Suomen MM-rallin kokenein kilpailija on tässä – Edessä jo uran 36. Jyväskylä!

25.7.2018 / 08:13
Viime vuonna Timo Hantunen voitti Juhana Raitasen kanssa Vetomies-kilpailun (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Tänä vuonna Suomen MM-rallissa autokunnan numero 87 kohdalla kannattaa ottaa hattua pois päästä. Siinä autossa oikeanpuolimmaisessa penkissä kun istuu Suomen MM-rallin todellinen grand old man.

Timo Hantunen, 68, on mies, jolla riittäisi tarinoita Suomen MM-rallin historiasta enemmän kuin yhden kirjan verran. Hantunen on urallaan osallistunut tähän legendaariseen Keski-Suomen sorasirkukseen jo peräti 35 kertaa, viidellä eri vuosikymmenellä ja yhteensä 18 eri kuljettajan kartanlukijana.

Ensimmäisen kerran Hantunen oli mukana vuonna 1972, silloin kilpailu kantoi nimeä Jyväskylän Suurajot ja kyseessä oli EM-sarjan osakilpailu. Hantunen luki nuotteja Kari Elomaalle, mutta kaksikon kilpailu Sunbeam 900 -autolla päättyi keskeytykseen. Kaksi vuotta myöhemmin Hantunen saapui Jyväskylään kilpailemaan toista kertaa ja nyt kyseessä oli jo MM-sarjan osakilpailu, tosin vain autonvalmistajille. Elomaan ja Hantusen sijoitus Opel RK:lla oli yleiskilpailussa 53.

Hantunen on kartanlukija, joka on Suomen MM-rallissa lukenut nuotteja Suomen molemmille nelinkertaiselle maailmanmestarille, niin Juha Kankkuselle, kuin Tommi Mäkisellekin. Kankkunen osallistui urallaan ensimmäistä kertaa SUomen MM-ralliin vuonna 1979 ja kartanlukijana toimi Hantunen. Yleiskilpailussa sijoitus oli 14. ja omassa luokassa toinen. Kankkunen ja Hantunen kilpailivat yhdessä myös vuonna 1982, mutta silloin tuloksena oli keskeytys. Mäkisen kartturina Hantunen toimi vuonna 1989.

Ensimmäisen kerran Hantunen ylsi Jyväskylässä luokkavoittoon vuonna 1983 Mika Arpiaisen kartanlukijana. 2000-luvulla luokkavoittoja tuli kaksi, vuonna 2000 Jani Pirttisen ja vuonna 2006 Anton Alenin kartanlukijana. Vuosina 1987 ja 1988 Hantunen luki nuotteja Minna Sillankorvalle.

Vuonna 1990 Hantunen hyppäsi ensimmäistä kertaa Sebastian Lindholmin kyytiin ja tämä kaksikko nähtiin yhdessä Suomen MM-rallissa lopulta peräti 12 kertaa. Lindholmin kanssa Hantunen on myös saavuttanut parhaan yleiskilpailusijoituksensa Suomen MM-rallissa, kun vuonna 1997 sijoitus oli neljäs. Kolmas sija jäi lopulta 35 sekunnin päähän. Vuonna 2009 Hantusen kanssa samaan autoon istui Lindholmin poika Axel.

Tänä vuonna Hantunen nähdään Suomen MM-rallissa Ville Pynnösen kartanlukijana. Kaksikon yhteistyö käynnistyi Seinäjoen SM-rallissa kesäkuussa. Pari viikkoa Suomen MM-rallin jälkeen Hantunen lukee nuotteja Mika Turkille Historic-rallin EM-sarjan osakilpailussa Lahdessa. Turkki ja Hantunen puolustavat kilpailussa viimevuotista voittoaan.

Hantusen kuljettajat Sorateiden GP:ssä 1972-2018

Kari Elomaa (1972, 1974)
Juha Kankkunen (1979, 1982)
Jarmo Toivonen (1980)
Mika Arpiainen (1983-1985)
Hannu Wallinheimo (1986)
Minna Sillankorva (1987-1988)
Tommi Mäkinen (1989)
Sebastian Lindholm (1990, 1992-1998, 2001-2003, 2012)
Ari Mökkönen (1991)
Jani Pirttinen (1999-2000)
Jari Viita (2004)
Kristian Sohlberg (2005)
Anton Alen (2006)
Jarmo Komsi (2008)
Axel Lindholm (2009)
Mika Turkki (2010-2011)
Ville-Markus Marttinen (2015)
Ville Pynnönen (2018)

Lue myös! Suomen MM-ralli on myös toteutuneita unelmia – “Aion nauttia siitä täysin rinnoin” (25.7.2018)

Teksti: Jari Hotti, Jyväskylä – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit