Suomi100: Timo Mäkinen, Peugeot, Safari 1975

20.9.2017 / 08:38

[ A- ] / [ A+ ]

UrheiluUutiset.com julkaisee 6.1.-6.12. joka päivä Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kuvan autosta, jolla Suomea on ajettu maailmankartalle. Autot ovat 1:43-kokoisia pienoismalleja ja ne kaikki ovat edesmenneen Miiro Koivulan henkilökohtaisesta kokoelmasta.

Keskiviikkona 20. syyskuuta esittelyvuorossa on Timo Mäkisen Peugeot 504 vuoden 1975 Safari Rallista, joka oli tuohon aikaan rallin MM-sarjan kauden kolmas osakilpailu. Mäkisen lisäksi Peugeotilla Afrikan valloitukseen lähtivät Hannu Mikkola, Bert Shankland, sekä kilpailun voittoon lopulta ajanut Ove Andersson. Mäkisen ja kartanlukijana toimineen Henry Liddonin taival päättyi keskeytykseen moottoriongelmien seurauksena.

Safari Ralli oli vuosien saatossa Mäkiselle muutenkin todellinen epäonnen kisa, sillä vuosina 1968-1981 hän osallistui tähän vaativaan ralliin yhteensä 11 kertaa ja keskeytyksiä kertyi peräti yhdeksän. Mäkinen ajoi Peugeotilla kaudella 1975 Safarin jälkeen vielä Marokon MM-rallin sijoittuen viidenneksi. MM-sarjan kauden viimeisestä osakilpailusta RAC Rallista tuli komea voitto Ford Escortin ratissa.

Mäkinen kuoli 4. toukokuuta 79 vuoden ikäisenä.

Timo Mäkisen ja Miiro Koivulan muistoa kunnioittaen.

Suomi100-autojen esittelyt

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit