ERC

Venäläismestari ajoi jälleen testeissä ulos – Tshekin EM-ralli jää väliin

Rallin hallitseva Euroopan mestari ja käynnissä olevan kauden pistejohtaja Alexey Lukyanuk ei pysty osallistumaan tulevana viikonloppuna Tshekissä ajettavaan kauden neljänteen EM-osakilpailuun.

25.8.2021 / 16:43

Ralli

Kaksi MM-rallia, kaksi palkintosijoitusta – “Sijoitus oli tavoitteiden mukainen”

Mikko Heikkilä on osallistunut nyt urallaan kahteen MM-ralliin ja niistä nurmijärveläinen on saavuttanut yhtä monta palkintosijoitusta.

22.7.2021 / 13:36

Ralli

Venäläismestarilta komea paluu MM-sarjaan – Suomalaisilla kaksijakoiset tunnelmat

Yhdeksän erikoiskoetta, yhdeksän pohja-aikaa. Rallin kaksinkertainen Euroopan mestari on ollut täysin omaa luokkaansa WRC3-luokassa, Virossa ajettavassa rallin MM-sarjan kauden seitsemännessä osakilpailussa.

17.7.2021 / 00:21

ERC

Gryazin dominoi Latviassa, Pajarille iso pettymys – “Tämä ei ole hauskaa”

Rallin EM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Latviassa. Kun jäljellä on enää kolme erikoiskoetta, on Nikolay Gryazin menossa vahvasti kohti uransa kolmatta voittoa tässä kilpailussa.

3.7.2021 / 12:51

ERC

Auto romuksi tiistaina, voitonjuhlat sunnuntaina – “Uusi runko Ranskasta”

Hallitseva rallin Euroopan mestari Alexey Lukyanuk vei nimiinsä EM-sarjan kauden avausosakilpailun Puolassa, vaikka venäläiskuljettajan kilpailuun valmistavat testit päättyivätkin puolalaiselle pellolle.

21.6.2021 / 19:54

ERC

Pajari ei EM-debyytissään ujostele – Neljä erikoiskoetta, kolme pohja-aikaa

Lahtelainen rallin huippulupaus Sami Pajari on aloittanut uransa ensimmäisen EM-rallin upeasti.

19.6.2021 / 16:00

ERC

Puolan juhlakilpailu avaa rallin EM-sarjan – Sami Pajarilla edessään uusi haaste

Rallin EM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Puolan nopeilla sorateillä. Suomalaisedustuksesta tässä maailman toiseksi vanhimmassa rallissa vastaa Sami Pajari.

18.6.2021 / 20:17

ERC

Venäläismestari täyttää 40, mutta haaveilee edelleen rallin MM-sarjasta

Rallin Euroopan mestari vuosimallia 2020 on venäläinen Alexey Lukyanuk.

30.11.2020 / 20:19

ERC

Lindholmille pettymys Unkarin lauantai-illassa – “Ei näille mahda mitään”

Rallin EM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Unkarissa.

8.11.2020 / 09:13

ERC

Solberg omaa luokkaansa, Pietarinen nopein suomalaisista – “Oli myös hauskaa”

Kun kymmenestä erikoiskokeesta on nyt ajettu neljä ja kilpailijoilla on takanaan ensimmäinen ajopäivä, on Latvian EM-rallin yleiskilpailun johdossa kilpailun hallitseva voittaja Oliver Solberg.

16.8.2020 / 08:12

ERC

Venäläismestari dominoi, Lindholmilla sunnuntaina edessä hieno sekuntitaistelu

Italian EM-rallin avauspäivä oli rallin vuoden 2018 Euroopan mestarin Alexey Lukyanukin dominointia. Venäläiskuljettaja oli nopein kaikilla lauantain kuudella erikoiskokeella.

25.7.2020 / 22:18

ERC

Draamaa Tshekin EM-rallissa – Italialaispari sairaalaan, rengasrikot venäläisten harmina

Lauantai Tshekin EM-rallissa, rallin EM-sarjan kauden kuudennessa osakilpailussa, ei tarjonnut rallin EM-sarjan pistejohtajille aihetta riemuun.

17.8.2019 / 22:40

ERC

Italialaiset tylyjä isäntiä EM-rallissaan: Kolmoisvoitto! – Kauden viides eri voittaja

Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Italiassa. Isäntämaan kuljettajat olivat yleiskilpailussa tällä kertaa tylyjä vierailleen.

22.7.2019 / 08:25

ERC

Kitaraa soittava Euroopan mestari tottunut selättämään vaikeudet – “Rata-autoilua haluaisin kokeilla”

Rallin hallitsevan Euroopan mestarin alkukausi on ollut synkkä, mutta viikonloppuna ajettavaan Latvian EM-ralliin Alexey Lukyanuk starttaa suurimpana voittajasuosikkina.

23.5.2019 / 04:57

ERC

Espanjalaislupauksen huikea voitto käynnisti heti vertailut suureen mestariin

Pepe Lopezin nousu yleiskilpailun voittajaksi uran seitsemännessä EM-rallissa käynnisti välittömästi Espanjassa vertailut maan kaikkien aikojen ralliautoilijaan, kaksinkertaiseen maailmanmestariin Carlos Sainziin.

9.5.2019 / 15:13

ERC

Hurjaa draamaa EM-avauksessa! Hallitsevan mestarin epäonni 43-vuotiaan puolalaisen onni

Rallin EM-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin Azorien saarilla Portugalissa tänä viikonloppuna.

23.3.2019 / 20:21

ERC

Voitto nosti Lukyanukin EM-sarjan johtoon – “Pitkä ja kova kilpailu, paljon tapahtumia”

Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu Italian asfaltilla oli Alexey Lukyanukin suurta juhlaa. Venäläiskuljettajalle voitto oli jo kauden kolmas.

24.7.2018 / 08:51

ERC

Italian EM-rallissa värikäs lauantai, Lukyanukin komennossa päätöspäivään

Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Italiassa. Kilpailun ensimmäinen pidempi ajopäivä lauantaina tarjosi ison määrän tapahtumia.

22.7.2018 / 03:53

ERC

Venäläiset kärjessä, Nordgren liukasteli maaliin – “Yritetään vähän vauhtiakin pitää”

Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu Italiassa käynnistyi perjantai-iltana ajetulla lyhyellä yleisöerikoiskokeella.

21.7.2018 / 09:37

ERC

Kreikan EM-rallissa tapahtumarikas ja dramaattinen lauantai – “Tästäkin pitää vain ottaa opiksi”

Legendaarinen Akropolis Ralli on jälleen kerran ollut maineensa veroinen ja lauantain erikoiskokeista tulikin kivien keskellä enemmän selviytymistaistelua, kuin varsinaista kilvanajoa.

3.6.2018 / 05:16

ERC

Lukyanuk ajoi hurjan pohja-ajan, Nordgren kolmantena – “Virheet kuskista johtuvia”

Rallin EM-sarjan kauden kolmas osakilpailu Kreikassa polkaistiin erikoiskokeiden osalta käyntiin perjantaina, kun ohjelmassa oli yleisöpyörityksen lisäksi viikonlopun pisin erikoiskoe.

1.6.2018 / 20:25

ERC

Komea aloitus! Nordgren huippuvauhdissa Kreikan EM-rallin aika-ajossa

Nordgrenin uran ensimmäinen EM-ralli sai Kreikassa onnistuneen alun, kun karkkilalainen täräytti torstaina ajetussa aika-ajossa nopeimman ajan.

31.5.2018 / 22:09

ERC

Lukyanuk täysin omaa luokkaansa Espanjan EM-rallissa – “Tämä on aivan mahtavaa”

Rallin EM-sarja etenee tällä hetkellä Alexey Lukyanukin komennossa. Portugalissa maaliskuussa voittanut venäläiskuljettaja oli Espanjan Kanariansaarilla ajetussa kilpailussa täysin omaa luokkaansa.

5.5.2018 / 19:53

ERC

Espanjan EM-rallissa edetään venäläisten kaksoisjohdossa – “Erittäin hyvä päivä, ei virheitä”

Rallin EM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Kanariansaarilla, Espanjassa. Ensimmäinen ajopäivä sujui venäläisten komennossa.

4.5.2018 / 22:48

WRC

Onko Gryazin ensimmäinen venäläinen WRC-tähti? – 147 miljoonaa asukasta, MM-rallien voitot nolla

Vaikka Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio ja maassa on noin 147 miljoonaa asukasta, ei itänaapuristamme ole juurikaan kovan luokan rattitaitureita autourheilun saralla nähty.

3.5.2018 / 19:16

ERC

Gryazin teki komean paluun EM-sarjaan – Myös Hokkanen onnistui aika-ajoissa

Viime vuonna alle 28-vuotiaiden junioreiden luokassa EM-hopeaa saavuttanut Nikolay Gryazin teki komean paluun rallin EM-sarjaan ajamalla Espanjan osakilpailun aika-ajoissa nopeimman ajan.

3.5.2018 / 16:19

ERC

Rallin EM-sarja jatkuu Espanjan osakilpailulla – Lukyanuk metsästää hattutemppua

Rally Islas Canarias nimeä kantava kilpailu ajettiin ensimmäisen kerran EM-rallina jo vuonna 1982 ja se on ollut mukana rallin EM-sarjassa jo 24 kertaa.

3.5.2018 / 12:45

Muut rallit

Juuso Nordgrenilta vakuuttava näyte osaamisesta – “Tulos antoi rutkasti lisää itseluottamusta”

Skodan tehdastiimiä edustava Nordgren yhdessä kartanlukijansa Tapio Suomisen kanssa sijoittui kaksikon kauden ensimmäisessä rallissa komeasti kolmanneksi.

23.4.2018 / 16:39

Muut rallit

Juuso Nordgren avaa kilpailukautensa viikonloppuna Tshekin asfaltilla

Nordgrenin edellinen ralli oli viime vuoden lokakuun viimeisenä viikonloppuna ajettu Walesin MM-ralli, joten kilpailutauko venähti lähes puolen vuoden mittaiseksi.

19.4.2018 / 05:55

ERC

Viides kerta toden sanoi, Lukyanuk palasi EM-voittajaksi – “Ei ollut helppoa kontrolloida omaa ajoa”

Rallin EM-sarjan kauden avausosakilpailu Portugalin Azoreilla päättyi Alexey Lukyanukin voitonjuhliin.

25.3.2018 / 14:32

1 2