Suomen MM-rallin osallistujalista julkaistu – Mukana yhdeksän pääluokan autoa

7.7.2023 / 13:33
Kalle Rovanperä metsästää uransa ensimmäistä Jyväskylän voittoa (Kuva: Toni Ollikainen / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu, Secto Rally Finland, ajetaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylässä. Kilpailun osallistujalista julkaistiin perjantaina.

Rallin MM-sarjan pääluokan osalta osallistujalista ei tarjonnut yllätyksiä. Toyota hyökkää Keski-Suomen sorateille neljän autokunnan voimin, Hyundailla autoja mukana on kolme ja M-Sport Fordilla kaksi. Toyotan menestystoiveet lepäävät tottakai Kalle Rovanperän ja Elfyn Evansin harteilla. Takamoto Katsuta on ajanut Jyväskylässä parhaimmillaan kuudenneksi ja tiimipäällikkö Jari-Matti Latvalan paluu MM-sarjaan vauhdin osalta on ilman muuta iso kysymysmerkki.

Hyundain kolmesta kuljettajasta kaksi on suomalaisia. Esapekka Lappi on urallaan napannut Jyväskylästä jo palkintosijoitusten värisuoran. Thierry Neuville puolestaan ei ole oikein koskaan viihtynyt Jyväskylässä, belgialainen kun ei ole vuoden 2013 toisen sijan jälkeen onnistunut nousemaan tässä kilpailussa kertaakaan palkintopallille. Teemu Suninen janoaa varmasti menestystä ja etenkin Neuvillen päänahkaa.

MM-sarjan tehdastiimeistä brittiläinen M-Sport Ford on ainoa, jossa ei ole yhtään suomalaiskuljettajaa. Viime vuonna Hyundailla Jyväskylässä voittoon ajanut Ott Tänak on ilman muuta yksi kilpailun ennakkosuosikeista, mikäli Fordin tekniikka vain kestää kilpailun rasitukset. Pierre-Louis Loubet ajoi viime vuonna Jyväskylässä ensimmäistä kertaa Rally1-autolla, eikä ranskalainen kellottanut kilpailussa kuin yhden top5 ek-sijoituksen.

Yhteensä tämänvuotisessa Suomen MM-rallissa mukana nähdään 68 kilpailijaparia, mikä on suurin lukema sitten vuoden 2018 kilpailun.

– Olemme ottaneet suuren askeleen ylöspäin ilmoittautuneiden määrässä, mikä on erittäin hyvä uutinen varsinkin yleisölle. Tänä vuonna erikoiskokeilla tulee olemaan entistäkin runsaammin katsottavaa, mikä on todella hieno asia. Tämä on tietysti hyvä asia myös meidän järjestäjien kannalta, sillä ilmoittautuneiden kasvanut määrä osoittaa sekä tapahtuman, että rallin MM-sarjan olevan suosittuja, kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kommentoi tiedotteessa.

Rally2-autoja mukana on peräti 36 kappaletta ja taso on äärimmäisen kova. Suomalaisosaamista WRC2-luokassa edustavat muun muassa Emil Lindholm, Jari Huttunen, Mikko Heikkilä, Sami Pajari, sekä Lauri Joona. Ulkomaalaisista kovimmat nimet puolestaan ovat ilman muuta Oliver Solberg, paluun Jyväskylään neljän vuoden tauon jälkeen tekevä Andreas Mikkelsen, Gus Greensmith, sekä Nikolay Gryazin. Suomen MM-rallin osallistujalistan löydät täältä.

Suomen MM-rallin avauserikoiskoe, reilut kolme kilometriä pitkä Harjun kaupunkipyöritys Jyväskylän keskustassa, käynnistyy torstaina 3. elokuuta kello 19.05. Neljäpäiväisessä kilpailussa ajetaan 22 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 320,56 kilometriä. Ennen Keski-Suomeen saapumistaan MM-sarjan karavaani kilpailee heinäkuun lopulla Virossa.

WRC-tehdastiimien kokoonpanot Jyväskylässä

Toyota

Kalle RovanperäJonne Halttunen
Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR
Takamoto Katsuta-Aaron Johnston JPN/IRL
Jari-Matti LatvalaJuho Hänninen

Hyundai

Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL
Esapekka LappiJanne Ferm
Teemu SuninenMikko Markkula

M-Sport Ford

Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST
Pierre-Louis Loubet-Nicolas Gilsoul FRA/BEL

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote


Facebook kommentit