Suomen MM-rallissa mukana kolme venäläisurheilijaa – “Päätökset tekee FIA”

8.7.2022 / 14:25
Nikolay Gryazin Italian MM-rallissa kesäkuussa (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Suomen MM-ralliin elokuussa saapuu kaksi venäläiskuljettajaa, sekä yksi venäläinen kartanlukija. Asia varmistui, kun kilpailun osallistujalista julkistettiin perjantaina.

Suomen MM-rallissa elokuussa nähdään mukana venäläiskuljettajista WRC2-luokassa kilpaileva Nikolay Gryazin yhdessä venäläisen kartanlukijansa Konstantin Aleksandrovin kanssa. Lisäksi kilpailuun on mukaan ilmoittautunut venäläiskuljettaja Vitali Antonov, joka yhdessä alankomaalaisen kartanlukijansa Christiaan van der Rijsenin kanssa ovat ainoana kilpailijaparina mukana RC5-luokassa. Antonov on ajanut Suomessa tänä vuonna aiemmin kolme rallia.

Keskustelu venäläiskuljettajien mahdollisesta osallistumisesta Suomen MM-ralliin kiihtyi sen jälkeen, kun Viron MM-ralli yhdessä maansa hallituksen kanssa torppasivat Gryazinilta mahdollisuuden saapua Viroon ja sitä kautta osallistua rallin MM-sarjan kauden seitsemänteen osakilpailuun. Gryazin ja Aleksandrov olivat jo ehtineet ilmoittautua mukaan kilpailuun ennen kuin kielteinen päätös heidän maahantulolleen oli annettu.

Jyväskylässä kaksikko kuitenkin nähdään, aivan kuten on nähty tällä kaudella Monte Carlon, Ruotsin, Kroatian, Portugalin ja Italian MM-ralleissa. Suomen ulkorajojen maahantulon rajoitukset päättyivät 1. heinäkuuta ja samalla Suomen rajat aukesivat myös venäläisille. Suomen MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen korostaa, että tässä kohtaa viimeisen sanan asiaan sanoi kansainvälinen autoliitto FIA.

– Kilpailunjärjestäjä AKK Sports Oy ei voi kieltää tai estää kenenkään maahantuloa. Lisäksi kilpailunjärjestäjät eivät voi valita ketkä ajavat Secto Rally Finlandissa, vaan päätökset tekee FIA. FIA:n mukaan myös venäläiset voivat ajaa MM-ralleissa, mutta eivät voi tuoda kansalaisuuttaan esille millään tavalla, Tarkiainen kommentoi tilannetta UrheiluUutiset Motorsportille.

Samalla Tarkiainen myös muistuttaa, että AKK tuomitsee edelleen jyrkästi Venäjän hyökkäyksen ja sotatoimet Ukrainassa. Gryazin on WRC2-luokan pisteissä kuuden ajetun MM-rallin jälkeen kolmantena, 14 pisteen päässä luokkaa johtavasta Kajetan Kajetanowiczista. Jyväskylässä vuoden 2018 vanhemman junioriluokan Euroopan mestari on kilpaillut aiemmin urallaan kaksi kertaa. Vuonna 2019 Gryazin juhli Jyväskylässä WRC2-luokan voittoa.

Rallin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu käynnistyy Jyväskylässä torstaina 4. elokuuta Harjun perinteisellä kaupunkierikoiskokeella. Kilpailussa ajetaan neljän päivän aikana yhteensä 22 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 322,61 kilometriä. Ennen Jyväskylää MM-sarja vierailee Virossa, missä MM-pisteistä taistellaan 14.-17. heinäkuuta.

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Suomen MM-rallin osallistujalista julkaistiin, pääluokassa kolme suomalaiskuljettajaa


Facebook kommentit