UrheiluUutiset.com julkaisee 6.1.-6.12. joka päivä Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kuvan autosta, jolla Suomea on ajettu maailmankartalle. Autot ovat 1:43-kokoisia pienoismalleja ja ne kaikki ovat edesmenneen Miiro Koivulan henkilökohtaisesta kokoelmasta.
Lauantaina 28. lokakuuta esittelyvuorossa on Tommi Mäkisen Subaru Impreza S9 WRC ’03 -auto Walesin MM-rallista vuodelta 2003. Kyseessä oli Mäkisen upean uran viimeinen MM-ralli ja se päättyi lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen kolmanteen sijaan. Mäkinen oli uransa viimeisellä kaudella MM-sarjassa sijoittunut aiemmin talvella Ruotsin osakilpailussa toiseksi, mutta seuraavat 11 osakilpailua eivät olleet tuoneet yhtään palkintosijoitusta.
Walesissa kauden toinen palkintosijoitus sitten vihdoin tuli ja tulikin sopivasti, sillä näin ollen Mäkinen pääsi päättämään uransa rallin MM-sarjassa palkintoseremonioissa yhdessä hyvän ystävänsä, voittoon ja maailmanmestariksi ajaneen Petter Solbergin kanssa. Palkintopallilla nähtiin myös toiseksi sijoittunut Sebastien Loeb, jonka valtakausi käynnistyi MM-sarjan kaudesta 2004 eteenpäin ranskalaisen noustessa lopulta vuonna 2007 Juha Kankkusen ja Mäkisen kanssa vähintään neljään maailmanmestaruuteen yltäneiden rallilegendojen harvalukuiseen joukkoon.
Nykyisin Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkönä toimiva Tommi Mäkinen osallistui urallaan 139 MM-ralliin, voitti niistä 24 ja nousi palkintopallille yhteensä 45 kertaa. Maailmanmestaruuden puuppolalainen voitti neljänä peräkkäisenä vuonna; 1996, 1997, 1998, sekä 1999. Kaikki mestaruutensa Mäkinen saavutti Mitsubishin ratissa.
Miiro Koivulan muistoa kunnioittaen.
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit