Synttärisankari Elias Seppäsellä värikäs viikonloppu Lausitzringin sateessa

4.11.2020 / 08:27
Elias Seppänen ja palkinto paalupaikasta (Kuva: ADAC Formel 4).

[ A- ] / [ A+ ]

Saksan ADAC Formula 4 -sarjan kauden viimeinen kilpailuviikonloppu ajetaan tulevana viikonloppuna Oscherslebenin radalla Saksassa. Erinomaisen kauden ajanut sarjan ainoa suomalaiskuljettaja, Elias Seppänen, taistelee kolmessa viimeisessä kilpailulähdössä vielä tiukasti mitalista.

Saksan ADAC Formula 4 -sarjan kauden toiseksi viimeinen kilpailuviikonloppu ajettiin viime vikonloppuna Lausitzringin radalla Saksassa. Tuttuun tapaan myös Lausitzringillä ajettiin kaksi aika-ajoa, sekä kolme kilpailulähtöä. Sarjan ainoa suomalaiskuljettaja, ex-F1-kuljettaja Ralf Schumacherin omistamassa US Racing -tiimissä kilpaileva Elias Seppänen, 17, ajoi ensimmäisessä aika-ajossa nopeimman ajan ja starttasi näin ollen ensimmäiseen kilpailulähtöön paalupaikalta.

Lausitzringin kilpailuviikonloppu ajettiin haastavissa olosuhteissa ja sateen kastelemalla radalla nähtiin paljon kolareita, sekä ulosajoja. Seppänen starttasi siis ensimmäiseen kilpailulähtöön paalupaikalta ja tammelalainen ajoikin johtopaikalla hetken aikaa, mutta ajovirhe pudotti sijoituksen kuudenneksi. Seppänen onnistui kuitenkin nousemaan vielä kilpailun lopussa palkintosijoille, ollen maalissa ja ruutulipulla kolmas.

Toisen aika-ajon neljännen sijan myötä Seppänen starttasi toiseen kilpailulähtöön toisesta rivistä, mutta kauden yhdeksäs palkintosijoitus jäi haaveeksi, kun Seppänen joutui keskeyttämään kolarin seurauksena. Sen seurauksena lähtöruutu viikonlopun viimeiseen kilpailulähtöön oli koko porukan hänniltä, mutta todellinen tulevaisuuden lupaus näytti parasta osaamistaan ja nousi lopputuloksissa kuudenneksi.

Lauantaina 17 vuotta täyttänyt Seppänen on sarjan kokonaispisteissä nyt kolmantena, korkeimmalla US Racing -tiimin neljästä kuljettajasta. US Racing on juhlinut ADAC Formula 4 -sarjassa niin tiimien, kuin kuljettajienkin mestaruutta kahtena edellisenä vuonna, mutta tänä vuonna sarja on kulkenut Van Amersfoort Racing -tiimin komennossa, jonka kuljettajat, Red Bullin junioritiimin Jonny Edgar ja Jak Crawford, löytyvät pistetaulukosta sijoilta yksi ja kaksi.

Edgar johti sarjaa ylivoimaisesti ennen Lausitzringin viikonloppua, mutta brittikuljettajan ajettua sijoitukset 7-7-4 sarjan kärki tiivistyi. Crawfordin ero Edgariin ennen kauden viimeistä kilpailuviikonloppua on 23 pistettä, kun taas Seppänen on jäänyt kärjestä 47 pistettä ja toisesta sijasta 24 pistettä. Yhden viikonlopun aikana kuljettaja voi tässä sarjassa kerätä maksimissaan 75 pistettä.

Viime kaudella Seppänen kilpaili Kaakkois-Aasian Formula 4 -sarjassa, sijoittuen loppupisteissä toiseksi ja ollen sarjan paras tulokaskuljettaja. Tänä vuonna Seppänen on saavuttanut 18 ajamastaan ADAC Formula 4 -sarjan osakilpailusta yhden voiton ja yhteensä kahdeksan palkintosijoitusta (1-3-4). Sarjaa on ajettu tänä vuonna Saksan ratojen lisäksi myös Itävallan Red Bull Ringillä.

ADAC Formula 4 -sarjan kauden kolme viimeistä kilpailulähtöä ajetaan tulevana viikonloppuna Oscherslebenin radalla Saksassa. Se on jo nyt selvää, että Seppänen tulee kirjauttamaan vuonna 2015 ensimmäisen kerran ajetussa ADAC Formula 4 -sarjassa kautta aikojen parhaan suomalaissijoituksen. Vuonna 2016 Simo Laaksonen sijoittui loppupisteissä sijalle 11.

Pistetilanne 18/21 kilpailulähdön jälkeen

1) Jonny Edgar (GBR) Van Amersfoort Racing 264
2) Jak Crawford (USA) Van Amersfoort Racing 241
3) Elias Seppänen US Racing 217
4) Victor Bernier (FRA) R-ace GP 193
5) Tim Tramnitz (GER) US Racing 189
6) Joshua Durksen (GER) ADAC Berlin-Brandenburg 157
7) Oliver Bearman (GBR) US Racing 117
8) Vlad Lomko (RUS) US Racing 112
9) Kirill Smal (RUS) R-ace GP 87
10) Gabriele Mini (ITA) Prema Powerteam 82

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit