Suomen MM-rallin reitti uudistui rajusti – “Intohimolla rakennettu”

6.3.2018 / 09:57
Viime vuonna Suomen MM-rallissa voittoa juhli Esapekka Lappi (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Yksi varma kevään merkki tunnetusti on se, että heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ajettavan Suomen MM-rallin reitti julkaistaan. Helsingissä tiistaina medialle esitelty reitti on kokenut rajuja muutoksia ja asettaa näin ollen todella kovia haasteita kilpailijoille tulevana kesänä.

Suomen MM-ralli, Neste Ralli, on rallin MM-sarjan kauden 2018 yhdeksäs osakilpailu ja se ajetaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Keski-Suomen legendaarisilla sorateillä keskuspaikkanaan Jyväskylän Paviljonki. Tämänvuotinen kilpailureitti on uudistunut aiempiin vuosiin verrattuna varsin rajusti, sillä WRC-autojen aikakaudella (1997 jälkeen) aiemmin ajamattomia osuuksia mukana on peräti 40 prosenttia.

– Kilpailureitti on intohimolla rakennettu. Erikoiskokeista löytyy varmasti paljon haastetta kaikille, sillä valintafilosofiassa näkyvät erilaiset tiestöt erilaisine rytmeineen, Suomen MM-rallin apulaiskilpailunjohtaja ja reittivastaava Kari Nuutinen kommentoi tiedotteessa.

Kun tämänvuotista reittiä verrataan viimevuotiseen, niin ajamattomia osuuksia mukaan mahtuu 65 prosenttia, eli viimevuotisia nuottikirjoja ei kartanlukijoiden juurikaan tarvitse matkalaukkuihin tänä vuonna pakata. Tänä vuonna reitti kiertää kymmenen kunnan alueella, jotka ovat Jyväskylä, Laukaa, Toivakka, Äänekoski, Jämsä, Orivesi, Kangasala, Keuruu, Kuhmoinen, sekä Petäjävesi. Rallissa ajetaan testierikoiskokeella ja yhteensä 23 erikoiskokeella, jotka kulkevat 68 eri tiellä ja näistä teistä valtion teitä on 24 ja yksityisiä teitä 44.

Reitin uutuudet näkyvät jo heti torstai-aamuna, kun testierikoiskokeena ei toimikaan aiemmilta vuosilta tuttu Ruuhimäki.

– Jo testierikoiskoe toimii hyvänä aloituksena, kun paikka on vaihtunut Ruuhimäestä Jyväskylän läheisyydessä ajettavaan Vesalan pätkään. Näin kuskit joutuvat totuttelemaan uuteen heti, Nuutinen sanoo.

 

Selivaara logo 2017

 

“Nuotin kanssa saa kyllä olla tosi tarkka”

Erikoiskokeiden osalta yksi asia on pysynyt muuttumattomana, eli kilpailu polkaistaan käyntiin torstai-iltana tuttuun tapaan Harjun kaupunkierikoiskokeella, aivan Jyväskylän ytimessä. Harjulla ajetaan myös perjantai-iltana. Todenteolla vauhtiin päästään kuitenkin perjantaina, kun kuljettajat ja kartanlukijat syöksyvät autoineen metsäpätkille. Perjantai avataan Moksin erikoiskokeella.

– Moksi on hyvä tiivistelmä tämän vuoden reittifilosofiaa. Tien vaihdoksia tulee paljon ja mukana on osuuksia Vellipohjan, Surkeen ja Parkkolan erikoiskokeista. Kerrassaan huippu pätkä, Nuutinen kuvailee.

Urrian erikoiskokeella on luvassa ennen ajamatonta osuutta, mutta mukana on edelleen se kuuluisa jättihyppy. Äänekosken erikoiskoe ajetaan tänä vuonna päinvastaiseen suuntaan kuin on aiemmin ajettu. Perjantain uutuus on 12,4-kilometrinen Ässämäki.

– Ässämäen pätkällä alkuosa on viimevuotista Halisen osuutta toiseen suuntaan, josta käännytään täysin uudelle tieosuudelle, joka on pientä luonteikasta tietä, Nuutinen taustoittaa.

Perjantain huoltotauon jälkeen vuorossa on viime vuosina Power Stage -erikoiskokeena tutuksi tullut Oittilan erikoiskoe, joka tosin tänä vuonna on mukana huomattavasti pidempänä versiona kuin aikaisemmin. Oittilan jälkeen perjantain aamupäivän erikoiskokeet ajetaan toistamiseen, kunnes Harjun erikoiskokeen jälkeen saavutaan yötauolle.

Lauantai on ek-kilometreillä mitattuna rallin pisin ajopäivä, kun kahdeksalle erikoiskokeelle yhteispituutta kertyy lähes 143 kilometriä. Lauantai käynnistyy Päijälästä, josta reitti suuntautuu Kuhmoisten kautta Pihlajakosken erikoiskokeelle. Lauantain avauslenkin päättää Tuohikotasen erikoiskoe Korpilahden suunnalla, jonne palataan vielä toistamiseen heti huoltotauon jälkeen.

Legendaarinen Ouninpohja ei tänä vuonna ole mukana kokonaisuudessaan, eikä edes Ouninpohjan nimellä, mutta Kakariston erikoiskoe noudattelee pitkälti Ouninpohjasta tuttua tietä ja mukana tottakai on kuuluisa Kakariston risteysalue.

– Lauantai on perjantain tapaan tiukka päivä. Aamusta iltaan mennään kovassa prässissä ja lisämausteen tekevät ne uudet osuudet. Nuotin kanssa saa kyllä olla tosi tarkka tänä vuonna. Pihlajakoski nimittäin on koko rallin ainoa erikoiskoe, joka on samassa muodossa kuin viime vuonna, Nuutinen toteaa.

“Sunnuntai on meillä tänä vuonna puhtaasti Laukaan päivä”

Suomen MM-rallin loppuratkaisut nähdään ja koetaan sunnuntaina Laukaan kunnan alueella. Laukaan erikoiskoe ajettiin myös viime vuonna, mutta tässäkään kohtaa ei viimevuotisista nuoteista ole hyötyä, sillä nyt ajosuunta on käänteinen. Rallin viimeinen erikoiskoe, Power Stage -erikoiskoe, ajetaan Ruuhimäessä, jonka legendaarisissa hyppyreissä on aiempina vuosina ajettu siis testierikoiskokeen merkeissä. Tosin myös Ruuhimäki on kokenut muutoksia.

– Alkuosa on ihan uutta ja käydään Ruuhimäen kylällä kääntymässä. Pätkällä on todella paljon eri teitä ja risteyksiä ja onpa mukana pikkupätkä asfalttitietäkin. Ralli päättyy täysin uuteen osuuteen ja huikeaan loppunäytökseen, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Sellaista spektaakkelia ei ole ennen nähty, Nuutinen hehkuttaa.

Suomen MM-rallin tämänvuotisen kilpailureitin kokonaispituus on 1427,49 kilometriä ja siitä erikoiskokeiden osuus on 317,26 kilometriä. Sunnuntai siis ajetaan kokonaisuudessaan Laukaan kunnan alueella ja rallin nelinkertaisen maailmanmestarin Juha Kankkusen kotikunnan kanssa Suomen MM-ralli on myös tiivistänyt yhteistyötä.

– On ilo ja kunnia saada myös Laukaa vahvemmin mukaan ralliimme. Rakennamme ja kehitämme erikoiskoetta kunnan kanssa samaan tapaan kuin Äänekosken kanssa. Sunnuntai on meillä tänä vuonna puhtaasti Laukaan päivä, Nuutinen päättää.

Suomen MM-ralli käynnistyy torstaina 26. heinäkuuta. UrheiluUutiset.com on tänäkin vuonna vahvasti mukana sinivalkoisen MM-rallimme tapahtumissa, niin ennakoinnissa kevään ja kesän aikana, kuin kilpailun aikaisessa uutisoinnissakin heinäkuun viimeisellä viikolla.

Suomen MM-rallin faktat 2018

* Ajankohta heinäkuun viimeinen viikonloppu, 26.-29. heinäkuuta
* 68. Neste Ralli / Suurajot kautta aikojen
* Kilpailun keskuspaikkana ja huoltoparkkina jatkaa Jyväskylän Paviljonki
* Ek-kilometrejä yhteensä 317,26 km (viime vuonna 314,20 km)
* Kilpailureitin kokonaispituus 1427,49 km (viime vuonna 1425,96 km)
* Pisin ajopäivä kilometrien puolesta lauantai, 142,86 km
* Pisin yksittäinen erikoiskoe EK12/18 Päijälä, 23,92 km (lauantaina)
* Rallin MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu
* Ennen Suomen MM-rallia MM-sarjassa 1,5 kuukauden kilpailutauko

 

Neste Ralli 2018 kilpailureitti

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit