seurasimme Nesteellä kuluneen kevään aikana tiiviisti koronapandemian vaikutuksia omaan toimintaamme, yhteiskuntaan ja talouteen. Toimimme aina arvojemme mukaisesti ja pidämme huolta toistemme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Neste Rallin pääyhteistyökumppanina halusimme toimia arvojemme mukaisesti ja toimme selkeästi esiin vakavan huolemme Suomen MM-rallin järjestämismahdollisuudesta nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi korostaa UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa.

Vaikka Suomessa pandemiatilanne onkin saatu varsin hyvin kontrolliin verrattuna moneen muuhun maahan, ei MM-rallin kautta haluttu kuitenkaan ottaa pienintäkään riskiä. Näin ollen se peruttiin jo hyvissä ajoin, pari kuukautta ennen kilpailun käynnistymistä.

– Niin meillä kuin tapahtumajärjestäjä AKK:lla oli peruuttamispäätöksen taustalla huoli osallistujien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. AKK teki lopullisen päätöksen perumisesta, mutta se käytiin läpi yhteistyössä eri tahojen kanssa, Tuomi taustoittaa.

“Rakennamme uutta brändi- ja sponsorointistrategiaa”

Suomen asema rallin MM-sarjassa ei tämänvuotisen kilpailun peruuntumisesta huolimatta ole uhattuna, vaan kansainvälinen autoliitto FIA vahvisti äskettäin tämän arvostetun kilpailun paikan myös kilpailukauden 2021 kalenterissa. Aiemmin kilpailunjärjestäjä AKK ilmoitti, että se on solminut Jyväskylän kanssa kolmivuotisen jatkosopimuksen, eli Suomen MM-ralli jatkaa “Keski-Suomen sorasirkuksena” myös tulevina vuosina.

– Vaikka maamme suurin vuosittainen urheilutapahtuma jää nyt toteutumatta, sillä on mahdollisuus palata ensi vuonna entistä suurempana ja suositumpana. Meillä on yhdessä Jyväskylän ja sen alueellisten toimijoiden kanssa mahdollisuus suunnitella ja kehittää MM-rallista ensi vuodelle tuote, joka kiinnostaa urheilukansaa, kesäelämysten ystäviä ja paikallisia kaupunkikulttuurin kuluttajia myös uusilla tavoilla. Rakennamme Suomen MM-rallia yhdessä vastuullisesti paitsi tulevaisuuteen, myös tuleville sukupolville, josta yhtenä esimerkkinä on Keski-Suomen Yrityskylän kanssa nyt keväällä aloitettu yhteistyö, Suomen MM-rallin promoottori Jani Backman kommentoi AKK:n tiedotteessa.

Yksi merkittävä muutos Suomen MM-ralliin on tulossa. UrheiluUutiset Motorsportin saamien tietojen mukaan Suomen MM-rallin ja Nesteen pitkäaikainen yhteistyö päättyy, joten kilpailun virallinen nimi menee uusiksi. Pitkään pääyhteistyökumppanina toiminut Neste on ollut osa Suomen MM-rallin nimeä jo vuodesta 1994 lähtien. Vuosina 1994-1996 virallinen nimi oli Neste 1000 Lakes Rally (Suurajot), 1997-2006 Neste Rally Finland, 2007-2015 Neste Oil Rally Finland ja vuodesta 2016 lähtien jälleen Neste Rally Finland.

Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi ei tähän asiaan halunnut ottaa kantaa.

– Emme kommentoi sopimussuhteeseen liittyviä kysymyksiä, Tuomi painotti.

Entä onko Nesteellä tulevaisuudessa kiinnostusta tehdä yhteistyötä autourheilussa muidenkin sarjojen ja lajien kanssa, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin?

– Rakennamme parhaillamme uutta brändi- ja sponsorointistrategiaa, joiden pohjalta tulemme kartoittamaan tulevaisuuden yhteistyökumppanuuksia, jotka vastaavat meidän kohdemarkkinoitamme, tavoittavat sidosryhmämme, sekä mahdollistavat bränditarinamme kertomisen niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, Tuomi päätti.

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit