Kolme osakilpailua, kolme voittoa. AL-Härmää edustava Kalliokoski on tehnyt tänä kesänä täydellistä työtä rallicrossin SM-sarjan Supercar-luokassa.
12.8.2021 / 19:01Rallicrossin MM-sarjan edellisessä osakilpailussa Espanjan Barcelonassa koettiin historiallinen hetki, kun ensimmäistä kertaa MM-sarjan historiassa ei kilpailussa mukana ollut yhtäkään Ford-kuljettajaa.
22.11.2020 / 09:04Rallicrossin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu on parhaillaan käynnissä Kouvolan Tykkimäessä. Sään puolesta historia toistaa itseään.
30.8.2020 / 14:21Tuskin on ehtinyt pöly laskeutumaan alas Tykkimäen moottoriradalla lauantain kilpailun jälkeen, kun rallicrossin MM-sarjan Suomen kilpailuviikonlopussa hyökätään jo uuden, kauden neljännen osakilpailun kimppuun.
30.8.2020 / 02:48Rallicrossin MM-sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa Kouvolassa tänään lauantaina semifinaaleissa nähdään kolme suomalaiskuljettajaa.
29.8.2020 / 14:16Kun rallicrossin MM-sarjan kauden kolmannesta osakilpailusta Kouvolassa on ajettu kaksi alkuerää kolmesta, ovat GRX-tiimin suomalaiset Hyundai-kuljettajat hyvissä asetelmissa ajatellen semifinaaleja.
29.8.2020 / 13:01Rallicrossin MM-sarjan kauden kolmas osakilpailu Kouvolassa käynnistyi alkuerien osalta pistejohtaja Johan Kristofferssonin komennossa. Juha Rytkösen uran ensimmäinen MM-osakilpailu käynnistyi komeasti.
29.8.2020 / 11:53Rallicrossin MM-sarjan kauden kolmas ja neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Kouvolassa.
28.8.2020 / 21:07Rallicrossin MM-sarja saapuu Suomeen kuuden vuoden tauon jälkeen, kun tänä viikonloppuna Kouvolassa ajetaan kauden kolmas ja neljäs osakilpailu.
28.8.2020 / 11:29Rallicrossin MM-sarjan kauden kolmas ja neljäs osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kouvolassa.
27.8.2020 / 20:07Atro Määttä on menestyksekkäällä urallaan ajanut Kouvolan Tykkimäessä MM-sarjaa, EM-sarjaa, RallyX Nordic -sarjaa, sekä kotimaista SM-sarjaa.
27.8.2020 / 05:28Rallicrossin MM-sarjan kauden kolmas ja neljäs osakilpailu ajetaan Kouvolan Tykkimäessä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Mukana kilpailussa nähdään viisi suomalaiskuljettajaa.
6.8.2020 / 19:02Atro Määttä pääsi toteuttamaan lauantaina Kouvolan Tykkimäessä sen mistä jokainen urheilija aina haaveilee, eli varmistamaan mestaruuden kotiyleisönsä edessä kotiradalla.
24.9.2017 / 17:12Rallicrossin SM-sarjan kauden finaaliosakilpailussa Tykkimäen moottoriradalla Kouvolassa on selvillä jo kahden luokan Suomen mestarit, kun kilpailupäivästä on nyt ajettu alkuerät.
23.9.2017 / 14:43Rallicrossin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu on parhaillaan käynnissä Tykkimäen moottoriradalla Kouvolassa.
23.9.2017 / 11:23Rallicrossin SM-sarja huipentuu lauantaina Kouvolassa, kun viides ja samalla kauden viimeinen SM-osakilpailu kaasutellaan Tykkimäen moottoriradalla.
22.9.2017 / 12:55Atro Määtälle ei löytynyt pysäyttäjää rallicrossin SM-sarjan kauden neljännessä osakilpailussa Jalasjärvellä lauantaina. Määttä kaasutteli uudella Murtoharjun moottoriradalla jo kauden kolmannen voittonsa.
21.8.2017 / 18:37Rallicrossin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Murtoharjun uudella moottoriradalla Jalasjärvellä.
18.8.2017 / 21:34SuperCar-luokassa SM-pistejohtajana Kaanaaseen saapunut Määttä kuittasi edellisen osakilpailun pettymyksen nyt tulleella komealla voitolla ja täydellä SM-pistepotilla.
12.7.2017 / 07:29Rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu tarjosi yleisölle aurinkoisen sään lisäksi runsaasti nähtävää läpi päivän ja tiukka taistelu Suomen mestaruuksista vain kiristyy.
8.7.2017 / 20:19Rallicrossin SM-sarja jatkuu lauantaina Honkajoella. Avauskilpailu Hyvinkäällä oli menestys: yleisöä riitti ja taistelu radalla oli tiukkaa. Monelle ennakkosuosikille jäi myös kosolti nälkää Honkajoelle.
13.6.2017 / 09:20Viime vuonna tuli romua, tänä vuonna ykköspokaali ja kuohuviiniä. Määtän Hyvinkään SM-avaukset vuosina 2016 ja 2017 eivät todellakaan olleet veljiä keskenään.
30.5.2017 / 21:29Rallicrossin odotettu SM-avaus ajettiin lauantaina Hyvinkään Vauhtipuiston radalla. Kuninkuusluokan eli Supercar-luokan ykköseksi kaasutteli Atro Määttä.
27.5.2017 / 19:14Rallicrossin SM-sarjan avausosakilpailu on parhailaan käynnissä Hyvinkään Vauhtipuistossa.
27.5.2017 / 15:36SuperCar-luokassa mestaruus on vielä avoin ja siitä taistelevat Jere Kalliokoski, Aki Karttunen ja Toni Lukander. Kalliokosken 10 pisteen etumatka on aika reilu, mutta tilanne tasoittuu, sillä loppupisteisiin lasketaan vain kauden neljä parasta tulosta.
8.9.2016 / 15:01- Auto on taas pajoitettu kuntoon ja fiilikset ovat ihan hyvät. Kouvolan jälkeen piti tehdä koneremontti ja olihan siinä aika paljon töitä, mutta kaikki on nyt valmista Honkajokea varten, Atro Määttä vakuuttaa.
7.7.2016 / 09:18- Kokemus varmaan ja periksiantamattomuus. Jos jotain haluaa, niin tekee töitä sen eteen niin kauan, että onnistuu, Atro Määttä kuvailee vahvuuksiaan kuljettajana.
6.5.2016 / 19:34- Tottakai voittaa yritetään ja kaasu pohjassa vedetään, ensimmäisen kauden Super Car-luokassa aloittava Jere Kalliokoski kommentoi.
6.5.2016 / 15:17